Marjatta Tapiolasta, Essi Peltoseen. Onnistunut kesänäyttely Salmelassa.

Marjatta Tapiolasta Essi Peltoseen
Onnistunut kesänäyttely Salmelassa

Marjatta Tapiola ( s. 1951) on Kuvataideakatemian lehtori, jonka töitä on lähes jokaisessa mainittavassa galleriassa. Kallo-töistään tunnettu Tapiola on tuonut näytteille mm. sarjan kallomaalauksia, joissa on tyylikäs värimaailma ja tietysti vangitseva uusekspressionistinen ote. Itse pidin Tapiolan näytteillä olevia töitä hengästykseen asti kallotaiteena. Toisaalta, kun tietää Tapiolan maalanneen esim. presidentti Niinistön
muotokuvan, muista vaikuttajista puhumattakaan, voi vain todeta, että näytteillä on valtakunnan parasta ja arvostettavinta antia.

Essi Peltonen (s. 1982) vuoden nuori kuvataiteilija Salmelassa, on myös hivenen maneereihin taipuvainen. Kasvojan ilmeet ovat maalauksissa aika tuskaisia, joka kielinee tietystä mielenmaisemasta. Hivenen toistoisena pidin nuoren taiteilijan antia ja toivoin teemastoon monipuolisuutta jatkossa.


Pidin kovasti Antti Hakkaraisen (s.1985) luonnonläheisistä töistä.


Elina Kujansuun ( s.1976) visiot tulevat lähelle maalaislapsuuden elänyttä näyttelyvierasta.

Satu Laurel ( s. 1983) saa esille lähes paratiisimaisia tunnelmia.


Johanna Lumme ( s.1990) on myös taiteilija minun mieleeni, joskin tiettyä manerisoitumista on havaittavissa jo tällä kertaa.

Salmelan kesämiljööstä ei voi olla pitämättä. Viihdyin hyvin hoidetuissa maisemissa, joissa järvinäkymät ovat tärkeä osa luonnon kuolematonta taidetta. Kiitettävästi on taipaleelle järjestetty myös idyllisiä levähdyspaikkoja, joissa voi lepuuttaapaitsi jalkojaan myös ajatuksiaan ja koota näkemistään elämyksistä mieluisimmat muistot.

Salmelan kesään kuuluu paljon muutakin taideantia ja tietysti näissä tilausiiksissa esiintyvät mm. monet musiikin
tähdet, kuten esim. Jukka Kuoppamäki Suomi 100 v konsertissa ja Mikael Konttinen ja Johanna Försti Arto Pajun Big Bandin konsertissa.

Läksimme kohti Lappeenrantaa kesän yhtä kohokohtaa rikkaampina. Taivaallakaan ei näkynyt pilvenhattaroita
pahempaa, joten todellinen kesän avaus oli tosiasia.

Jouko Varonen

Kuvat:

Elisabet Varonen ja Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *