Tämän jutun on kirjoittanut isäni Yrjö Vänttinen ehkä vuonna 1937 Värtsilän työväen näyttämön toiminnasta valtakunnallisesti ilmestyneeseen Teatterilehteen. Näyttäisi olevan vuorossa toinen kirjoitus. Isäni kertoo esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -näytelmän suuresta suosiosta. Laitanpa tähän jonkun kuvan todisteeksi. Pelkästään veljesten touhuista on teatterin kuvakansiossa kymmenen hienoa valokuvaa. On se ollut aika hidasta se kuvaaminen, kun asemat on pitänyt löytää joka ”iikalle”. Hatun nosto Kalle Viherpuulle, ja toinen sellainen valokuvaaja Ikoselle, yhteistyössä oli voimaa!
Hilkka
Pikkujuttua Värtsilästä
Siitä, kun viimeksi ja samalla ensikerran kertoilin tämän lapsenkengissä tepastelevan näyttämön vaiheista ja edesottamuksista Työväen Näyttämötaiteelle, on jo kulunut tuokio – niinpä on lapsestakin varttunut nuorukainen, joka kyllä täyttää paikkansa kohdallaan. Viime näytäntökaudella, jolloin voimme katsoa henkilökuntamme oppineen aakkosensa, saavutettiin hyvin huomattaviakin tuloksia. Se innostus luovaan työhön, joka on kannustanut henkilökuntaamme alusta alkaen, on ollut kestävää ja jatkuvaa. Niinpä saimmekin viime näytäntökaudella nähdä useita todella arvokkaitakin esityksiä – mainitsen niiden joukosta vaan Juhani Tervapään ”Niskavuoren naiset”, joka oli näyttämöllemme ikään kuin kypsyyskoe.
Johtajamme Kalle Viherpuu antoi siinä oivan näytteen ohjaajakyvyistään ja esitys olikin harvinaisen onnistunutta niin yksityisiin osasuorituksiin kuin joukkokohtauksiinkin nähden. Näytäntöön oli kutsuttu muun muassa Värtsilän kunnanvaltuuston jäsenet ja muita johtavia viranomaisia. Yksimielisesti antoivat kaikki tunnustuksensa esityksestä ja näyttämön suuriarvoisesta työstä Värtsilän ja sen ympäristön sivistyslaitoksena.
Tässä näytelmässä saimme myös nähdä, kuinka ehjiin suorituksiin amatöörivoimatkin voivat kohota. Monesta mainitsemisen arvoisesta mainittakoon vaan neiti Irja Mäkelän vanha emäntä, luomus, joka ilta illan jälkeen sai katsojat valtoihinsa.
Yhtenä näyttämön suurtekona viime näytäntökaudella haluaisin vielä mainita Kiven ”Seitsemän Veljestä”. Todellakin, veljessarja, jollaista harvoin näyttämöllä tavataan. Koko veljessarjan uskottavuuden saavuttaminen on monelle pienelle näyttämölle vaikeata, jopa ylivoimaistakin, mutta Värtsilän veljekset olivat kuin kirjailijan kuvaamasta aikakaudesta leikattuja. Veljeksien yleisömenestys olikin verraton ja suosio jakamaton.
Veljekset voimainmittelöissä. Vasemmalta Lauri, Juhani, Timo, Aapo, Tuomas, Eero ja Simeoni.
Veljekset ja Venla.
Kuluvalla näytäntökaudella on toiminta osoittanut huomattavaa vakiintumista – onpa sille palkattu yksi täysin ammattilaisasemassa oleva naisnäyttelijäkin. Värtsilän kunta on myöskin tahtonut tukea näyttämön toimintaa myöntämällä sille 14000 markan suuruisen avustuksen.
Kuluva näytäntökausi alkoi yhtä hyvin entein kuin edellisetkin – johtajana edelleen Kalle Viherpuu. Syyspuolen ensimmäinen ensi-ilta oli Topiaksen ”Rykmentin murheenkryyni” – erinomaisen riemullisen vastaanoton saaden. Johtaja Viherpuu itse ”kryyninä” valloitti yleisön muhoilevalla olemuksellaan. Seuraavana meni tunnettu operetti ”Iloinen talonpoika” Tähän yritykseen uhrasi näyttämö paljon, kiinnittäen muun muassa vakinaisen pianistinkin, Lahja Niemen Tikkurilasta. Vaikka henkilökunta, jonka joukossa on pystyviäkin laulajia, teki parhaansa, osoittautui näytelmä sittenkin ylivoimaiseksi, vaikka silti kehitystä eteenpäin johtavaksi.
Linnakosken ”Laulu tulipunaisesta kukasta” –näytelmässä näyttämö taas tapasi oikean alansa. Paljon esitetty näytelmä on yhä edelleen elinvoimainen ja johtaja Viherpuun ohjaus loi siitä hyvin onnistuneen – suurilukuinen henkilökunta oli hiottu yksityiskohtia myöten. Osajako vaikutti erittäin onnistuneelta. Olavia esitti Arvo Matikainen, Kyllikkiä Eva Vallius, Metsänneitoa Silja Hämäläinen, Annansilmää Tyyne Kurki, Tummaa tyttöä Lahja Miettinen, Elliä (Gaselli) Helvi Andersiin-Pulkkinen. Näiden päätekijöiden ohella suorittivat pienempien osien haltijat ja avustajat tehtävänsä todellisella luomisilolla, aikaansaaden kokonaisuuden, jolla yleisömenestys on ollut katkeamaton.
Kun näyttämön tapana on ollut valmistaa yksi ensi-ilta kuukaudessa, on se yleisölleen aina kyennyt tarjoamaan jatkuvasti uutta. Ennen joulua valmistuvasta ohjelmasta mainittakoon Minna Canthin ”Kovan onnen lapsia” ja jouluksi ”Prinsessa Ruusunen”. Viimemainittu järjestetään vapaanäytännöksi kaikille Värtsilän kunnan kansa- ja oppikoulujen oppilaille kiitollisuuden osoitukseksi kunnan taholta saadusta avustuksesta.
Ei mitään pikkujuttuja Värtsilästä vaan isoja kakun paloja Värtsilän hienosta historiasta 🙂
”Yksi ensi-ilta kuukaudessa” !! Mitähän tuohon sanoisi.. ja tapana vielä !
Eipä Kalle Viherpuu ole päästänyt näyttelijöitä helpolla.
On se hienoa kun Hilkan leikekirjoista ja albumeista löytyy tällaista kulttuurihistoriaa. Kiitos Hilkka !
Täksi kesäksi aiottu valokuvanäyttely Värtsilän teatteritominnasta ennen sotia siirtyi ensi kesään ja on työn allla. Värtsilän pitäjä ansaitsee sellaisen. Kotiseutuyhdistys on asian takana.