Enkelnotko roihuaa

Tämän niminen oli varsin tasokas viihdekonsertti Tohmajärven Kotipirtissä. Pitkästä aikaa osallistuin tähän kulttuuririentoon innokkaana kuulijana yleisön joukossa.  Ihmetellä täytyy sitä taidon määrää, joka esiintyjillä oli. Henna Tahvanainen on saanut tunnustusta taidoistaan: Pohjois-Karjalan mestaruuskisoissa tuli 1. palkinto ja Kultainen Harmonikka toi 2. palkinnon vuonna 2008.

Jouko Enkelnotko (lie taiteilijanimi tämäkin?) oli varsi yllätyksellinen esiintyjä. Hän pani itsensä likoon esiintyen naisena ja pellenä. Itse en erityisemmin välitä tämän tyyppisestä taiteilusta, mutta muulla yleisöllä oli hauskaa. Sen sijaan hänen esityksensä kontratenori-äänellään upposivat. Tämä ääniala soi korviahivelevän kauniina. Taitavasti hän käytteli baritoniaan (?) ja tenoriaan vaihtaen äänialaa jopa samassa kappaleessa.

Kielo Kärkkäisen hieman hento ääni sopisi minusta erinomaisesti jazz-tyyppisiin lauluihin. Arvaankohan väärin, jos veikkaan, että hän on tätä lajia harrastanutkin. Hän oli sovittanut kansanlaulun ”Täällä Pohjantähden alla”. A capella-lauluna ilman mikrofoneja se oli oikein nautittava. Kielon ääni pääsi kuitenkin oikeuksiinsa Violetta Parran laulussa ”Elämälle kiitos”. Olisi toivonut enemmänkin esityksiä ilman tekniikkaa.  Kotipirtin kokoinen sali olisi luontunut siihen varsin hyvin.

Yleisöä oli niukanlaisesti. Lehdessä oli kyllä mainittu, että Kotipirtissä olisi konsertti, mutta mistään ei löytynyt aikaa. Minäkin soitin Kotipirttiin, ettei pitäjän periltä tyhjää ajelisi. Tieto kuului olleen jakelussa Kaivolla. Eipä juuri silloin ollut Kaivolle asiaa.

Irene Pehkurinen

Share

1 comment for “Enkelnotko roihuaa

  1. Sirkka
    29.10.2016 at 8:26

    Harmi,että tuokin konsertti jäi väliin.Tiedottamisessa olisi kyllä parantamisen varaa.Viime keskiviikon Honkasen Vesan ja kumppaneiden .konsertista kuulin vasta samana päivänä.Voisiko esim.Pohjois-Karjalan radiossa , Värtsissä, kauppojen ilmoitustauluilla ja Koti-Karjalassa ilmoitella tarpeeksi ajoissa tapahtuman paikka ja aika, että ihmiset voisivat suunnitella menonsa.Ei Vesan konsertissakaan ollut väen tungosta.Lienee johtunut tietämättömyydestä tai huonosta kelistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *