Eräänä päivänä lintujen ruokintapaikalla vieraili hiukan oudompi lintu. Luulin sitä närheksi. Kun se oli mielestäni syönyt tarpeeksi niin kopautin ikkunaan, että antaisi välillä pikkulinnuille syöntivuoron. Luulin sitä närheksi ja siksi yritin kehottaa sitä antamaan nokkimisvuoroa pikkulinnuillekin. Närhet siirtyvät kiltisti muutaman metrin päähän odottamaan vuoroaan. Tämä lintu ei välittänyt koputuksista mitään. Se oli joko kuuro tai sitten se ei ollut närhi. Oli yhtä itsepäinen kuin tikat ja oravat. Lintukirjan mukaan se saattoi olla harmaapäätikka. Kerkisin ottamaan kännykällä heikkolaatuisen kuvan. Lintukirja sanoo, että tämä on silmälläpidettävä lintu. Nyt sitä sitten riittääkin ikkunasta tuijottamista kun oikein kirjallisesti käsketään.
Minä tuijotin viikko sitten mökin ikkunasta
pikkulintuja, joilla oli kokoonsa nähden todella
pitkä pyrstö. Taisivat olla pyrstötiaisia, ehkä
tulleet Venäjän puolelta kun en ole koskaan
aikaisemmin nähnyt.
Harmaapäätikoista on tältä talvelta havaintoja sieltä ja täältä Pohjois-Karjalassa. Lintulaudoilta niitä tavan tarkkailijat näkevät. Suomen kaikki tikkalajit käenpiikaa myöten kärsivät metsänhoidollisista toimenpiteistä. Nuori metsä ja kelopuista vajaa ei tarjoa ravintoa eikä pesäpaikkoja.
Pyrstötiainen on talvisin rantojen asukas. Sieltä se löytää helpoimmin ravintonsa ja on avaruutta tarkkailla ympäristöä petolintujen varalta.