Petri Laukka: Pieni kansa pyristeli, Sata tarinaa itsenäisestä Suomesta

Kekkoslovakian tarina Suomen lähihistoriaa

Petri Laukka: Pieni kansa pyristeli, Sata tarinaa itsenäisestä Suomesta, Into-kustannus 2017

”YYA-sopimus toi Suomeen helposti tunnistettavan ystävyyskielen, jonka jokainen varteenotettava poliitikko joutui opettelemaan sopimuksen voimassaoloaikana 1948-1991.”

Laukka aloittaa kirjan säätilaltaan hyisissä olosuhteissa. Elettiin sitä aikaa, jolloin Suomi julistautui itsenäiseksi. Isoja ”teattereita” ei tarvittu. Suomen itsenäisyyden hyväksyminen oli kuitenkin vielä Venäjästä kiinni. Muut maat nimittäin odottivat Venäjän reaktioita.

Kirjassa edetään lähdetietoihin nojaten, joskus vähän poliittisia stereotypioita viljellen koko Suomen itsenäisyyden vuosisata. Niinpä kirjan lähdeluettelokin on varsin muhkea. En epäile Laukan kykyä omintakeiseen ajatteluun vaikka olisin valmis myöntämään sen seikan, että nämä asiat on käsitelty monissa poliittisissa elämänkerroissa ja lähihistoriaa kartoittavissa teoksissa niin tarkkaan, että vaikea on löytää uusia ja tuoreita näkökulmia kulloisiinkin tapahtumiin.

Kirja puuttuu suomalaisten aatteisiin, ajatusmaailmaan, muoti-ilmiöihin, päätöksentekomalleihin jne… . Suomi on ollut samaan aikaan idän ja lännen ideologisessa vaikutuspiirissä ja tilanne on jatkunut näihin päiviin, vaikka nykyisin itä-kriittisyys on huomattavasti räikeämpää esim. mediassa. Paljon vaikutti YYA-sopimuksen purkaminen, mutta ei niin paljon, ettei suomettumisen peikkoa enää olisi.

Kirja on hyvä ja huolella luettava. Jos ajatuskulut tuntuvat joskus tutuilta, se on tietysti lähdemateriaalin vaikutusta. Toisaalta uusia lähestymistapoja Suomen sadan vuoden politiikkaan tai kansan asenteisiin ja tottumuksiin on vaikea löytää.

Kirjaa pitää siteerata pariinkin otteeseen, onhan se merkkiteos Suomen sadan vuoden taipaleesta ja katajaisen kansamme vaiheista:

” …Iltapäivällä presidentin esittelyssä presidentti Kyösti Kallio vahvisti sotatilan ja nimitti Mannerheimin muodollisesti ylipäälliköksi. Hallitusta päätettiin vaihtaa saman tien. Entinen pois sodan jaloista ja uusi tilalle, mieluiten Rytin johtama. ”…

Odotin ulkoasun perusteella kirjalta kertomuksia suomalaisista ihmisistä ja henkilöhistorioita tavallisesta kansasta. Vähän petyin kuluneista historiallisista lähestymistavoista. Mutta varsinkin nuorelle polvelle kirja on hyvä johdatus maan lähihistorian tuntemukseen.

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *