Yksityinen runokokoelma
Kirkon alkemia
On syytä lähestyä tunteella
Panu Tuomi: Hiekkalinnojen alkemia, runoja, WSOY 2016
– Tämä on kirkko joka ei ole kirkko
– Tämä on enemmän kuin kirkko
– Tämä on kirkko jossa nostokurjet ja holvikaaret heittävät noppaa keskenään.
– Tämä on kirkko joka antaa luvan vastata väärin
Panu Tuomen ( s. 1968) runokokoelmaa voisi luonnehtia yksityiseksi ja vaikeasti lähestyttäväksi. Hän kuitenkin antaa riittävästi vihjeitä teemastaan, joka liittyy kirkkoon ja kirkollisiin sekä elämänkatsomuksellisiin asioihin. Yleensä tällainen runokirja vaatii lähestymistapaa, jossa kuvaston herättämä tunneilmasto on huomioitava.
Tuomen kuvastossa on paljon irrationaalia ja vaikeasti yhdisteltävää ainesta. Niinpä lukija huomioi helposti sen, että Tuomi puntaroi uskonnollisia aaltopituuksia melkoisella syvämietteisyydellä, etten sanoisi skitsofreenisella ja kafkamaisella otteella.
Tuomi julkaisi vuonna 1995 kokoelmana Iris ja häneltä on ilmestynyt jo seitsemän runokokoelmaa. Tuomi opiskeli Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuutta, filosofiaa ja taidehistoriaa, mutta jäi Iriksen jälkeen vapaaksi kirjailijaksi. Jotakin miehen kunnianhimosta kielii se, että hän pitää hengenheimolaisinaan Eeva-Liisa Manneria, Anna Ahmatovaa, Dylan Thomasia ja Franz Kafkaa.
Itse koin kokoelman syvämietteisenä koosteena, jossa kielikuvat ja symbolisisällöt avautuvat vaivoin. Eniten huomioin Tuomen maneeriksi nousevan kirkollisen analyysin määrän.
”Näemmekö rippituolin heittoistuimessa kyyristyneen toivon, sen että meidän ei ole suippoon ikkunaan tyytyminen”
Jouko Varonen