Katriina Järvinen: Saanko esitellä, Monenlaiset minämme.

Ihmisen monta minää

Virkamiehestä viinamäenmieheksi

Katriina Järvinen: Saanko esitellä, Monenlaiset minämme, Kirjapaja 2017

Katriina Järvinen on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Hän on kirjoittanut useita teoksia aihepiireinään mm. vanhempien vallasta vapautuminen, hyvinvointiyhteiskunta, vapaan naisen törmäyskurssi todellisuuden kanssa, jne…

Tämä kirja kertoo sinänsä tutusta asiasta, nimittäin ihmisen taipumuksesta elää kaksois- tai kolmoiselämää minänsä kanssa. Muistuu mieleen vaikka kirjailija Pentti Saarikoski, joka eli kaksoiselämää minänsä kanssa käyttäytyen kokonaan eri ihmisenä läheisten kanssa ja julkisuuden henkilönä. Ehkä tästä ristiriidasta johtui sekin, ettei hän voinut hallita itseään muiden läsnäollessa ja eli vuosikaudet melkein jatkuvassa humalatilassa.

Järvinen tuumii alkoholismista, että rikoslaissa sitä ei katsota lieventäväksi asianhaaraksi, mutta silti humalatila katsotaan usein jopa huumorin aiheeksi, tai ainakin hyväksytyksi selitykseksi poikkeavalle käytökselle. Valehtelemista Järvinen pitää tärkeänä sosiaalisena taitona. Lapsi alkaa ymmärtää toden ja tarun eron vasta 5 – 6 vuoden iässä. Sen jälkeen hän voi valehdella tietoisesti. Itselleni on tullut eteen joskus käsite ”valkoinen valhe”, jolla tarkoitetaan valehtelemista tai vaikenemista silloin, kun se on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Toisaalta kouluikään entineen lapsen jatkuva valehtelu saattaa olla merkki jostakin ongelmasta.

Järvinen käyttää ”alan” oppaiden tapaan monia kertomuksia ”elävästä elämästä” apunaan. Terapeutillahan tietysti anekdootteja ja tarinoita riittää. Yleensä olen ollut sitä mieltä, että terveydenhoidon ammattilaisen ei tulisi hyödyntää potilaidensa kertomaa kirjoissaan. Olenpa joskus tavannut lääkärien tekemiä opuksia, joissa on lähes suoraa lainausta sairaskertomuksista.

Järvistä en em. asioista syytä. Hän on oletettavasti saanut luvan”elämäntarinoihin”, joita on kirjassa useita. Kirja vaikuttaa selkeältä ja lukijaystävälliseltä ja samalla se antaa aihetta itse kullekin mietiskelyyn siitä, että millaisia minä-muotoja voi eri elämänvaiheissa joutua käyttämään ja onko niistä toisaalta myös hyötyä. Itse olisin sitä mieltä, että sopeutuminen sosiaaliseen kanssakäymiseen vaatii joskus muuntumista ja ”ulvomista sutena susien mukana”.

Jouko Varonen

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *