Värtsilän laturetki 2017

Sunnuntaina aamupäivästä komean aurinkoisessa säässä hiihdettiin Värtsilän laturetki. Reitit olivat pituudeltaan n. 6 km ja n. 27 km, lisäksi Riistamajan läheisyydessä voi halutessaan hiihtää vielä 7 km lisälenkin. Hiihtämään voi lähteä Kylätalolta tai Riistamajalta, joissa molemmissa oli myös huoltopisteet. Lisäksi Mustalla lammella oli Kinnusen Ekin mehuasema sekä moottorikelkkapäivystys mahdollisia kyydin tarpeita varten.

Valtaosa hiihtäjistä lähti Kylätalolta, ensimmäiset innokkaat jo ennen kello yhdeksää, joka oli laturetken alkamisaika. Useammalla hiihtäjällä tuntui olevan kiire hiihtää laturetki heti aamusta ja joutua sitten katsomaan vähän isompia koitoksia, Lahden kisoja. Järjestäjät odottelivat ja toivoivat Värtsilän laduille n. 60 hiihtäjää; viime talvena oli ollut 77 osallistujaa, mutta nyt Lahden MM-kisat varmasti verottivat jonkin verran hiihtäjien määrää. Laturetkeilijöitä tuli Värtsilän lähialueilta, Kiteetä ja Joensuuta myöten, mutta oman kylän väkeä suksimaan olisi toivonut enemmän.

Riistamajalla pitemmän lenkin puolivälissä oli tunnelma leppoisa eikä uupuneita hiihtäjiä näkynyt. Kommenteina kuului; ”Keli kohillaan ja seura on hyvää!”, ”Hyvä ilma. Ei tuule”, ”Mahtava keli!”.
Lämmin mehu, kahvi, sämpylät ja takassa paistettu makkara tuntui maistuvat. Saunakin oli kylpykunnossa, mutta kukaan ei mennyt saunomaan, ainakaan tässä vaiheessa.

Laturetken jälkeen iltapäivällä Laskiaisen viettoa voi jatkaa Patsolassa Laskiaistapahtumassa.

[Best_Wordpress_Gallery id=”34″ gal_title=”VÄRTSILÄN LATURETKI 2017″]

Teksti ja kuvat; Vuokko Väänänen

2 comments for “Värtsilän laturetki 2017

  1. Kiitos Vuokolle jutusta missä oli myös paljon kuvia.Maakuntalehdessä oli myös juttu mutta ei yhtään kuvaa.

  2. Karjalaisen paperilehdessä ei ollut kuvaa, mutta sitävastoin nettilehdessä oli yksi kuva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *