4 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 2

  1. Eilen kävin pilkillä Saimaalla pieniä ahvenia narraamassa. Saimaan jää on n.25 cm ja lunta ei ole nimeksikään. Liukasta on liikkuminen ilman nastoja kengän pohjassa. Kavereiden kanssa pilkkiminen on sosiaalinen tapahtuma. Juttu lentää ja nuotiolla makkarat paistetaan ja kahvi kiehuu nokipannussa.
    Tällä reissulla jäi isot ahvenet saamatta, mutta pieniä ahvenia saimme jokainen omaan konttiin noin kilon verran. Tein ahvenista patakukon omalla reseptillä keramiseen vuokaan, josta tuli erinomaista syötävää. Laitoin perunoita, kaloja, sekä pekonia kerroksittain ja ruiskuoren pintaan. Kalakerroksien pintaan laitoin ruohosipulia, sekä hiukan suolaa.

  2. Varmasti hyvää patakukkoa.
    Ei liene mitään pikaruokaa, meinaan valmistettavaksi.

  3. Juuri kuutelin tulevan Yhdysvaltojen Presidentin puhetta netin kautta kun se on läsnä livenä. Haluaisin tarinan kuultuani, että hänellä on hyvät avustajat, joilla on tasapainoittava vaikutus tarinan alkulähteille ennen julkaisua.

  4. Värtsilässä on paljon lampia ja puroja myös vielä vapaassa korpi maisemassa. Värtsilän lapset menkää puroja kulkemaan kanoteilla ja nähkää luonto aidoimmillaan ja tuntekaa olevanne osa sitä ympäröivää luontoa. Teltan kun pystyttää jokivarteen ja yöpyy kotiseudun kairassa voi tuntea elämyksen mitä ei koskaan unohda. Meillä on ihana Suomenmaa ja rakastetaan ja pidetään siitä huoli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *