Kaustajärvi

Kaustajärven kylästä eri ulottuvuuksineen on kirjoitettu ja kommentoitu tämänkin verkkolehden palstoilla vuosien varrella lukuisia ja taas lukuisia kertoja, mutta sallittakoon kaikesta huolimatta aivan omana juttunaan vielä oheinen hengentuote:

Kaustajärvi-kirja on nyt luettu sanasta sanaan ja kannesta kanteen. Sain ennakkoon tilaamani kirjan Värtsilä-päiviltä ja pari viikkoa sen ääressä sitten kahvitauoilla yhteensä vierähtikin. Mainittua teosta ei voinut tietenkään lukea kuten jotakin romaania, vaan tahdoin laittaa siihen ihan oikeasti aikaa ja tarkkuutta. Tutkin joka ainoan kartan sekä valokuvan ja kahlasin läpi myös kaikki tila-/sukuluettelot yms. Mielestäni kirja on kokonaisuutena erinomaisen hyvä kuvaus yhden Värtsilän kylän vaiheista. Kylän, jonka osaksi on myös tullut erittäin riipaiseva kohtalo v. 1944 rajankäynnin seurauksena. Tällainen nuorempikin mies voi lukiessaan nähdä sielunsa silmin sen elämän haasteellisuuden, kun sota – suurin rikos ihmisyyttä vastaan – tuhoaa talot ja tavarat, tappaa ihmiset, synnyttää sotalesket ja -orvot sekä viimeistään rauhanteossa riistää kaiken vähänkin vielä toimivan infran eli jättää kylän käytännössä eristyksiin oman onnensa nojaan.

Kun itse toimitin aikanaan Päivi Tikalle metsästykseen liittyvää aineistoa, niin esitin toivomuksenani että koettakaa saada kirjaan mahdollisimman paljon henkilökuvauksia. Näinhän oli myös tapahtunut, juuri ne tekevät omalta osaltaan kirjan eläväksi!

Mitä muistoja minulla on Kaustajärven kylästä? Mitä se on minulle merkinnyt tai tälläkin hetkellä merkitsee? Mikä siinä niin paljon kiinnostaa, vaikka en ole koskaan siellä varsinaisesti päivääkään asunut?

Kun olin aivan pieni, muistan vanhempieni puhuneen joskus Kaustajärvestä. Jotenkin minulla on mielikuva, että he saattoivat käyttää myös nimeä Kaustojärvi. Ensimmäiset käyntini mainittuun kylään olivat pistäytymiset Leinolassa. Pahkavan rannoilta evakuoitu Antti Niiranen perhekuntineen olivat olleet sen uudisasukkaita. Antin vanhin poika Eemeli oli minun Kaarina-tätini mies. He – molemmat jo edesmenneitä – olivat myös kummejani. Kun he aina tulivat kesälomareissulleen Värtsilään, niin mm. jokavuotinen miellyttävä ”rituaali” oli saunavastojen käynti Leinolasta. Silloin siellä ei kukaan enää asunut, mutta rakennukset olivat pystyssä ja aivan alkuvuosina paikalla oli jopa laiduntavia lampaita, lie olleet Sallisten elukoita. Nythän paikka on täysin raunioitunut ja metsittynyt, muutama vuosi sitten piipahdin siellä vaimoni kanssa tämän havainnon tekemässä. Poimimme vielä mukaamme jonkin villiintyneen sinisen puutarhakukan, jonka sitten istutimme omaan pihaamme mutta ei siitä valitettavasti ollut eläjäksi. Niirasten kautta tuli silloin ja vielä myöhemminkin tutuksi moni kaustajärveläinen henkilö.

Olen jollakin lailla aina tiennyt, että kaustajärveläiset ovat varsin läheistä sukua toisilleen mutta vasta nyt kirjan luettuani sen ehkä oikein ymmärrän. Tämäntyyppisiä ”sukukyliä” on tietysti ollut ennen muuallakin, erityisesti Kainuussa ja Lapissa, mutta jotakin omaleimaista siinä siitä huolimatta lienee. Olen myös luonnollisestikin tiennyt, että lapsikuolleisuus on ennen ollut hyvin suurta mutta kirjassa olevien tilastojen valossa sekin asia konkretisoituu aivan uudella tavalla. Itse opin tuntemaan monet Kaustan kyläläiset jollakin lailla vielä paremmin siinä vaiheessa, kun he muuttivat Värtsilän keskustaan palveluiden äärelle. Tikan Heikki ja Emma, Pakarisen Topi ja Mirja, Pakarisen Teuvo, Tarvaisen Eemeli ym. muutamia mainitakseni. Kun olin rantaongella Jänisjoella, niin mainittu Eemeli Tarvainen ajeli polkupyörällään monesti juttusille. Hänellä oli matkajuomisena Musta Hevonen – olutta ja sitä hän sitten hartaasti hörppäili. Tyhjä tölkki lensi sen jälkeen yleensä virran vietäväksi joskus pohdiskelevilla saatesanoilla: ”Menisköhän tuo Venäjälle?”

Muistan vanhempieni maininneen ja myös kirjassa tuodaan selkeästi esille, että Kaustajärven hengellinen elämä oli hyvin aktiivista. Jos jossakin kodissa oli joku seurakunnan tilaisuus, niin sinne tulivat mukaan vähintäänkin miltei kaikki omat, mutta paljolti myöskin naapurikylien ihmiset. Mielestäni tämä on ollut erittäin suuri voimavara, jonka merkitystä emme ehkä tänä päivänä valitettavasti täysin ymmärrä. Meidänkin koko perheemme oli aikoinaan kesäseuroissa Väliniemessä Anni ja Eetu Kinnusen luona. Mieleen on jäänyt venekyyti ja sen tilaaminen puun oksassa riippuvalla rautakilistimellä. Kinnusten kolme kanaa muuten päätyivät eläkepäiviensä viettoon meidän kanojen seuraksi, kun pariskunta muutti Etelä-Suomeen. Kirjassa oleva kinkeriluettelo vahvistaa myös sen muistitiedon, että kaustajärveläinen varmaankin joku ompeluseuraporukka vieraili kotonamme 1970-luvun alussa. Seurue koostui pääasiassa naisista, mutta muutamia miehiäkin oli mukana. Me lapset luonnollisesti ihmettelimme Partasen Lassia, koska häneltä puuttui kokonaan toinen käsi ja hän oli täysin kalju.

Monet muistot liittyvät myös Kaustajärven kouluun. Oppilaathan olivat siirtyneet sieltä jo ensin Kenraalinkylään ja sitten syksyllä -73 meidän kouluumme Patsolaan. Kaustan kouluhan toimi vielä lakkauttamisensa jälkeenkin Värtsilän kunnan ja seurakunnan yhteisenä leirikeskuksena. Oma rippikouluryhmänikin vietti siellä kesäisen viikonlopun, joka päättyi koulun salissa pidettyyn Jumalanpalvelukseen, kyläläisiä oli myös siellä mukana. Seurakunta järjesti koululla kesäaikaan myös viikottaisia lentopalloiltoja, joihin kokoonnuttiin ympäri Värtsilää. Seurakuntanuorten pikkujoulukin siellä joskus pidettiin. Koulun sai aikoinaan (ennen remonttia) vuokratuksi vastikkeettomasti eli ns. lainatuksi myös lyhyeen yksityiskäyttöön. Mekin hyödynsimme joskus sitä yökalareissun tukikohtana; avain käytiin hakemassa joko kirkkoherranvirastosta tai koulun naapuritalosta Turusesta. Kalaporukassa oli mukana myös Kinnusten tyttärenpoika Myllyniemen Jarmo.

Monet Kaustan rajamiehet tulivat vuosien varrella esim. metsästysseuratoiminnan myötä mutta kyllä muutoinkin tuttaviksi. Tikan Kalle oli kouluttajana armeijassa ja nythän hänen kanssaan purkaudutaan Värtsin sivuilla, jos mikä asia erityisesti mieltä painaa. Aimo ja Hilja Turusen pirtissä tuli useammatkin kahvit juoduksi ja perheineen kirkonkylään muuttanut Sulo Nissinen mm. kävi jo eläkemiehenä ollessaan opastamassa meitä entisille kalanpyyntipaikoilleen. Jorma Sorsa kutsuttiin ansioidensa perusteella jopa Värtsilän Riistamiesten kunniajäseneksi. Vietimme vuosia sitten keväisen, mutta viileän iltapäivän juuri heidän kotonaan Väärälammen rannalla Eläkeliiton Toukosiunaus-tapahtuman merkeissä. Tarvaisen Seppo soitteli kerran eräänä talvena ja kysyi, että kelpaisiko sinulle kuiva heinä? Hänellä on Kaustajärven rannassa täysi ladollinen heinää ja se pitäisi saada uuden sadon tieltä pois. Kauppa tai paremminkin lahjoitus lyötiin kiinni odottamaan kevään tuloa. Sepolle kävi sitten niin kuin kävi; olin hyvin järkyttynyt hänen poismenostaan ja ajattelin että etenkään siinä tilanteessa en pysty niistä heinistä kenellekään mitään mainitsemaan. Kevät vaihtui sitten kesäksi ja eräänä päivänä pihaamme ajalsi yllättäen armeijakaverini Sivosen Paavo, juuriltaan Kaustan miehiä hänkin, Tarvaisen perillisiä. Hän alkoi kertoa asiaansa kuinka Seppo-enolta oli jäänyt melkoinen määrä kuivaa heinää ja voisinko minä karjanpitäjänä ottaa ne hyötykäyttöön. Todella suuri oli Paavon hämmästys, kun vastasin hänelle että asia on jo vainajan kanssa sovittu. Heinäkuisena poutapäivänä sitten lähdettiin kaluston kanssa liikkeelle, hankohommina purettiin heinää karholle rantaan menevälle tielle ja sitä mukaa pyöröpaalaimen kitusiin. Lopuksi vielä käärintäkoneella kosteuden suojaksi kalvokerros päälle ja paalit välivarastointiin kuljetusta odottamaan läheisen peltotilkun reunaan. Koko päivä siinä meni mutta saimme ladon tyhjäksi ja lipo parikymmentä suurpaalia erittäin laadukasta luonnonheinää, jotka sitten syöttelimme lehmille ikäänkuin terveysrehuna. Käyttöön vakiintui jopa termi ”Kaustan heinä”! Kaustajärven vartioasemalla olen ollut parinkin kertausharjoituksen aikana majoituksessa ja kylpenyt useita kertoja sen maanmainiossa rantasaunassa.

Oman rivinsä ansaitsee maininta Kahelinin Arvosta. Hänen toimiva perheyrityksensä on elävä esimerkki periksiantamattomasta sitkeydestä mutta myös siitä, mitä merkitsee kyläyhteisön vahva tuki. Kun tämä nykyinen laskutuksen ja hinnoittelun ALV-käytäntö tuli voimaan, niin Arvo oli kuulema leikkisästi todennut jollekin asiakkaalleen että ”nyt tähän summaan on sitten vielä lisättävä se Arvonlisävero”!

Kun olen ikäni ollut varsin innokas kalastaja, niin mieli on luonnollisesti tehnyt aikaa myöten laajentaa reviiriä myös kirkonkylän vesiä ulommaksi. Ensin jo koulupoikina ikään kuin välietappina perehdyttiin Pirtajärviin ja Ollinlampeen, mutta sittemmin jo Kaustajärveen ja sen lukuisiin lähilampiin. Näillä Kaustan vesillä on nykyisin todella suuri merkitys kalastusharrastukselleni ja koska näin on, niin silloinhan minun on täytynyt kokea niillä oikeita onnistumisia. Hienoja saaliitahan ne ovat kieltämättä silloin tällöin perhekunnallemme tarjonneet erityisesti ahventen ja säyneiden muodossa; kiloluokan kaloja! Hyviä vinkkejä olen saanut paikallisilta ammattilaisilta Pekka Hämäläiseltä, Kari Hyväriseltä ja Seppo Mieloselta. Minulla oli joskus myös Sepon tekemä katiska; senkin noutamiseen meni koko keväinen ilta kun vanhempiensa Martan ja Taunon vieraanvaraisuudesta piti ja sai nauttia miltei pikkutunneille asti.

Erkki ja Ulla Lintusen tykönä on tullut myös muutaman kerran käväistyä. On kylvetty miesporukalla savusaunassa ja nautittu Herran Pyhä Ehtoollinen mäellä sijaitsevassa kappelissa. Viimemmäksi levähdimme siinä Reserviläisten rajakävelyn päätteeksi sunnuntaisena iltapäivänä kuukausi sitten. Mainittuja miesten saunailtoja pidettiin aikanaan jonkun kerran myös Työväenyhdistyksen majalla Suur-Valkian rannalla. Kaustajärven hautausmaalle olen joskus kalareissuilla pysähtynyt vain käveleksimään ja muistelemaan tuttuja vainajia; näillä pausseilla on muuten ollut yllättävänkin rauhoittava vaikutus! Kun tuolla aiempana viittasin lapsikuolleisuuteen, niin mikähän tarina muuten mahtaakaan tarkemmin kätkeytyä eräässä kivessä olevaan nimeen, joka jos nyt suinkin oikein muistan on ”Pieni poika Tikka”?

Tässäpä tätä nyt tällä kertaa lienee riittävästi; laitetaan kommentteihin se mitä vielä mahdollisesti unohtui!

Jussi Raerinne

Share

6 comments for “Kaustajärvi

  1. esko tarvainen
    5.9.2017 at 20:56

    Kaustajärvi on syntymästäni minun sisääni piirtynyt ihanana ja toisista välittävänä lapsuuden kasvu ympäristö. Käyn kesäisin nykyään viikon tai pari Kaustajärven maisemissa muistelemassa ja liikkuen lähiluonnossa. Jos minulta joku kysyisi: Mistä olet kotoisin? Vastaisin: Olen kotoisin Värtsilästä Kaustajärven kylästä.

  2. Kerttu Oikarinen
    6.9.2017 at 11:41

    Kiitos Jussille paneutumisesta Kaustajärvi kirjaan!

    Kirjatoimikunnassa mukana olleena on mieluista kuulla, että kirjaa on luettu ja se on herättänyt mielenkiintoa.

  3. Telle
    6.9.2017 at 12:44

    Samaa mieltä Kertun kanssa, eli mukava kuulla että kirjaa
    luetaan. Muutama muukin on kertonut lukeneensa kirjan
    ajan kanssa ja jaksaneensa tehdä sen alusta loppuun.

    Kuten monesti on jo kerrottu, kirjan myynti ja siitä saatu
    tuotto on siirtynyt Värtsilän pitäjäyhdistykselle kiitokseksi
    saamastamme tuesta, siis siitä että saimme avata ennakkomyyntitilin
    heidän alaisuuteensa ja laatia mainoksia Värtsiiin.
    Pitäjäyhdistys on varmaankin antanut tilaajille oman tilinumeronsa.

    Nyt kyseinen kirjatoimikunnan tili on siis lakkautettu kun
    painatus- ja muut pakolliset kulut on maksettu.Hieman täytyi
    odotella sulkemista, että kaikki ennakkotilaajat ehtivät suorittaa
    maksunsa. Palkkaahan
    ei kukaan toimikunnan jäsenistä, kirjaan kirjoittaneista eikä
    taittamisesta halunnutkaan, eikä se olisi ollut edes mahdollista.

    Antoisia lukuhetkiä joko itselle hankitun tai kirjastosta (Joensuu, Tohmajärvi.
    Kitee) lainatun kirjan parissa.

    Riitta Pakarinen/yksi toimikunnan jäsenistä

  4. Jussi Raerinne
    8.9.2017 at 15:13

    Eräs hyvinkin merkityksellinen asia jäi Kaustajärvi-muisteloissani mainitsematta; Aittolammen uimaranta. Kun lapsemme olivat pieniä, kuuluimme joka kesä mainitun paikan vakiokäyttäjiin. Huomattavasti lähempänäkin olisi toki päässyt uimaan, mutta Aitolla oli kaikin puolin hyvät olosuhteet ja saimme olla siellä mukavasti omassa rauhassamme.
    Kalavehkeetkin olivat yleensä mukana ja laiturilta oli lastenkin helppo opetella virvelin käyttöä. Eräällä kerralla heitetty uistin tarttui laiturin oikealla sivustalla olleeseen suureen pohjapuuhun. Se oli kuitenkin kiinni niin syvällä, että päätin kokeilla koko puun irrottamista konevoiman avulla. Auton hinausköysi mukanani uin puulle ja ujutin silmukan lähimpänä pintaa olevaan paksumpaan oksantynkään kiinni. Peruutin maastoautomme niin vesirajaan kuin mahdollista ja sainkin köyden toisen pään yltämään vetokoukkuun. Sitten vain neliveto sekä ryömintävaihde päälle ja hitaasti eteenpäin, kävipähän tässä miten tahansa.
    Iloksemme tukki lähti kuin lähtikin nousemaan pohjasta sekä kääntymään vetosuuntaan päin. Jonkin ajan päästä se kyllä murtui poikki, mutta uistinsieppo latvaosa tuli rannalle saakka. Saimme pois paitsi oman niin samalla myös muutaman vanhemmankin vieheen, joten pelkkää plussaahan siitä sitten koitui!

  5. Esko Tarvainen
    23.3.2019 at 18:25

    En kyseistä kirjaa ole lukenut. Kaustajärven
    vaiheet kyllä muistan, kun lapsuuteni oman elon kaareni siellä aloitin.

  6. Sakari H
    23.3.2019 at 19:31

    Leevi and the Leavings – Pohjois-Karjala (1986)

    https://youtu.be/enWoByIcXt4

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *