Laulusta voi saada traumojakin
Taannoin Kouvolan Sanomissa oli juttua laulunharrastamisesta ja siitä kuinka innokas laulunharrastaja voi lopettaa harrastuksensa. Laulupedagogin tai kuorokaverin töksäys laulajan taidoista voi koitua tämän turmioksi ja tuottaa elinikäisen trauman. Näin kertoi lehti.
Tämä varmasti pitää monelta osin paikkansa. Se, missä sitten kulkee raja laulunharrastajalla ja oikeasti laulajaksi haluavalla taitaa olla aika häilyväinen. Joskushan voi olla niinkin, ettei laulunharrastaja haluakkaan suureksi estradi tähdeksi vaan omaksi ilokseen ja mielenvirkistykseen olla mukana jossakin porukassa kuten esim. kuorossa.
Mielestäni kuoronjohtajan tulee jo kuorolaiseksi pyrkivälle kertoa millaisia laulajia kuoroonsa haluaa, onko sen (kuoron) tarkoitus olla taidekuoro vai viihdettä kuulijalle tarjoava viihdekuoro missä riittää kun laulaja tuntee nuotit ja ymmärtää auttavasti stemmalaulantaa. Niinkuin kuorossa kuoronjohtajan niin yksittäisen laulajankin on ensimmäiselle tunnille mennessään ilmoitettava opettajalleen että minkä tasoista laulua hän haluaa laulaa ja riittääkkö että oppii enemmänkin esittämään laulua oikein kuin että pyrkimys on tulla suureksi laulajaksi. Kun nämä asiat ovat selvillä jo heti alussa myöhemmin vältytään ikäviltä pettymyksiltä mitkä pahimmassa tapauksessa voivat johtaa traumoihin ja hyvää tarkoittavan laulunharrastajan ikuiseen laulamattomuuteen.
Olli-Pekka Sistonen, Koria
laulunharrastaja
Laulaminen on kivaa ja yhdessä laulaminen erityisesti! Tämän koin taas todeksi Värtsiläläisten seurassa. Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden. Miun laulannasta tämä totuus oli kirjotettuna lapsen käsialalla koulukirjan marginaaliin: ”Irene kiljuu.” Tuo lapsen mielipide saa edelleenkin hymyn huuleen.
Monenlaisia arvioita omasta itsestä ja harrastuksestaan sitä on monikin saanut kuulla. Niistä ei pidä välittää, vaan jatkaa tekemisiään, jos ne tuottavat itselle iloa eivätkä haittaa ketään. Toivottelenkin innokasta harrastussyksyä kaikille!
Laulaminen ON kivaa. Kuorolaulun erääksi motiiviksi Maestro Teuvo Tikka sanoi aikoinaan, että onhan se hyvä syy päästä hetkeksi pois kotoa.
Olin kerran vapaaopiston eteisessä odottamassa kun kuoron lukukausi alkoi ja otettiin uusia laulajia kuoroon. Uudet tulokkaat kävivät vuorotellen koelaulussa. Kun eräs nainen palasi koelaulusta niin kysyttiin, että mites kävi, pääsitkö kuoroon. Nainen kertoi iloisesti, että johtaja kehui kaunista ja kovaa ääntä, mutta en kuulemma pysy yhtään siinä äänessä missä olisi tarkoitus. Mutta ei haittaa, menen vaikka posliinin maalaukseen, sanoi nainen iloisesti.
Minusta pahinpia laulun ilon tappokonsteista oli aikoinaan koulussa, kun piti mennä luokan eteen laulamaan joku laulu. Kyllä hävetti. Minusta se oli kamalaa nöyryytystä.