Keväällä oli 4 pesivää sorsapariskuntaa. Aikanaan ne toivat työnsä tulokset näytille ja poikasetkin oppivat käymään rannan asukkaiden asettamassa ruokapöydässä. Pian kuitenkin kävi kova harvennus poikasjoukoissa. Esimerkiksi 11 poikasta kutistui kesän loppuun mennessä neljäksi. Jäipä joku poikanen täysin orvoksi. Se tuli syömään sitten, kun kaikki muut olivat jo saaneet mahansa täyteen. Nyt syksymmällä on enää kovin vaikea sanoa, mikä on orpoparka tai lapsensa menettänyt emo. Kaikki ovat jo yhtä suuria ja samannäköisiä. Apuharvennuksen teki tietysti minkki, joka osasi väistellä asetetut loukut.
Nyt alkaisi tietysti olla jo aika sorsien miettiä muuttomatkaa. Ehkä joku ajattelee, etteivät osaa helpon ruokapöydän äärestä lähteäkään. Mutta kyllä ne osaavat viimeistään silloin, kun laskeutumisalusta muuttuu liukuradaksi. Ehkä ne lähtevät Saarionlammelle, luultavasti vielä kauemmaksi. Lieneekö näillä sorsilla kännykät käytössä, joilla tieto hyvästä mestasta leviää. Parhaina aikoina on laskettu jopa 50 sorsaa uiskentelemassa rannoillamme. Vai käyvätkö henkilökohtaisesti Sääperillä sanomassa, että tulkaahan lajitoverit meidän mukaamme. Ranta on ruokaa täynnä, eikä kukaan hätyyttele pyssyllä.
Pyssyä ne ovat oppineet pelkäämään niin, että pakoreaktio tulee jo haravanvarresta, jota rannan eläjä käyttelee. Tarkasti ne seuraavat, mitä rannalla puuhataan. Kun isäntä käy laittamassa lisää evästä syöttöpaikalle, kääntyvät nokat välittömästi rantaa kohti. Ja kun ihmisten liikehdintä lakkaa, alkaa syöttöpaikalla piirileikki. Siinä höyhenet pölisevät, kun aggressivisimmat ajavat huonompiaan pois tieltä. Taitaa komentajilla unohtua toisinaan koko syöminen, niin ankaraa on oman ruoan puolustaminen. Joskus saattaa riitaa tulla jostain muustakin. Melkoisia otteluita käydään ilmeisesti muustakin kuin eväistä. Näin voi päätellä järven pinnalla aamun tunteina kelluvasta höyhenmäärästä.
Sorsilla vatsat täynnä
Irene Pehkurinen
Männä viikolla kävelimme Pielisjoen puuusiltoja
Utran saariin. Heti ensimmäisessä uomassa – siinä
missä oli ennen muinoin saha – uiskenteli ainakin
parikymmentä sorsaa. Ne lähestyivät rantaa aivan kuin
eivät olisi nuakatuanaankaan. Aivan ilmeisesti odottivat
että meillä olisi makupaloja. Kun ei ollut,
yhden pariskunnan välille syntyi riita. Ei siis meidän, vaan
naaraspuolinen sorsa siinä höykytti urospuolista niin
että höyhenet pöllysivät! Ilmeisesi syyllisti kumppaniaan kun ei sillalta
herunut herkkuja.
Se on mieltä virkistävää tuollainen luonnon tarkkailu. Yhden ainoan kerran olen nähnyt vaikeasti
laskettavan määrän sorsia, ja se oli Eläintarhan lahdella Helsingissä joku talvi kauan, kauan sitten.
Keväällä joskus lumien sulettua nurmikolle jäi vesilammikko,
siihen lenti sorsa pariskunta ja ihmetteli siinä.
Vietiin niille pullanpaloja seurattiin ikkunasta käyvätkö ruokailemaan.
Urospuolinen pyöritteli päätään ja antoi merkin pitäs maistaa antimia.
Naaras meni aloitti nokkimisen,uros katseli vielä hetken ja katsoi näin
Kiteeläisesti sanottuna ”töllyvääkö”se!!!!
Se tästä naaraan pöyhistelystä!!
Voi täydellä syyllä olettaa, että Pirtajärvelle keväisin saapuvat (syöttö)sorsat ovat miltei sadan prosentin varmuudella niitä, jotka ovat olleet siellä myös edellisenä vuonna. Luonnollisesti talvenkin aikana tapahtuu harvennusta ja osa linnuista valitsee uudet pesimäalueet, mutta jonkinlainen kotipaikkauskollisuus on joka tapauksessa niiden käyttäytymistä voimakkaasti ohjaava ominaisuus. Pääskyilläkin kerrotaan olevan samanlaisia taipumuksia ja kalamaailmassa klassinen esimerkki on lohi, joka pyrkii sukukypsäksi kasvettuaan kudulle syntymäjokeensa.
Kommentoin tätä juttua lähinnä seuraavan aiheeseen liittyvän mielenkiintoisen havainnon vuoksi:
Viime talvena silloin kun oikea talvi vuodenvaihteessa alkoi, ilmestyi navettaamme vuokralainen – talitintti! Se asusteli siellä kevääseen saakka; tarjolla oli lämpöä sekä ruokaa ja juomaa. Se kävi tietenkin halutessaan ulkona, koska pystyi liikkumaan aina avoinna olevan ilmanvaihtoreitin kautta mutta palasi aina takaisin suojaan. Kissatkaan eivät saaneet sitä yllätettyä ja lintu piti visusti muutaman metrin pakoetäisyyden myös meihin ihmisiin.
Kevään ja kesän koittaessa emme saaneet siipiniekasta enää havaintoja; kohtalostansa ei ollut mitään tietoa mutta lisääntyminenhän on tietysti ainakin luonnollisten viettien mukaisesti hoidettava. Viikko, pari sitten taas pohdiskelimme, jotta ilmaantuuko se kelien kylmetessä mahdollisesti uudelleen karjasuojaan; epätodennäköistä se lienee koska pikkulinnun elinkaari on muutoinkin lyhyt ja luonnossa on niin monta vahvempaa ottajaa.
Yllätys oli arvatenkin erittäin suuri, kun muutama päivä sitten tintti oli jälleen navetassa ja nyt olemme tehneet siitä jo uudenkin havainnon. Tietenkään sitä, että onko kyseessä satavarmasti sama yksilö ei pysty todistamaan mutta näin me tämän asian uskomme. Todennäköisesti esim.näitä tinttejä olisi muutoin vuosikymmenien varrella asustellut useinkin navetassamme, mutta tämä kertomani tapaus on siis tähän mennessä ainoa!
Osa sorsista oli eräänä aamuna lähtenyt, mutta kymmenkunta sitkeintä sissiä piti saunarannassa uima-allasta auki. Pakkohan niidenkin oli lähteä, kun järvi jäätyi umpijäähän.
Loppui kaurasäkkien hakeminen hankkijalta!
Mielenkiintoinen tuo Jussin havainto.
Olen ajatellut samaa asiaa näin syksyisin kun tintit käyvät lentämässä ”paikallaan”ikkunan takana.Tutut linnut herättelevät asukasta talviruokintaan 🙂
Täällä lounaassa meri on sula ja vesilintuja jonkinverran maisemissa,ehkä Irenen sorsiakin.Lunta on pyryttänyt pari vuorokautta.Huomenna pitäisi helpottaa että päästään vesille ahventa jigittämään.
Jussin havainnot kirvoittivat tinttien ja varpusten toimia seuranneena kirjuuttelemaan.
Joka syksyinen ilmiö syyskuun puolella tintti ja varpusparvet ilmestyivät ikkunoista kurkkimaa, kuin tervehtien ja kysellen joko teillä on herätty syksyyn. Ja voisitteko jo nostaa paikoilleen tolpanpäässä olevat lintulautanne ja paviljongin kehikolle laittaa tali riiputtimet. Näin tehtiinkin tänä syksynäkin.
Johan innostuivat yli kaksikymmenpäinen varpusparvi ja lähes saman verran tinttejäkin kilvan nakertelivat tali palloja ja tupruttelivat lintulaudan jyviä suurimmaksi osaksi maahan tai hamusivat suun täyteen vieden ne salavan oksien kaarnojen rosoihin varastoon.
Aiemmin oli käytössä jyvä automaattikin, mutta lopetin sen käytön, kun huomasin, etteivät ne kaikkea syö. Vaan vievät varastoon, joskus maahan pensaiden juurille, jolloin lumen peittäminä ne ei ole enää talvella käytettävissä.
Ja toinen seikka, Pappilanpellolla muutkin ruokkivat lintuja. Parvet kiertelevät pari- kolmekertaa ainakin päivässä eri ruokintapaikat.
Niinpä, kun olen laskenut vanhan kouluopin mukaan minkäverran ko kokoiselle parvelle tarvitaan rehuyksiköitä päivässä. laitan jyviä päiväannoksen verran kerrallaan (n2dl) lintulaudalle. Ja aikakin on vähän ennen puoltapäivää, johon ne talven mittaan viimeistään ovat tottuneet.
Tintit ja varpuset ovat tulleetkin puoli kesyiksi. Meillä muutamat tintit lämmittelevät pakkasilla etu oven terassikaton valokoteloissa. Eivätkä juuri häiriinny, muusta kuin äkillisistä liikkeistä. Kuten linnut yleensä vaistomaisen refleksin seurauksena. Joskus liikkumattomana seisoessa on muutama tintti hattuni päälekin istahtanut pihan touhuja seuraamaan.
Pari tinttiä viime talvena halusivat ihan ehdottomasti muuttaa yöksi autotalliinkin. Illalla, kun huomasin olivat istumassa tallin ylähyllyllä. Olivat aiemmin ovien ollessa vähän aikaa auki livahtaneet sisälle.
Ulos hätyytellessä ei kelvannut avoin ovikaan, vaan ulko pyrhdyksen jälkeen heti sisälle ja ylimmälle hyllylle. lopulta luutaa huiskien asia hoitui. Muuten kivaa niiden touhuja seuraten, milloinkahan oravat ilmestyvät taas ruokintapikka kierroksille.
Tietystä käyttäytymisestä voi päätellä, että kysymyksessä on edelliskesäiset linnut. Mökillä on tuuletusikkuna kytketty auki koko kesäksi. Pääskyt käyttävät sitä levähdyspaikkanaan istuen sen päällä. Keväällä ei ollut vielä ikkuna auki, kun pääskyt tulivat esittämään ”kolibrilentoa” ikkunansa kohdalle. No, meille tuli kiire avata tuuletusikkuna.
Kun kävelin A-portaan ohi vesijumppaan mennessäni,
sieltä tuli parhaillaan nuorehko mies talitintti kämmenellään.
Oli löytynyt pökertyneenä porraskäytävästä. Näytti jo kuitenkin
virkistyvän ja käänteli päätään, lentoon ei kuitenkaan vielä
yrittänyt. Laitoimme linnun pensaan juurelle, ja kun palasin
tunnin kuluttua, oli tintti poissa!