Seppo Konttinen: Kallis ruokakassi, Kuka nostaa Suomessa ruuan hintaa?

Suomi on kallis maa

Elintarviketuotanto on pyhä lehmä

Seppo Konttinen: Kallis ruokakassi, Kuka nostaa Suomessa ruuan hintaa? Into-kustannus 2017

Entinen Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen on tehnyt kriittisiä talousohjelmia radioon ja kirjoittanut kirjoja Suomen talouselämästä. Hän perehtyy yleensä hyvin aihepiireihin joista puhuu tai kirjoittaa.

Nyt ovat liipasimella mm. maataloustuet ja terveys- ja vanhustehnoitopalvelujen yksityistäminen.

” Hallituksen ideologiset tavoitteet kiteytyvät ohjelman lauseeseen: kaikkien kannalta on tärkeää, että kilpailua lisätään ja julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle. Velanoton hillitsemisen varjolla ollaankin kovaa vauhtia yksityistämässä terveydenhoitoa ja vanhusten hoitoa suurille monikansallisille veronvälttelijöille.”

Hallitusohjelmassa sanotaan, että Suomen näivettymiskierre on katkaistava. Niinpä leikataan opintotukea, lapsilisiä, lääkekorvauksia ja kansaneläkettä. Suuntana on kurjistaa eläkeläisten ja työttömien elämää. Työttömyysturvaa heikennetään, asumistukea pudotetaan, terveyskeskusmaksuja korotetaan.

No tietysti, jos kirjaa lukee, huomaa piankin, että näitä asioita tulee esille jokaisessa puheenvuorossa, jossa oppositio pääseen ääneen. Kauppojen suhteen hallitus suosii myös ns. suurten taajamien tarjontaa, ja pienten kauppojen kohtalon kellot lyövät yhä useammin. Lihan tuotannossa suositaan suuria lihajättejä, joiden markkinaosuus on yli 60 prosenttia. Pienyrittäjien tuotteita ei useinkaan löydy kauppojen hyllyiltä.

Konttinen puuttuu metsätalouteen, elintarvikekauppaan, maaseudun elvyttämiseen, maidontuotantoon, lahjuksiin, kilpailun näivettämiseen ruokaketjussa, maatalouden tukiaisiin, jne…

Kirja on tiivis paketti tarkkaan tutkittua asiaa. Siinä ei ole satsattu lukijaystävällisyyteen, vaan siihen, miten saadaan osoitettua hallituksen mokat ja korruptio. Yleensä Konttinen puhuu tietysti poliittisen opposition suulla ja joskus lukiessa tulee se tuntu, että tässä tarvittaisiin myös hallituksen edustajien vasta-argumentteja, kuten hyvissä vaalikeskusteluissa on tapana. Lienee eräänlainen vaalikirja tämäkin vaikka ongelmat ovat todellisia.

Jouko Varonen

2 comments for “Seppo Konttinen: Kallis ruokakassi, Kuka nostaa Suomessa ruuan hintaa?

  1. Kirjaa en ole lukenut enkä sen sisältöön voi kantaa ottaa.
    Onko ruoka Suomessa kallista. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ruoka ole kallista kuluttajalle kaupassa. Maito, voi, leipä, liha, kananmunat ja niin edelleen. Jos niiden kauppahinnasta tulisi ottaa tuotantoketjun jokaiselle toimijalle elämisen tarpeet niin se olisi yksi konkurssien aalto. Ettei ruoka kaupanhyllyllä maksaisi kuluttajalle ”maltaita” on tehty tasausjärjestelmä nimeltä maataloustuet. Se on periaatteellinen kysymys maksammeko ruuasta sen todellisen hinnan kaupassa asioidessamme vai loput välillisesti verojen kautta.
    Urputtaa me osaamme ja osoitella epäkohtia, ei noin saisi olla. Mutta kun kysytään kuinka tulee toimia, että nuo puutteet, vääristymät korjataan, niin silloin menee suu kiinni.
    Muistan muuten ajan mokoman kun maitolitra maksoi enemmän kuin bensiinilitra.

  2. Kiitos Kaleville kommentista. Maataloustuottajia on syyllistetty kautta koko parikymmenvuotisen EU – aikamme tuella eläjiksi. Totuushan on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan se että tällä paljon parjatulla systeemillä tuetaan kuluttajaa, ei suinkaan tuottajaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *