Kirkon Musiikkijuhlat 2017.

Teksti ja kuvat Alpo Rummukainen
Osa kuvista Kirkon kuvapankki
kuvapankki.evl.fi

”Tohmajärvellä harjoitellaan
Händellin Mesiasta”

Näin otsikoi valtakunnallinen ”Kirkkomusiikki”- lehti sivun mittaisessa artikkelissaan. Kirjoitus oli viime syksyn numerossa ja otsikkokin oli lähes ”kissan kokoisin” kirjaimin. Ei ihme, että kirjoituksessa oli jotain ihmettelyn, ylistyksen, tai ”henkselien paukuttamisen” makua, sillä Händellin oratorio Messias on mittasuhteiltaan todella vaativa, eikä tietääkseni mikään muu Itä-suomen kuoroista uskaltautunut mukaan tähän suureen urakkaan. Täysimittaisena tämä oratorio on yli pari tuntinen kuorojen, soololaulajien sekä orkesterin valtava yhteistyö. Kirkon musiikkijuhlien Helsingin esitystä varten teosta oli lyhennetty noin puoleen, mutta silti opeteltavaa nuottia oli yli 70 sivua.

Kirkon musiikkijuhlat 2017

Kirkon Musiikkijuhlat järjestetään pääsääntöisesti viiden vuoden välein, ja tänä vuonna ne olivat Helsingissä.
Tänä Suomen 100 vuotis juhlavuotena nämäkin juhlat olivat erityisen juhlavat, olihan juhlien keskuspaikkana Suurkirkko ja Senaatin tori. Lisäksi konsertteja oli muissakin Helsingin kirkoissa. Juhlat jakaantuivat kolmelle päivälle. Perjantaina harjoituksia, avajaiset ja ”ikivihreiden” kuorolaulujen nostalgiailta-konsertti sekä konsertteja eri paikoissa. Lauantaina harjoituksia sekä illalla pääohjelmanumerona Händelin Messias- oratorio. Sunnuntaina arvokas juhla- Jumalanpalvelus.

KRYPTA

”Kirkon kellari” krypta.

Juhlat alkoivat täällä ilmoittautumisella. Täältä sai kaulaansa passin, joka oikeutti liikkumaan alueella.
Tapahtuma alkoi ilmoittautumisella juhlakansliassa Suurkirkon kirkon kryptassa. Krypta on toiminut kirkon huoltotilana ja lämmitykseen tarvittavien halkojen liiterinä noin sata vuotta, mutta 1970 luvulla remontoitiin ja otettiin muuhun hyötykäyttöön. Kesäisin siellä toimii Kafee Krypta, jonka tuotto menee sille yhdistykselle, joka kulloinkin vastaa kahvion toiminnasta. Tällä kertaa poikakuoro Cantores Minores ja heidän vanhempansa olivat huoltovastuussa.

Kryptasta on liikuntarajoitteisille hissiyhteys ylös kirkkoon. Kirkkoonhan on joka suunnalta monet raput.

Juhlakulkue

Kuorot kokoontuivat Kaisaniemen puistoon ja marssivat sieltä juhlakulkueena Rautatientorin vieritse Suurkirkolle.

ENO, melkein naapurikuoro Pohjois-Karjalasta

Kulkue eteni kuoroittain ja kantoivat kuoronsa nimikylttiä mukanaan. Kirkon portaille kiivetessä piti unohtaa oma kuoro kyltteineen ja hakeutua äänialansa mukaisiin paikkoihin. Seremoniamestarilla oli täysi työ saada joukko paikoilleen. Sopraanot oikealle, altot vasemmalle.. Tiivistäkää tiivistäkää, ei saa jättää tyhjiä välejä! Onhan vessa-asiat hoidettu, nuotit ja vesipullo mukana. Tilaisuuksien aikana liikkuminen ei ole toivottavaa. Komentoja kuului kaiken aikaa. Seremoniamestari näki aitiopaikaltaan kaikki ”aukot” ja käski tiivistämään. Hei sinä sinipaitainen basso, kelle pidät paikkaa, ole hyvä ja tiivistä, kiitos. Olin huomaavinani täällä samatapaista käyttäytymistä kuin jossain muussakin yleisötilaisuudessa, varsinkin kirkoissa. Nimittäin kun istun tavallisesti penkin päähän, niin en hievahda siitä mihinkään. Myöhemmin tulleet saavat harppoa ylitseni tyhjille paikoille penkin keskivaiheille. Lopulta kaikille löytyi istumapaikka ja juhlien avajaiset voivat alkaa. Vielä tarkistettiin kättä nostamalla, että kaikki olivat omissa stemmoissaan.

Kuva Oratorion harjoituksista iltapäivän auringon paahteessa. Kuva Kirkon kuvapankki

Nostalgiaa nostalgiaa
Nämä juhlat olivat muutamille ehkä enemmän nostalgiset kuin toisille. Vastaavat Kirkkolaulujuhlat olivat melkein päivälleen 51 vuotta sitten Helsingin Stadionilla. Olimme silloin mukana Värtsilän kirkkokuoron kanssa

Korkealta ja kovaa
Avajaisissa oli tervehdyksiä sekä taidokkaita musiikkiesityksiä. Kaikki puheosuudet kuultiin sekä tekstitettiin ruotsiksi ja suomeksi.
Avajaisten jälkeen oli Nostalgia konsertti. Siihen oli poimittu kuorolauluja vuosien varrelta. Useimpia lauluja oli esitetty aikaisemmin eri yhteyksissä, joten vältyttiin uusien nuottien ostamiselta.
Yhteislaulujen sanat oli heijastettu suurelle taululle. Kaikissa oli myös esilaulajat ja soittajat.

Avajaiset

Hoosianna
Usein lauletaan konsertin lopuksi joku ylimääräinen, varsinkin jos yleisö antaa riittävän raikuvat aplodit. Niin tehtiin nytkin. Ylimääräisenä laulettiin Hoosianna. Tämä äänitettiin YLE:n jouluradiota varten. Sittenpä kuulemme tulevina jouluina tosi suurkuoron Hoosiannaa.
Olipa mukava laulaa kerrankin korkealta ja kovaa. Suurkirkon portaissa on 46 askelmaa ja minä olin 40 paikkeilla, joten eipä paljon korkeammalta olisi voinut laulaa. Saa nähdä kuuluuko Jouluradiossa oma ääni.. ainakin yritettiin laulaa kovemmin kuin kukaan muu

Lauantai
Stadin suvivirsi, yhteislaulutapahtuma.
Laulusolistina Reeta Vestman

Suvivirsi laulettiin kaikissa tilaisuuksissa. Tietenkin suomeksi ja ruotsiksi, mutta myös Stadin kielellä

Päivällä oli lukuisia konsertteja eri kirkoissa.
Osa lauluista oli samoja kuorolauluja mitä laulettiin nostalgia konsertissa edellisenä iltana mm Siunaa ja varjele meitä, Mä oksalla ylimmällä.. Finlandia, Suomen laulu (Kuule kuinka soitto kaikuu…)
Kyllä oli upeaa kuultavaa.

Messias
Pääohjelmanumero oli eittämättä oratorio Messias. Tässä oli vankka edustus Itä-suomestakin. Tohmajärven kirkkokuoro Kaiku. Pukeutumisohjeeksi oli annettu miehille tumma puku sekä naisille tumma puku ja jotain sinistä somistetta. Senaatintorin istumapaikat alkoivat täyttyä jo hyvissä ajoin. Suurkirkon raput täyttyivät. Järjestysmiehillä oli täysi työ pitää pelastustiet avoimina.

Messias -kuoro on järjestynyt paikoilleen. Yleisö etsii istumapaikkoja

Paikkoja etsitään

Lohjan kaupunginorkesteri ja esilaulukuoro ovat tummassa katoksessa. Kapellimestarin viittausta voi seurata myös valotaululta.

Kuva kirkon kuvapankista. Tohmajärven tyttöjä etualalla

Kuva: KMJ Kuvapankki Löytyykö tuttuja?

Varsinaisen Messias-oratorion päätyttyä koko yleisö sai yhtyä encorena laulettavaan Halleluja-osaan. Harmi vain kun ei saanut olla kuulemassa, kun sain olla laulamassa. Kirkon musiikkijuhlat jatkuivat eri tilaisuuksina monissa kirkoissa aamuyölle saakka.
Sunnuntai
Juhlamessussa saarnasi Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola. Messun kielet: suomi, ruotsi, englanti ja viittomakieli. Osia käännettiin myös venäjäksi ja kiinaksi. Messussa laulettiin myös kaikki tilausteokset sekä kerran vielä Halleluja-osa sekä annettiin itsellemme tosi raikuvat aplodit.
Piispa Irja Askola toivotti vielä siunattua kotimatkaa. Juhlat olivat päättyneet.

Juhlat on juhlittu.. löytyisiköhän ketään tuttuja

Moikataan vielä tuttuja ja toivotetaan hyvää kotimatkaa

Kuva Kirkon kuvapankki

 

Share

7 comments for “Kirkon Musiikkijuhlat 2017.

  1. Mikko Immonen
    13.7.2017 at 8:10

    Kiitos Alpo kirjoittamastasi jutusta runsaine kuvineen! Paremmin ei voinut kirjoituksesi loppua kuin hienoon Finlandia esitykseen videon kera!

    Onnittelut myös Tohmajärven Kaiku kuorolle mukana olosta! Tuttujakin bongasin muutaman kuvista. Olihan siellä kanttorien suurkuorossa kaima Mikko, Pielisensuun seurakunnasta.

  2. Alpoaatos
    13.7.2017 at 23:21

    Tuolla Kirkon Kuvapankissa on todella paljon hienoja kuvia ja niitä voi vapaasti katsella ja ladatakin. Jos haluaa tutkia tarkasti joitakin kuvien yksityiskohtia niin kannattaa ladata kuvan ”original” versio omalle koneelle. Rajasin tuota ”mieskuoron” kuvaa niin, että Kivivuoren Hannu on keskivaiheilla kuvaa.

    Tuo ylläoleva Finlandia on minun kännykällä käsi vavisten taltioitu. Parempia videoita samoilta juhlilta on YouTubessa useitakin ja lisää tulee kaiken aikaa.

    Alla linkki ”Soi kunniaksi Luojan” Tarkkakorvainen kuulija erottaa sieltä hyvin eri stemmat.

    https://www.youtube.com/watch?v=n-EFSgwhvj8

    Alpo R

  3. Lissu Kaivolehto
    14.7.2017 at 0:11

    Kiitos Alpo! Kirjoituksesi ja kuvat toivat niin elävästi mieleen lempeän lämpimän toukokuisen lauantai-illan, jolloin istuin Senaatintorilla kuuntemassa Messiasoratoriota. Vaikuttava kokemus!

    Enpä arvannut, että Sinäkin seisoit siellä portailla laulamassa. Istuin metrin päässä naiskuorosta ja otin illan aikana parikymmentä kuvaa.

    Muihin tilaisuuksiin en osallistunut, mutta katselin niitä tapahtuman fb-sivuille tallennetuista videoista.

  4. Alpoaatos
    14.7.2017 at 5:54

    Pitää korjata mahdollista väärinkäsitystä.. Minähän en kuulunut tuohon ”tummapukuisten” kuoroon. Lähes kaikkiin muihin Senaatintorin tapahtumiin kyllä. Tuossa muutaman minuutin kestävässä Halleluja osiossa oli opettelemista ihan yllin kyllin.

    Jos kuvissa näkyy sellainen valkoinen karjalainen piikkopaita sekä Kalevala-mallinen lakki siellä jossain yläriveillä niin se saatan olla minä.

  5. Maija Varonen
    14.7.2017 at 7:33

    Kiitos Alpolle taidokkaasta kerronnasta musiikkitunnelmineen.

  6. Alpoaatos
    14.7.2017 at 18:23

    Tässä on linkki tuonne mainitsemaani Kirkon Kuvapankkiin.

    Siellä pitää ruksata ”hyväksyn käyttöehdot” ja sitten joko kirjautua tai klikata ”Ohita kirjautuminen”
    Viimeisimmät kuvat ovat ensimmäisessä kansiossa.

    http://kuvapankki.evl.fi/

  7. Hannu Kivivuori
    25.7.2017 at 20:50

    Vielä näin ajan päästä isot kiitokset Alpo! Tämä jää sitte tuleville sukupolvillekin nautittavaksi. Ja olisi Alpo ollut tervetullut riviin laulamaan kuoron kanssa. Hänellä nimittäin oli koko partituuri kainalossa – että on tuota laulettukin. Meillä muilla oli vain lyhennetty konserttiversio koko oratoriosta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *