Tammisunnuntai

Tammisunnuntain muistoseppeleet sekä Kirkkoniemessä…

Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen eli vuoden 1918 tammikuun viimeisenä sunnuntaina alkoi Etelä-Pohjanmaalla suomalaisten suojeluskuntien toimesta maassa silloin yhä vielä sijaitsevien venäläisten varuskuntien tyhjentäminen. Suomeen oli tässä vaiheessa jo muodostettu laillinen hallitus sekä mainituista suojeluskunnista koostunut oma armeija, joten kenraali Mannerheimilla oli ”työkalut” käytössään operaation käynnistämiseen.

Miksi näin sitten täytyi toimia? Venäjä oli muodollisesti jo tunnustanut Suomen itsenäisyyden, mutta ei ollut senaatin pyynnöistä huolimatta vetänyt omaa sotaväkeään pois maasta. Suomessa ei nähty muuta mahdollisuutta hoitaa asiaa pois päiväjärjestyksestä kuin siis aloittaa varsinainen aseistariisunta. Operaation alkutahdit sujuivat jokseenkin suunnitelmien mukaan vähäisillä omilla tappioilla mutta niin kuin historiasta tiedämme, selkkaus laajeni Saksasta saapuneiden jääkärien myötävaikutuksella. Vapaussodastamme muodostuikin melko pian sisällissota, joka ei sitten sodan lakien mukaan valitettavasti säästänyt enää ketään.

…että Värtsilässä

Varsinaiset sotatoimet päättyivät Helsingin valtaukseen toukokuun puolivälissä, mutta oman maamme ihmisiin tämä kansalaissodaksikin nimetty muutaman kuukauden mittainen verenvuodatus jätti fyysisten vammojen lisäksi erittäin syvät henkiset haavat. Vahvasti jakautunut kansa pystyi jollakin tavalla yhdistymään vasta Toisen maailmansodan maininkien vyöryttyä tännekin Pohjolaan, kun ”kotilieden turvaamiseksi” piti lähteä asevoimin torjumaan yhteistä vihollista Neuvostoliittoa.

En ole tarkoittanut edellä olevaa tekstiä miksikään historiankirjoitukseksi, vaan se on lähinnä hyvin suppea ja tiivistetty johdanto aiheeseen Tammisunnuntain vietto. Kyseessä on kuitenkin siis eräänlainen valtakunnallinen juhlapäivä, jota on vietetty vuosikymmenien varrella ja vietetään yhä Valkoisten perinnejärjestöjen toimesta varsin vaihtelevien seremonioiden saattelemana eri puolilla Suomenmaata painottuen luonnollisesti – voisiko sanoa – syntysijoilleen Pohjanmaalle.

Täällä meilläkin päin maata toimii Pohjois-Karjalan Vapaussodan perinneyhdistys, joka on organisoinut Tammisunnuntain vaatimattomia juhlallisuuksia mm. paikallisten Reserviläisyhdistysten kautta. Kaikilla paikkakunnilla tämä ei toki vieläkään sinänsä ymmärrettävistä syistä onnistu, mutta aika tekee työtään asian suhteen. Tohmajärven Reserviläiset ovat laskeneet sekä viime että tänä vuonna havuseppeleen kirkkojemme pihoissa oleville muistomerkeille. Kun puheenjohtajan ominaisuudessa suoritin nyt tätä velvollisuutta, hiljennyin kiittäen ajattelemaan sekä valkoisia että punaisia vakaumuksensa vuoksi ainutkertaisen uhrinsa antaneita ihmisiä. En itse tahdo nähdä enkä pysty näkemään asiassa mitään poliittista enkä muutakaan jännitettä tai jakoa; sankarivainajia he ovat kaikki!

Jussi Raerinne

Share

30 comments for “Tammisunnuntai

  1. Jussi Raerinne
    30.1.2017 at 11:07

    Kiitän Värtsin väkeä (= Irinaa) toiveeni mukaisesta eli erittäin nopeasta juttuni julkaisemisesta. Laitoin tämän ”eetteriin” vähän ennen puolta yötä ja nyt se on jo tässä! Kiirehdin asiaa sen ajankohtaisuuden vuoksi ja näin siis tapahtui.
    Jutun luettavuus on kuitenkin valitettavasti kärsinyt, kun suunnittelemani kappalejako eli jaksotus ei ole jostakin syystä tullut näkyviin; lieneekö tämä jatkoa viime viikolla esiintyneisiin tekstinasettelun ongelmiin?
    Valokuvat on sommiteltu tekstiin nähden oikein hyvin mutta niihinkin oli tarkoitus tulla myös pieni viiteteksti, joka kuuluu seuraavasti: ”Tammisunnuntain muistoseppeleet sekä Kirkkoniemessä… …että Värtsilässä”.
    Sanoma käy joka tapauksessa selville, joten ei takerruta ”lillukanvarsiin”. Kiitos vielä kerran; mitä ajatuksia tämä tietyssä mielessä vaikea aihe sitten itse kenessä herättääkin!

  2. Sinikka Kaskinen
    30.1.2017 at 11:24

    Kiitos Jussi Raerinne tästä Tamisunnuntai-kirjoituksestasi.

    Vaikka luenkin melko paljon mm. Suomen sotahistoriaan ja etenkin marsalkka Mannerheimiin liittyviä kirjoja/kirjoituksia, niin tämä ”Tammisunnuntai” – termi oli vieras minulle. Menikin monta tuntia, kun googletin tuota sanaa. Mielenkiintoista luettavaa ja tutustua lisää Suomen itsenäistymisen alkuvaiheisiin.
    Syksyllä markkinoilta löysin Anni Voipion vuonna 1943 kirjoittaman ”Suomen Marsalkka” elämänkerta kirjan, toinen painos. Alkuperäinen, ensimmäinen painos v. 1942 ilmestynyt on nimellä ”Suomen sotamarsalkka”. Ihana kirja, totuuksia täynnä, voi että tykkäsin siitä! Toinen mielenkiintoinen kirja ”Suomen marsalkka, tuokiokuvina”,, toimittanut Yrjö Kivimies, toinen painos vuodelta 1952. Molempia olisin lukenut vaikka 1000 sivua enempi, Nämä ovat niitä kirjoja, jotka tulee luettua toisenkin kerran.

  3. Irene peuhkurinen
    30.1.2017 at 11:27

    Trumpin jälkeen totuuksia on monenmoisia. Kuitenkin: Eläköön moniarvoisuus!

  4. Lissu Kaivolehto
    30.1.2017 at 11:48

    Kirkkoniemessä on myös Pälkjärveltä evakuoitu vapaussodan muistopatsas (ihan siinä Karjalan kuninkaan perhehaudan vieressä).

    Jussi Raerinne, laskitteko muistoseppeleen myös pälkjärveläisten patsaalle?

  5. Irina Kornienko
    30.1.2017 at 12:20

    Kiitos, Jussi!

  6. Jussi Raerinne
    30.1.2017 at 13:12

    Lissulle:
    Ei laskettu, olemme kyllä tietoisia Pälkjärveläisten patsaasta; mm. seppelettä viedessäni pysähdyin sen kohdalla ja luin siinä olevia tekstejä. Valitettavasti meillä yhdistyksenä ei ole sinänsä valtuuksia kovin väljästi päättää, kuinka tehtävän suoritus käytännössä hoidetaan. Viime vuonna laskettiin yksi seppele ainoastaan Tohmajärven kirkolle ja nyt siis saatiin lupa kahteen. Sijoituspaikoiksi tulivat näin ollen luonnollisesti tohmajärveläisten ja värtsiläisten muistomerkit.

    Saatan olla väärässä mutta mielikuvani on, että mainitulle Pälkjärveläisten muistomerkille ei yleensäkään lasketa seppeleitä tai muitakaan kukkalaitteita; en ainakaan muista niitä siinä koskaan nähneeni.
    Asian tiimoilta voi toki tehdä ehdotuksia jos maksumiestä hommaan haluaa; lähestyttävä taho on Karjalan Poikien Kilta ja sen jäsenjärjestö Vapaussodan Pohjois-Karjalan Perinneyhdistys. Seppeleen laskunhan ei tarvitse välttämättä olla Tammisunnuntaina; esim. Kaatuneiden muistopäivä käy siihen erittäin hyvin ja edelleen – laskija voi olla muukin taho kuin Reserviläisyhdistykset.

  7. Maija Varonen
    30.1.2017 at 14:49

    Pälkjärveläisiä kaatuneita sotilaita on haudattu Tohmäjärven sankarihautausmaahan
    ainakin talvisodan loppuvaiheissa, jolloin heitä ei voinut pitäjän evakuoinnin vuoksi enää
    kotikuntaansa haudata. Tarkka lukumäärä ei ole tiedossani.

    Joitakin kaatuneita on haudattu talvisodan lopulla Tohmajärven vanhalle hautausmaalle joukkohautaan
    tarkoituksena siirtää heidät myöhemmin sankarihautoihin. Jatkosodan tilanteesta en tiedä.

    Tässä taisi tulla nyt meille Pälkjärven pitäjänseuralaisille uusi tehtävä hoitaa nämä muistamiset kuntoon.

  8. Jussi Raerinne
    30.1.2017 at 15:24

    Kappalejako ja kuvatekstit ovatkin ilmaantuneet päivän aikana kohdalleen; suuret kiitokset!

  9. Kalevi Tikka
    30.1.2017 at 15:27

    En moiti Jussin kirjoitusta siinä mielessä, että hän on sen tehnyt vilpittömällä mielellä.
    Punakapinan eli sisällissodan puhjettua aseelliseksi yhteenotoksi ja senaatin paettua Vaasaan alkoi tuo operaatio aseiden luovuttaminen valkoisen armeijan käyttöön. On muistettava sekin, että tuolloin maassa oli vielä 10000 venäläistä sotilasta varusteineen, joten mitään ei olisi tapahtunut ilman Venäläisten upseerien suostumusta. Siinä operaatiossa jota aseidenriisunnaksi sanotaan neuvottelivat Tsaarin upseerit Suomen ja Venäjän puolelta kuinka tuo luovuttaminen toteutetaan. Muutoin ei ole mahdollista se, että vain 5 meikäläistä sai surmansa operaation aikana.
    Venäläiset odottivat kotiin paluuta ja heille oli yhdentekevää minne kalusto joutuu, koska edessä oli paluu vallankumouksen kurimuksessa olevalle Venäjälle. Koko ajan myös Venäjän sotaväkeä palasi kotimaahansa.

    Sisällissodan voittaja rakenteli noita urotyötarinoita ja muita sotapropagandaan liittyviä tarinoita tarpeen mukaisesti. Ne ovat tarkoituksella jääneet elämään tähän päivään asti. Eihän sisällissodan jälkeen maassa ollut kuin yksi totuus, se toinen totuus oli kuopattu hautausmaiden ulkopuolelle ja silminnäkijät peloteltu kuoleman uhalla hiljaisiksi.

    Tämän ja seuraavan vuoden aikana tullaan kirjoittamaan paljon sepitteellistä tarinaa sisällissodasta. Siinä toistetaan sotapropagandan kehittämiä tarinoita historiallisena totuutena.

  10. Lissu Kaivolehto
    30.1.2017 at 15:53

    Jussille:
    Päätoimittaja Kirsti Sälli kirjoitti Pälkjärveläiseen 11/2014 jutun Pälkjärven sankaripatsaan vaiheista alkaen sen juhlallisesta paljastustilaisuudesta ja päätyen nykypäivään. Kirsti Sälli vieraili toukokuussa 2014 Kirkkoniemessä ja kuvasi patsaan, jonka juurella oli tuolloin Vapaussodan Perinneyhdistyksen laskema seppele.

    Maijalle:
    Tietääkseni Tohmajärven sankarihautoihin on haudattu seitsemän pälkjärveläistä miestä, kaikki samalla kertaa 31.3.1940. Miehet ovat, Otto Kuikka, Viljo Riikonen, Juho Nykänen, Onni Turunen, Eino Malinen, Eino Pesonen ja Toivo Nousiainen.

  11. Jussi Raerinne
    30.1.2017 at 16:55

    Kiitos Kaleville täsmennyksistä. Osin mainitsemistasi syistä johtuen jutussani onkin lause: ”En ole tarkoittanut edellä olevaa tekstiä miksikään historiankirjoitukseksi vaan se on lähinnä hyvin suppea ja tiivistetty johdanto aiheeseen Tammisunnuntain vietto.”

    Kiitos myös Lissulle lisätiedoista. Onko tietoa vielä siitä, kuka tai mikä taho on suorittanut mainitsemasi seppeleenlaskun?

  12. Lissu Kaivolehto
    30.1.2017 at 20:42

    Jussi, mainitsin jo aikaisemmassa kommentissani, että seppele oli Vapaussodan Perinneyhdistyksen laskema. Katsoin vielä värikuvasta (lehdessä kuva mustavalkoinen), että nauhat olivat sinivalkoiset, kuten noilla eilen laskemillanne seppeleilläkin.

  13. Jussi Raerinne
    30.1.2017 at 22:27

    Tarkoitin kysymykselläni sitä, että minkä tahon toimesta mainittu VPY:n seppele oli laskettu, koska ainakaan me Reserviläisyhdistyksenä emme muistaakseni ole sitä tehneet.
    Sinivalkoiset nauhat eivät sinänsä todista mitään; ainakin paikallinen kukkakauppa Ratilainen laittaa nämä hienot Isänmaalliset värit, onpa seppeleen tilaaja/maksaja kuka tahansa.

  14. Lissu Kaivolehto
    30.1.2017 at 23:20

    Jutussa oli maininta ”paikallinen Vapaussodan Perinneyhdistys”. Sen tarkempaa tietoa minulla ei asiasta ole.

  15. Raimo Tiittanen
    31.1.2017 at 21:59

    Kiitokset Jussille ja Jussin kirjoituksen kommentoijille erinomaisista ja mielenkiintoisista kommenteista. Lisäyksenä näihin kommenteihin tuon esiin marsalkka Mannerheimin ajatuksen, Hänhän oli erittäin tarkka kaikista muodollisuuksista, noudatti itse niitä ja vaati myös alaisltaan tiukasti niiden noudattamista.
    Marskin päämajan sodanaikainen komentoesikunnan päällikkö kenraaluttnantti W E Tuompo – yksi marskin lähimmistä miehistä – kertoo sodanaikaisessa päiväkirjassaan seuraavaa: ” Toukokuun 16.päivä 1943. Marsalkka oli tänään, sankarivainajien päivänä kirkossa klo 10.30, minkä jälkeen hän laski seppeleen kirkon vieressä olevalle vuoden 1918 sodan sankaripatsaalle. Hän piti myös symbolisen puheen kaikkien sotiemme – myös punaisten 1918 käymän taistelun – muistolle. Hyvin vaikuttava ja kaunis tilaisuus. Marsalkka tahtoisi päästä siihen, ettei tällaisina juhlapäivinä juostaisi paikasta toiseen, vaan kokoonnuttaisiin yhteen ainoaan symboliseen paikkaan. Tällöin tämä tilaisuus tulisi vaikuttavaksi.”
    Värtsilässä on noudatettu jo useiden vuosien ajan tämän tapaista periaatetta. Kirkon edessä olevalle muistomerkille on ainakin kaatuneitten muistopävänä ja itsenäisyyspäivänä laskettu kunnan, seurakunnan ja yhteisöjen yhteinen seppele . P-KR on laskenut samaan aikaan oman seppeleensä. Tilaisuuksissa on kunnioitettu sodissamme menehtyneiden muistoa unohtamatta muita veteraaneja ja kotirintamalla isänmaamme eteen työskennelleitä ihmisiä.

  16. Kalevi Tikka
    1.2.2017 at 11:59

    Jo vuonna 1943 päämaja valmistautui siihen, että Saksa on hävinnyt sodan. Mannerheim oli epävarma siitä mikä on hänen asema ja kohtalo sodan päätyttyä. Ei hänellä ollut aikaisemmin tarvetta laskea seppelettä sisällissodan punaisten muistoksi.
    Vuonna 1918 Mannerheim oli toiminnoiltaan Tyypillinen Tsaarin upseeri ja musikan henki oli halpa. Talvisotaa ennen Mannerheim kävi Tannerilta kysymässä mitä tekee Suomen työläiset jos sotaan joudutaan. Sai Tannerilta vastauksen, joka tyydytti Mannerheimia, työläiset siis noudattavat liikekannallepanokäskyä. ( tiesitkö Raimo tämän käynnin )

  17. Jussi Raerinne
    1.2.2017 at 11:59

    Raimolta tärkeä pointti!
    Kaatuneiden muistopäivään liittyen Talvisodan jälkeen antamassaan päiväkäskyssäänkin Mannerheim määräsi toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettäväksi ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä” (suora lainaus Wikipediasta).

    Vapaussota, kansalaissota tai millä nimityksellä sitä nyt missäkin yhteydessä kutsutaankin on niin laaja aihe, että se vaatisi käsittelemistä varten oman juttunsa eikä siihen välttämättä ole (enää) konkreettista tarvetta. Omakohtaisia muistoja ei kenelläkään enää voi olla, joten olemme tiedoissammekin ainoastaan historiallisten artikkelien ja katsausten varassa.
    Joka tapauksessa kyseessä on ollut enemmän tai vähemmän – niin kuin erään aiheeseen liittyvän kirjan nimikin on – ”Suuri kansallinen murhenäytelmä”. Varsinaisia sodan uhrejahan oli puolin ja toisin suurinpiirtein yhtä paljon, mutta jälkitapahtumien myötä etenkin punaisia vangittiin ja lahdattiin suuressa mittakaavassa ainakin nykyisen ajattelun mukaan hyvin kyseenalaisin perustein. Mm. äitini isä eli pappa niin kuin häntä kotoisasti kutsuttiin, oli ollut nuorukaisena Tammisaaren vankileirillä vain sosiaalidemokraattisen aatetaustansa vuoksi.

    Mainittakoon tässä yhteydessä esimerkinomaisesti vielä eräs aiheen mukainen mieleeni erityisesti syöpynyt lukemani tapahtuma:
    Edesmenneen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin elämänkertakirjassa on maininta siitä, kuinka venäläisiä matruuseja surmattiin Helsingin sataman tuntumassa avantoon hukuttamalla. Poloisten karmivat avunhuudot olivat kuuluneet laajalle ympäristöön, mm. tulevan kenraalin silloin 13-vuotiaan pojan korviin!

  18. erkki lintunen
    1.2.2017 at 12:49

    Raimo Tiittaselle kiitos asiallisesta ja luotettavasta tiedosta, joka koskee Mannerheimia. Lopetetaan jäkätys ja luotetaan asiatietoihin. Onneksi on ohi se aika, jolloin heräsi pikku poikana yläkerrassa, kun alakertaan ilmestyneet kaksi miestä huusivat isälle: ”Tule alas sieltä lahtari”.Uhkauksen sanamuotoa en enää muista. Olivat kotimatkalla iltamista. Isästäni ja varsinkin ukista saamieni tietojen mukaan olen omaksunut asiallisen suhtautumisen kansalaissodan eri puoliin. On ymmärrettävä syiden synnyt ja yritettävä olla nyt kunnolla.

  19. Jussi Raerinne
    1.2.2017 at 22:55

    Taidettiin kaikesta huolimatta nyt tarttua (vielä) liian arkaan aiheeseen; hienoinen sisällissodan uhka näyttää leijailevan ainakin Kaustajärven seuduilla!
    Tieto lisää tuskaa, mutta siitä huolimatta itse pidän arvokkaina kannanottoina sekä Raimon että Kalevin kommentteja; tässä(kään) asiassa ei ehkä ole yhtä ainoaa mustavalkoista totuutta.

    Mitä Tammisunnuntain seppeleenlaskuun tulee niin aloite siihen on molempina vuosina lähtöisin nimenomaan Vapaussodan Perinneyhdistykseltä, ei meiltä Reserviläisiltä. Meidän intressiemme mukaista on ehdottomasti toimia oman määritellyn tehtävämme puitteissa mahdollisimman neutraalisti sekä provosoimatta että provosoitumatta.

    Rauhan miehenä ajattelen mieluummin yleensäkin niin, että on mukavampi juhlia jonkin sodan päättymistä kuin sen alkamista. Tammisunnuntain merkitys on tietysti tavallaan kahtiajakoinen, koska edellisenä vuonna Venäjän sortokauden päätyttyä vallankumoukseen maamme autonomia laajeni huomattavasti johtaen itsenäistymiseen. Kun vieraan vallan varuskuntia vielä sitten päästiin ihan luvan kanssa tyhjentämään, niin onhan mainitussa tapahtumaketjussa kaiken kaikkiaankin kieltämättä jonkunlaisen juhlan aihetta!

  20. Seppo Pusa
    2.2.2017 at 11:14

    Aika yllättävää, että tuo tammisunnuntai tuli tänne Värtsiin. En malta olla kommentoimatta tästä paria asiaa. Mitä Erkki tarkoitat kun kirjoitat: ”Lopetetaan jäkätys ja luotetaan asiatietoihin”.
    Luin kommentit useampaan kertaan, enkä lukutaidollani löytänyt sieltä mitään tammisunnuntaihin tai sen jälkeisiin tapahtumiin liittyvää asiatiedoista poikkeavaa.

    Tammisunnuntain jälkeisistä tapahtumista on tehty varsin paljon asiallistakin historiatutkimusta, joka kyllä näyttää todeksi mitä Jussi kommentisaan kirjoittaa: ”tässä(kään) asiassa ei ehkä ole yhtä ainoaa mustavalkoista totuutta.” Minä jättäisin tuosta tuon ehkä sanan huomioimatta. Minunkin sukulaisiani oli noissa tapahtumissa mukana kummallakin puolen jopa vangittuna tuomioitaan odottamassa.

    Vielä meidän sukupolvemme näyttää kantavan tätä esi-isiemme syntitaakkaa mukanaan päivästä toiseen. Ja aina välillä tuota kantamusta on kohenneltava.

  21. Johannes
    2.2.2017 at 11:47

    Minä en malta olla kysymättä mikä
    uhka ”leijuu Kaustajärven seudulla”?
    Miksi nimenomaan siellä?
    *
    Kaikki ovat Tuonpuoleisissa, eivätkä ole
    enää puolustamassa ja perustelemassa
    aatteitaan, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään.

    Annetaan heidän kaikkien levätä rauhassa.
    Muistoa voi toki kunnioittaa.

  22. erkki lintunen
    2.2.2017 at 12:35

    Sepon kommentin johdosta seuraavaa: ”Jäkätys” – olen pahoillani – on alatyylinen ilmaisu siitä, mitä Mannerheimin ympärillä jatkuvasti vieläkin ilmenee. On ikävää, että asenteet näyttävät valitsevan tietolähteistä mieleisensä käsityksen.

    Olen saanut historiantutkimuksen metodikoulutuksen Helsingin yliopistossa – jatko-opintojen muodossa. Käytän sitä hyväkseni, kun selvittelen kansalaissodan syitä ja vaiheita, joissa Mannerheimilla on tietenkin ollut keskeinen asema. Ei hän ollut täydellinen niinkuin ei kukaan meistä ole. Mutta ei häntä pidä asettaa keskipisteeseen siinä, mitä joutuivat kokemaan sekä ns. punaiset että ns.valkoiset. Mannerheimin ”kohtaloksi” tuli olla välikappale siinä, miten jakautunut Suomi selvisi itsenäisyytensä saavuttamisessa ja varsinkin sen säilyttämisessä.

    Jussille: En ole kuullut tänne talvikämppääni Jakokoskelle mitään ”hienoisesta kansalaissodan uhkasta Kaustajärven seuduilla”. Se on kylläkin totta, että on muutamia tietoja, miten tuo sota jätti jälkiään myös tämän kylän vaiheisiin monen vuosikymmenen ajaksi. Nyt siellä – ainakin viime kesänä vielä – on ollut ihan isänmaallisen rauhallista. Yhtä rauhallista kuin oli kerran ojan penkalla, kun vein Holopaisen Antille – ukkini ystävälle – iltapäiväkahveja. Siinä Antin juttelussa oli historian havinaa. Siinä oli jotain hyvin pyhää ja mieleenpainuvaa. Siinä puhui kokenut ja mielensä tasapainoon saanut vanha mies. Sellainen oli myös ukkini, joka teki parhaansa, ettei Värtsilässä olisi pantu käytäntöön kuolemantuomioita. Ja tässä hän melkein onnistui, ainakin Antin kertoman mukaan.

    Kun seison Värtsilän kirkkopihassa olevan muistokiven edessä, tunnen syvää kiitollisuutta niitä kohtaan, jotka löysivät yhteisen tahdon puolustaa tätä maata, joka nyt juhlii olemassaoloaan.

    Tässä selitys myös siihen, että muutama kesä sitten putsasin tuon kiven parempaan kuntoon ja istutin sen ympärille kolme Alppiruusun pensaan alkua, joita sittemmin on lumilinko tai -lana pyyhkinyt pois.

    Olen kirjoittanut näin pitkän kommentin, koska Suomen historia on minulla niin kiinnostava ja kunnioitettava.

  23. Jussi Raerinne
    2.2.2017 at 12:39

    Tammisunnuntai – jutun tuleminen tänne Värtsiin on vain ja ainoastaan minun ansiotani/syytäni. Keskustelin puhelimessa ennen mainittua päivää erään VPY:n hallituksessa aikaisemmin vaikuttaneen ihmisen kanssa. Totesimme yhdessä asiaan liittyvät riskitekijät ja hän ehdotti, että joskus tulevina vuosina voisi pyytää mukaan seppeleenlaskuun myös esim. paikallislehden toimittajan. Tarinoinnin seurauksena mietiskelin mielessäni tapahtuman sinänsä ohutta Värtsilä-kytköstä ja tein tietoisen, täysin itsenäisen päätöksen laatia jutun joka siis toiveeni mukaan vielä julkaistiin tosi nopeasti.

    Heitto ”Sisällissodan uhan leijuminen Kaustajärven seudulla” oli puolihumoristinen yritykseni keventää vakavaa keskustelua ja samalla toppuutella pahimpia tunteenpaloja lähinnä entisen kaustalaisen Kalevin ja nykyisen kaustalaisen Erkin välillä. He – niin kuin tietysti kaikki muutkin – saavat minun puolestani esittää teräviäkin mielipiteitä; se ei minua sinänsä haittaa, teenhän niin joskus itsekin. En kuitenkaan pidä toivottavana, että näitä haavoja joita mene ja tiedä ehkä itse kukin geeneissämmekin kannamme, ruvetaan millään tavoin repimään auki; se ei todellakaan ollut juttuni tarkoitus!

  24. Pentti Pakarinen
    2.2.2017 at 13:08

    Näin yleensä sodat syttyy,
    ei löydy yhteistä säveltä.

  25. poikamies jo kolmannessa polvessa
    2.2.2017 at 15:30

    Pojat soitti hyvin yhteen, joskus jopa puoli kahteen:-)

  26. erkki lintunen
    4.2.2017 at 10:03

    Soitto jatkukoon! Klikkaapa: lemin kirjava / Salpa kertoo tahdosta puolustaa maata 3.2.2017. —Tulossa on paksu pinkka hyödyllistä tietoa. Jään odottamaan!

  27. Kalevi Tikka
    4.2.2017 at 14:22

    Suomen Kirkkohistoriallinen seura julkaisi vuonna 2009 kirjan nimeltä SISALLISSOTA 1918 JA KIRKKO. Kirja on syntynyt saman nimisen seminaarin pohjalta. Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla Suomen Evlut Kirkon toimintaa sisällissodan aikana. Suosittelen kirjan lukemista niille joita tämän kaltainen historia kiinnostaa.

    Kirja on ensimmäinen rehellinen kuvaus tuon ajan tapahtumille meidän Kirkon puitteissa. Ei siinä ketään tuomita, eikä kaunistella ja peitetä sitä mitä tehtiin tai sanottiin.

  28. Mikko Immonen
    4.2.2017 at 16:52

    Kalevin mainitseman kirjan arvostelu löytyy tästä linkistä. Kirjan sisällöstä saa jonkinlaisen kuvan.

    http://www.arkkihiippakunta.fi/arkkipiispa/puheet-ja-kirjoitukset/piispa-kari-makisen-puheet-julka/julkaisut-ja-kirjoitukset/2010/vaietusta-sodasta-kirja-arvostel/

  29. Jussi Raerinne
    2.2.2018 at 13:24

    Viikon 4 / 18 puheenaiheissa Alpo, Telle, Ilmari, Esko ja Kalevi käsittelivät tai ainakin sivusivat kommenteissaan Suomen sisällissotaa. Jos joku tahtoo ja toivottavasti tahtoo tätä keskustelua vielä jatkaa näin ”juhlavuotena”, niin siirrän ajatustenvaihdon tänne vuoden takaisen juttuni alle.
    Sota on ylensäkin suurin ihmisyyteen kohdistuva rikos mutta kauheinta on tietysti se, että veli nousee veljeään vastaan. Tästä löytyy kuitenkin valitettavasti tuttuakin tutumpi esimerkki jo ihmiskunnan aamusta; tiedämme kaikki Raamatun kertomuksen Kainista ja Abelista.
    Kalevi viittaa viimetalvisessa kommentissaan kirkon rooliiin tuona kauheana aikana. En ole (vielä) lukenut hänen suosittelemaansa kirjaa, mutta mm. eilen ilmestyneessä Kotimaa – lehden numerossa on valotettu tätä kuviota varsin rohkeasti. Kirkko on virallisesti ollut osin ymmärrettävistäkin syistä kahakassa valkoisten puolella, mutta suuri joukko yksittäisiä pappeja ei ole voinut henkilökohtaisesti millään hyväksyä punaisiin kohdistettua silmitöntä ja kaikki inhimillisyyden arvot rikkonutta väkivaltaa. He ovat jopa joukkovoiman turvin mm. laatineet suojeluskuntapiireille vetoomuskirjelmiä mielivaltaisia vangitsemisia vastaan ja peräänkuuluttaneet samalla etenkin teloitusten ehdotonta lopettamista.

    Olen tässä jutussa ja joissakin muissakin yhteyksissä vuosien varrella kertonut ukistani Antti Holopaisesta. Karjalaisen toimittajakin oli näitä lukenut ja tahtoi siitä syystä haastatella minua Värtsilän kapinasta kertovan artikkelin yhteydessä viikko sitten.
    Tähän liittyen varsinkin meitä lapsenlapsia on jonkun verran vaivannut eräs asia: Tiedämme ja muistamme, että Värtsilässä on ollut ja valitettavasti on edelleen ihmisiä, jotka pitävät täällä tapahtuneita punaisten kiinniottoja niistä seuranneista kauheuksista puhumattakaan vahvasti liioiteltuina juttuina, jopa aivan höpöpuheina. Nyt näihin on kuitenkin yleisestikin saatu ja minunkin hallussani on kiistattoman vahvat dokumentit isoisäni vaiheista. Kuulustelupöytäkirjat ja tuomiolauselmat kaikkine liitteineen v. 1918 on nyt tallennettu tietokoneelle ja paperitulosteiksi. Minulle nämä ovat tietysti aina olleet perimätietona tullutta ”selvää kauraa”, mutta en ole millään pystynyt niitä epäilijöille aiemmin todistamaan. En vain voi välttyä siltä ajatukselta, että valkoisten tietynlainen valhepropaganda on pohjimmiltaan yhä vieläkin kaiken tämän vähättelyn takana!

    Erkki L., jos luet tämän kommentin niin voitko antaa lisäselvyyttä seuraavaan niinikään perimätiedon yksityiskohtaan: Kertomasi mukaan ukkisi Erik Lintunen on aktiivisella otteellaan ja myötätodistuksillaan pystynyt puhumaan vankileireiltä vapaaksi monta värtsiläistä henkilöä. Tässähän lienee kyseessä jokin delegaatio joten tiedätkö tai muistatko mainintaa, että yhtenä näistä neuvottelijoista olisi ollut muuan Käyhkö – niminen kaveri? Häntä olisi kuulema aivan tituleerattu tämän urotyön ansiosta korkonimellä ”Vapahtaja – Käyhkö”!

  30. 2.2.2018 at 14:24

    Haluan vielä lisätä tähän keskusteluunne.Viha punaisia kohtaan ei asettunut sodan loppuessa,vaan jatkui edelleen.Kun isäni kuoli olin hänen hautajaisissa,ja häpeäkseni sain kuulla papin puheen.Hän sanoi että isällekin pitäisi olla eri helvetti, koska hän on punikki.Papin ei tarvinnut pelätä että isäni tunkeutuisi samaan helvettiin ,jonka hän varasi itselleen.Isäni oli Herran oma ja meni pelastettujen kanssa taivaaseen.Tapasin isäni viimeisen kerran ,kun hän tuli siskoni,, Jussin äidin luokse.Aterioimme yhdessä ,isä, Sirkka ja minä meidän kodissamme.Kun kerroin tapaamisestamme Kirstille, hänen vieraillessaan luonani Australiassa ,hän sanoi yhtenä aamuna kun hän meni katsomaan SirkkaaHän sanoi ,että isä ja Reino oli illalla meillä, ja söimme yhdessä ilta aterian Ihmeellistä oli kun ennen isän luokse menemistä olin Erkin kanssa pappilan rapulla ja sanoin hänelle ,että menen käymään isän luona ennenkuin lähden kotiin .Isä tuli avaamaan oven minulle ja pyysi aterioimaan yhdessä Sirkan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *