”Näin yhä vuosien takaa, sun tenhos onnea jakaa”

Rikosetsivä Karl Malmstenin ja vaimonsa Eugenien (os. Petroff)  perheeseen Helsingissä syntyi 27.6.1902 pokalapsi, joka sai nimen Georg.  Äidin suku oli venäläistä alkuperää ja sieltä Georg –poika ammensi musikaalisuutensa. Äidillä oli kirkas sopraanoääni ja hän lauloi melkein aina. Suomenlinnan varuskunnassa eräällä perhevierailulla hänelle annettiinkin lempinimeksi ”Linnakkeen satakieli”.

Georgin poikkeuksellinen musikaalisuus huomattiin jo kansakoulun alaluokilla. Laulussakin oli aina täysi kymppi. Helsingin Kaupungin Torvisoittokunta haki siihen aikaan soittajajälkikasvunsa kansakouluista. Yhdeksänvuotias Georg sai ainoana koulustaan kutsun soittokunnan alkeiskouluun ja torven käteensä. Kansakoulun viimeisellä luokalla hän soitti jo niin hyvin, että voitti koulujen välisen musiikkikilpailun. Stipendin suuruus oli 75 markkaa.

Pikkuisen koulupojan suuri unelma oli valmistua sotilaskapellimestariksi, vaikka korkeammallekin opintielle oli mahdollisuuksia. Vuonna 1918 Georg oli kohonnut soitto-oppilaaksi Helsingin Kaupungin Soittokuntaan. Hän sai esiintymispuvun ja jopa palkkaakin. Maamme itsenäistyttyä soittokunnasta tuli Suomen Valkoisen Kaartin Soittokunta. Kaartin silloinen kapellimestari Aleksei Apostol tarjosi lahjakkaalle oppilaalleen viisivuotista sopimusta, mutta sinitakit eli Laivaston Soittokunta veti pitemmän korren. Olletikin, kun koululaivan matkat, joista kaverit olivat kertoneet kiehtoivat 16-vuotiasta poikaa.

17 -vuotiaana Georg Malmsten puki vapaaehtoisena ylleen laivaston sinisen asetakin. Yleneminen laivastossa oli todella nopeaa. Viikon kuluttua jo ylimatruusiksi ja sitten kersantiksi. Päästyään siviiliin häntä pyydettiin vakinaiseksi Laivaston Soittokuntaan, jolloin Malmstenista tuli 19-vuotiaana Suomen nuorin musiikkivääpeli.

Armeijan leivän sanotaan olevan pitkän mutta kapean. Niinpä Georg Malmsten uskalsi perustaa perheen, valittukin kun oli jo valmiiksi katsottuna. Ranhild Törnström, Kultarannan puutarhurin tytär. Häitä juhlittiin heinäkuussa 1925 ja avioliitosta tuli pitkä ja onnellinen. Perheen tytär Ragni on meille useimmille lukijoille tuttu taitavista laulutulkinnoistaan. –Ei se omena ole ja niin edelleen…!

Pienen palkkansa turvin Georg Malmsten jatkoi musiikkiopintojaan Helsingin Musiikkiopistossa laulu sivuaineenaan. Taloudellisia vaikeuksia riitti tavan takaa, mutta jotenkin niistä aina selvittiin. Konservatorion oopperaluokka, jonka opettajana toimi itse Aino Ackte esitti julkisena näytteenä Kansallisteatterissa Händelin oopperan ”Julius Caesar” pääosassa Georg Malmsten. Arvostelut olivat kauttaaltaan kiitettäviä. Malmstenin ensikonsertti oli myös suuri menestys, samoin vuonna 1930 Savonlinnan oopperajuhlilla roolit Pohjalaisten ”Jussina” ja Talkootanssien ”Heikurana”. Suomalainen ooppera teki tarjouksen lahjakkaalle laulajalle, mutta Georg Malmsten vastasi kieltävästi. Suorastaan ennenkuulumatonta!

Georg Malmsten ja Mary Hannikainen Pohjalaisia-oopperan rakastavaisina Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 1930.

Samana aamuna, kun Julius Caesarin arvostelut olivat sanomalehdissä, soi Malmstenien ovikello. Oven takana oli äänilevy-yhtiön edustaja, joka innoissaan tarjosi taiteilijalle sopimusta levylaulajana. Levyttäminen tapahtuisi Berliinissä. Koelaulu onnistui ja ensimmäinen laulumatka tehtiin Berliiniin toukokuussa 1929. Tästä se kaikki alkoi, käännekohta uudenlaiseen elämään ja musiikkiin.

Kuulin äskettäin radiosta Georg Malmstenin haastattelun vuodelta 1977. Siinä hän kertoi eloisasti muun muassa tästä Berliinin levytysmatkasta. Orkesterihan oli tietysti saksalainen, jolle marssivoittoinen musiikki oli tuttuakin tutumpaa ja josta johtuen vaikeuksiakin kohdattiin. ”Särkynyt onni” – tuo kaunis valssi oli ensimmäinen levytyskappale.

Liekö jo noilta ajoilta saanut alkunsa lempinimi ”Molli-Jori”, joka ei mielestäni pidä laisinkaan paikkaansa. Jori nimenä istui kuitenkin paremmin suomalaiseen suuhun kuin ruotsalaisvoittoinen Georg. Varsinkin alkuaikoina Jori Malmsten käytti sanoittajanaan R. R. Ryynästä. Itse kertomansa mukaan heillä ”synkkasi” hyvin. ”Tarvittiin jotakin muuta, kotoisempaa, sellainen eväspussi missä on sekä itkua että naurua”, niin kuin Jori Malmsten kauniisti totesi noista laulajan- ja säveltäjäntiensä alkutaipaleista.

Päätös siirtyä kevyemmän musiikin ammattilaiseksi oli radikaali teko mieheltä, jolle oopperan ovet olisivat olleet tähtirooleineen avoinna. Se herättikin varsin kitkerää arvostelua. Niin sanotut asiantuntijain puheet ”kansan maun pilaamisesta” vahvistuivat samassa tahdissa kuin Jorin kansansuosio lisääntyi. Lainaan tässä erästä musiikkikriitikkoa: ”Yksi hyvä puoli tässä on. Sitä ei tarvitse kauan kuunnella. Tyylillä, millä tämä uikuttaja laulunsa esittää, menee ääni nopeasti”. Ainakin tässä ennusteessaan kriitikko povasi täysin pieleen, sillä Jori lauloi komeasti vielä yli 70-vuotiaana. Hänen äänensä koulutuksen jäljet kuuluivat läpi vuosikymmenten.

Uranuurtaja kevyen musiikin parissa Jori Malmsten mitä suurimmassa määrin oli. Jo vuonna 1929 soitettiin muotitansseja kuten tangoja ja valsseja, mutta niihin ei ollut suomalaisia sanoja. Kun vielä Jorin kotikieli oli ruotsi, syntyi silloin tällöin pieniä ongelmia. Viisaana miehenä Jori Malmsten alkoi levyttää molemmilla kielillä ja näin kieliongelmatkin tulivat ratkaistuksi. Äänitteitä kertyi yhteensä 842 kappaletta ja valtaosa tästä laajasta tuotannosta oli omia sävellyksiä. Tangoja, jenkkoja, polkkia, fokseja, valsseja ja merimiesvalsseja. Kerronpa tässä, että Jorin kauneimmaksi sanottu kevyen keinuva ”Seiskari-valssi” kuuluu sekakuoro Soihdun uuteen ohjelmistoon.

Oman lukunsa ansaitsevat lastenlaulut kuten esimerkiksi ”Mikki Hiiri” –laulut ja ”Jänö Jussin mäenlasku” monenmoisine kommelluksineen ja kukapa voisi unohtaa pientä hellyttävää ”Karhunpoika sairastaa” –laulua. Vuonna 1955 sävelletty ”Lasten liikennelaulu” pitäisi jokaisen pienen koululaisen osata. Siksi hyvää liikennekäyttäytymistä siinä opetetaan ja entäpä se reipas melodia!

Herkullisen rypäleensä muodostavat myös tytöille omistetut laulut, joista mielestäni kaunein ”Leila, Leila, Leila lempiystäväin” kuuluu edelleenkin sytyttävänä meidän suomalaisten suista. Entäpä ”Heili Karjalasta”, ei sitä retkeä tai matkaa, etteikö tuota laulettaisi koko sydämen kyllyydestä.

Elokuvasäveltäjänä Jori Malmsten oli myös paljon käytetty voima. Ainakin kymmeneen elokuvaan hän sävelsi musiikin. Niistä ensimmäinen ”Meidän poikamme merelle” toi hänet näyttelijänäkin katsojien tietoisuuteen. Eräs elokuvakriitikko vertasi häntä Maurice Chevalieriin: ”Hänessä on karismaa, luonnollista keveyttä ja charmia”. Ja entäpä samaan filmiin säveltämänsä ”Sinitakkien marssi”, jäntevyyttä ja keveyttä parhaimmillaan! Revyihin ”Lennokki” ja ”Vetoketju” pyydettiin musiikki Jori Malmstenilta itse teatteriguru Eino Salmelaisen toivomuksesta. ”Oi kumma vetoketju, sä taika taikain” laulettiin silloin, kun tuo kummajainen tuli hameen kaulukseen ja housun sepalukseen nappilistojen tilalle. Ajankohtaisuutta jos mikä!

Unohtaa ei sovi Jori Malmstenin Dallape-orkesterin kautta 1935-36. Hän tuli mukaan kiertueelle solistiksi ja kapellimestariksi. Väitetään, että nämä vuodet olivat Dallapen loistokkaimpia. Laivaston kapellimestari sai lavaliikehdintään uutta hohdokkuutta ja sotilaallista täsmäkkyyttä.

1930-luvulla Jori (edessä keskellä) oli myös Dallape-orkesterin solistina ja 1935-36 sen johtajana.

Jori Malmsten on levyttänyt aikoinaan myös nimimerkillä Matti Reima. Se kävi selville minulle uutena asiana aikaisemmin mainitsemassani radiohaastattelussa. Olipa joku sanonut Matti Reimasta, että se laulaa paremmin kuin Jorkka!

Sota-aika, Suomen kohtalon vuodet, toivat mukanaan uudenlaista musiikkia. Kaarinat, Sirkka-Liisat, Annelit ynnä muut Jori Malmstenin miehekkäästi tulkitsemina. Eikä sovi unohtaa ”Äänisen aaltoja”, joka on noussut tänä päivänä ikivihreäksi, arvoon arvaamattomaan.

Jori Malmstenista olemme kuulleet ja nähneet useita radio- ja tv-ohjelmia hänen myöhemmiltä elinvuosiltaan. Muistamme vaikkapa juhlakonsertin 70-luvulta, sankari reippaana ja ryhdikkäänä äänivarat edelleenkin vahvassa kunnossa.

”Jori Malmsten oli suomalaisen iskelmämusiikin taiteellinen nero, kansallinen instituutio” toteaa Iskelmän Kultainen Kirja. Suuri yleisö on aina rakastanut häntä ja niin kuin hän itse kertoi ”Elämäni on ollut kuin suurta sukujuhlaa”. Hän oli myös työtovereittensa rakastama ja kunnioittama, aivan kuin kansakin risti hänet ”Sörkän Sibeliukseksi”. Kerrotaan vielä, että hänen elämäntyönsä lienee kauaskantoisin ja mittavin suomalaisen iskelmän historiassa, 30 –luvulla ja sodan vuosina hänen kuninkuuttaan ei uhannut mikään eikä kukaan.

Jorista, pienestä kornetinsoittajapojasta kasvoi hieno ja kunnioitettu taiteilija, jonka elämä sammui 25.5.1981 Helsingissä. ”… näin yhä vuosien takaa, sun tenhos onnea jakaa.”

Hilkka Partanen

3 comments for “”Näin yhä vuosien takaa, sun tenhos onnea jakaa”

  1. KIITOS, Hilkka!!! Monet muistot tulvivat mieleen, kun toit esille laulujen nimiä. Lisää tällaista!

  2. Hilkan inspiroima sunnuntaiaamu jatkui puolelle päivää nostalgian tunnelmissa. Ensin radiosta kuuntelin Iskelmäradiosta, kuinka Anikki Tähti kertoili elämästään ja lauloi tuttuja laulujaan. Monrepo herkisti erityisesti. Sitten vaihdoin kanavaa. Jyväskylän Taulumäen kirkosta radioitiin konfirmaatiomessu. Mieleen palautui marraskuun alun konfirmaatio 65 vuotta sitten. Lääninrovasti Anselm Pärnänen kysyi Joensuun kirkossa: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne. Olin yhdessä rippikoulukavereiden kanssa lausunut ääneen uskontunnustuksen. Rovasti oli harjoituksissa sanonut, vastatkaa ”tahdon” , jos olette tosissanne. Vastasin: ”tahdon”.

    Vastaukseni kulki mukana kaikki ne vuodet, jolloin kuuntelin Jori Malmstenia ja Annikki Tähteä. Päivääkään en vaihtaisi pois. Vastaukseni oli mielessä myös silloin, kun vastasin myöntävästi – käsittääkseni – Jumalan kutsuun lähteä teologiaa opiskelemaan ja sitä tietä kirkon työhön.

    Marraskuussa juhlimme 65-vuotista konfirmaatiotamme Joensuun kirkossa. Edessä olevien kuukausien aikana kuuntelen kahta musiikkitaltiointia: Mari Rantasalon Vanha mies ja Ludvig van Beethovenin Eroica-sinfonian osaa 2: Marcia funebre (surumarssi).

    Päivääkään en vaihtaísi pois.

  3. Kyllä tuo Hilkka on ihan mahoton tietojen kerääjä ja mainio muistiin merkitsijä.

    Hilkka mainitsi tekstissään sekakuoro Soihdun.. myöhemmin Hilkka sai Rangi Malmstenilta vihjeen valmiista kuorosovituksista. Ja niin sama kuoro sai koko konsertillisen Malmstenin musiikkia tekijänoikeuksineen.

    Varmaankin Malmsten sai aikaan merimies aiheisen muodin. Monissa 40 luvun kuvissa pojilla on komeat merimies puvut, tai ainakin upea pusero. Minutkin oli puettu sellaiseen 2 vuotiaana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *