Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – Huhtikuu 2017

Rajojen valvonta

Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella tilanne oli huhtikuussa muuten vakaa, mutta rajavartiosto havaitsi kaksi luvatonta valtionrajanylitystä Venäjältä Suomeen. Ensimmäisessä tapauksessa alkukuulla rajan ylitti luvattomasti kaksi henkilöä ja toisessa tapauksessa loppukuulla yksi henkilö. Molemmissa tapauksissa henkilöt hakivat turvapaikkaa Suomesta.
Tapaukset käsitellään rajavaltuutettujen kesken seuraavissa tapaamisissa.

Rajatarkastukset

Niiralan rajanylityspaikalla suoritettiin huhtikuussa 95 217 rajatarkastusta. Rajanylitysten määrä väheni vuoden 2016 huhtikuuhun (127 119) verrattuna noin 25 prosenttia sekä maaliskuuhun 2017 (99 884) verrattuna noin 4,5 prosenttia.

Vuoden 2017 alkupuolella rajanylittäjiä on ollut yhteensä 383 612 henkilöä neljän kuukauden aikana. Vastaavaan aikaan vuonna 2016 heitä oli 469 324. Näin ollen vähennystä alkuvuoden 2017 kokonaisliikenteessä on ollut 18 prosenttia.

Niiralan rajanylityspaikan liikennemäärän vähenemiseen vaikuttavat suomalaisten vähentyneet rajanylitykset. Sen sijaan venäläisten rajanylittäjien määrä on kasvussa (kasvua noin 10 %:a). Suomalaisten rajanylittäjien osuus huhtikuussa oli noin 58,5 prosenttia (55 719) ja venäläisten rajanylittäjien osuus noin 40,5 prosenttia (38 571).
Muiden maiden kansalaisuuksia oli noin prosentti (927) kokonaisliikenteestä. Vuoden 2016 huhtikuussa suomalaisten osuus oli noin 70 prosenttia (89 097) ja venäläisten noin 29 prosenttia (37 107).

Huhtikuussa Niiralassa käännytettiin tai evättiin maahan pääsy puutteellisten maahantuloedellytysten tai epäillyn rikollisen toiminnan vuoksi yhteensä seitsemältä henkilöltä.

Lieksan Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta rajan ylitti huhtikuussa 624 henkilöä.

Rikostorjunta

Huhtikuussa Niiralassa havaittiin kaksi törkeää rattijuopumusta sekä yksi epäilty rattijuopumus. Lisäksi havaittiin kahdeksan liikenne- ja ajoneuvorikkomusta, kaksi ulkomaalaisrikkomusta sekä 16 muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin neljä sakkoa, neljä rikesakkoa ja 18 huomautusta.

 

Lähde: Pohjois-Karjalan rajavartioston tiedote 4.5.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *