Seppä

Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma ja taival on pitkänlainen.
Eihän se tyttö minun kyytiini tullut, kun olen poika hurjanlainen.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.”

Komea suomalainen kansansävelmä, johon Tapio Rautavaara teki mielestäni onnistuneen sanoituksen. Mistäpäin Suomea tämäkin nuotinnos lie aikoinaan löytynyt ja kenen toimesta. Vai liekö ihan ite ”Lönruutti” ollut asialla.

Patikoimallahan ne laulujen keräilijät ammoin taisivat enimmäkseen liikkua, ellei jostakin talosta hevoskyytiä järjestynyt. Tämän päivän tärkeätä kulkuneuvoa, autoa, täytyy katsastuttaa kerran vuodessa ja huoltaa huolella muutenkin. Aivan samoin täytyi ennen vanhaan hevostakin ja sen ajopelejä huolella huoltaa. Hevosen kengittäminen ja kärrien ja rekien raudoittaminen olivat tärkeä elementti, johon tarvittiin sepän ammattitaitoa. Ja missäpäs muualla se homma parhaiten sujui kuin juuri sepän pajalla.

”Niin sa kasvat mieheksi, vartut kunnon sepäksi,
laitat lukot, avaimet, aurat, sirpit, viikatteet.
Niin sa kasvat mieheksi, vartut kunnon sepäksi.”

Näin laulettiin aikanaan kansakoulussa ”Pajalaulua”, laulua, joka on ollut jo kauan unohduksissa, niin kuin taitaa olla kohta sepän ammattikin.

Tuolla 1800-1900-lukujen taitteessa oli kyläseppä ammattimiehenä suuresti arvostettu. Sosiaalinen asema on ollut hyvä ja palkan lisäksi on erinäisiä ruoka-aineitakin tullut evääksi. Hiitolassa on ollut mielestäni hauska sanonta: ”Niin män ko sepän eväs”. Joulun alla oli seppä käynyt talossa ”aprakoillaan”, jolloin hänelle oli annettu lihaa, voita ja viljaa. Jos talossa oli vuoden varrella pidot, niin seppä oli itseoikeutettu vieras pidoissa.

Vanhan karjalaisen tiedon mukaan sepän nimitys on ollut aikanaan ”rautio”. Se on tunnettu myös sukunimenä niin kuin Seppäkin. Kansalliseepoksessamme Kalevalassa kerrotaan Seppo Ilmarisesta, takoja iänikuinen. Kulta, hopea, rauta ja teräs, kaikki materiaalit ovat taipuneet seppä Ilmarisen taitavissa hyppysissä. Uskomattomia tarinoita nykypolvien mietittäviksi. On totisesti pitkä harppaus Kalevalan laulumailta vanhaan suomalaiseen pajakulttuuriin.

Ammattina sepän ammatti ei varmasti ole ollut niitä helpoimpia. Entisajan pajat ovat yleensä olleet hataria, pimeitä ja maapohjaisia rakennuksia. Tärkein ja keskeisin siinä on ollut ahjo ja hiilet, sekä palje, jolla lietsottiin ahjossa palavia hiiliä tarpeellisen kuumuuden saamiseksi. Alasin oli ahjon edessä, kuin myös vedellä täytetty karkaisuallas. Moukari, leka, vasaroita ja erilaisia pihtejä sopivasti käden ulottuvilla takomista varten. Takomistahan pajassa riitti. Kallittiin ja karkaistiin viikatteita, teroitettiin kirveitä, lapioita, sirppejä, kassaroita, auran rautoja ja kaikkea mitä maataloudessa meni rikki tai muuten huonoon kuntoon. Pajalla huollettiin myös maaseudun ajokalusto. Kesällä raudoitettiin kärrynpyörät ja talvella reet ja itse vetopeli, hevonen, piti pitää myös hyvässä ”hokissa” –kengässä.

Maaseudulla isännälle ja emännälle tärkeä työkalu ja ruokailuväline oli puukko. Se kuului myös sepän taottaviin. Useimmiten seppä teki vain terän ja varren rautaosan ja joku muu mestari puisen kädensijan. Kustaa Vilkunan mukaan puukko-nimitys tulee alasaksalaisesta ”Pook-veitsi” sanasta. Muinaiskarjalaisella naisella on ollut uumallansa kaunis, koristeltu naisen puukko jo reilut tuhat vuotta sitten.

Huonot työolosuhteet, talvella kylmyys, kesällä kuumuus, hankala työasento, hengitysilman epäpuhtaudet ynnä muu tekivät sepän työstä raskaan. Esimerkiksi hevosen kengittäminen kysyi selän kestävyyttä. Kengät oli vaihdettava talvea ja kesää varten. Talven liukkautta estettiin hokkikengillä, kesällä niitä ei tarvittu. Hevosta kohti kengitys vei aikaa noin tunnin, joskus allekin. Työpäivä oli kuitenkin pitkä. Aloitettiin kukonlaulun aikaan ja päätettiin joskus iltamyöhällä. Joillakin isoimmilla taloilla oli ollut omiakin pajoja. Nykyisin esimerkiksi hevostalleilla käy kengityssepät paikan päällä. Hevosen kengän uskottiin tuovan myös onnea taloon, kun se ripustettiin oven yläpuolelle. Näkee niitä vieläkin maaseudulla esimerkiksi aitan ovien yläpuolella. Taikauskoako kenties?

Itse muistan lapsena käyneeni isäni kanssa Notkolla, vanhassa Värtsilässä, Tauno Rantasen pajalla. Jännitti ja pelotti katsoa, kuinka palkeet puhkuivat, kipinät lentelivät ja ahjo hehkui kuumuutta. Ei ihme, jos janojuomaa oli kulunut päivän mittaan runsaasti. Sain aikoinaan näitä mielenkiintoisia tietoja nyt jo edesmenneeltä Kalle Rantaselta, joka oli aloittanut sepän työt 13-vuotiaana isänsä pajalla. Lähetänkin lämpimät terveiset Lahteen Kallen leskelle Siiri-”Äiteelle”.

Hilkka Partanen

11 comments for “Seppä

  1. Siinäpä on sepästä niin kattava koose, ettei siihen ole mitään lisäämistä. Edistyksellinen mies tuo seppä Rantanen ollut jo silloin. Kun on mainokset ja kaikki.

    Laitan tähän pienen palan Kalevalan seppä Ilmarisesta ikään kuin kevennökseksi. Hänkin oli tarun mukaan aikamoinen velikulta.

    Kun Ilmarinen jäi leskeksi, hän takoi ikävissään itselleen vaimon hopeasta ja kullasta.
    Lämmitti saunan oikein kunnolla, pesi tämän vaimon varmaan paremmin kuin oikean vaimonsa.
    Viettivät sitten yötä vällyjen alla ja oli lämmin. Aamun valettua oli ”vaimo” kylmentynyt.
    – kultakuvatus , rautarotihko

    Ei ollut mieluinen vaimo tämä. Ei entisen veroinen.
    Seppo ajatteli lahjoittaa sen Vanha-poika Väinämöiselle

    (savon kielisen Kalevalan mukaan s.293)

    Mutta

    Virkko vanha Väinämöinen
    ”Kuuleppa Ilmari-kuoma!
    Tunge tuo takasi ahjoon,
    tao jotain tarpeellista,
    taikka Venäälle taluta,
    suata Saksan markkinoille,
    rikkaitten riijellen naija,
    kunniakseen kosiskella;
    Väinöläiset ei välitä. . .”

    Niin varotti Väinämöinen
    epäsi entinen sulho:
    ”Elekee poloset pojat,
    keskenkasvuiset urokset
    outtapa ökyrahakkaat,
    taikka tyyten tyhjätaskut,
    kultaneitoja kosiko,
    hopeenaista hellustako!
    Kullan kupeessa on kylmä,
    hopeen on vierellä vilu.”

  2. Löytyypä Kalevalasta oiva elämänohje!

  3. Oli meilläkin paja,seppänä sielä ei ollut Ilmarinen eikä Rantanen,mutta kyllä sielä rautaa väännettiin.Isä sano mennään pajaan oli jotakin tarve-esineen tekoa.
    Minulle kuului palkeiden puhalluksen hoitaminen.Toinen tehtävä oli päällelyönti ”lyö päähän”sepän sanonta tarkoitti kuuman raudan päähän lyöntiä.
    Tämä oli kymmen vuotiaan kokemuksia sepän työstä.

  4. Laitanpa tähän vielä noita Kalevalasta poimittuja ”elämänohjeita”..

    Kun Seppo Ilmarinen ja Väinämöinen olivat kosimassa samaa noitoa Pohjolasta, niin Väinämöinen ei päässyt alkueriä pitemmälle koska neito ei halunnut ”ikälopulle iloksi, turvaksi tutisevalle.”

    Niinpä Väinämöinen joutui palaamaan palaamaan
    kilpakosintamatkaltaan varsin masentuneena. .

    (Savol. Kalevala IXX luvun loppu)

    ”Vanha viisas Väinämöinen,
    nuama kovin nutturalla
    maleksi Kalevan maille,
    virkko vielä viisaampana:

    ” Voi miesloppua minua,
    etten aikanaan tajunnut
    naija nuorella iällä,
    riijata rivakampana!

    Kaikkiipa sekii katuu,
    joka nuorna naimistansa,
    sekä lapsen suamistansa,
    piennä perreen laittamista”.

    Niin varotti Väinämöinen,
    toppuutti enemmän nähnyt
    vanhan nuorta noutamasta,
    impiä yrittämästä,

    uimasta uhan perästä,
    veon piältä vehtoomasta,
    kilvalla kosiomasta
    paljon nuoremman parina .

  5. Seppä – dokumenttielokuva, Lahden kansanopisto

  6. Sepät 2013 Keskiaikamarkkinoilla

  7. Jutun aiheeseen edelleen liittyvä video. Mielenkiintoista tietoa alasimesta! Tämä kannattaa katsoa!

    Sepän työn taustaa video

    Naulan taontaa

  8. Sen kokoisen, että isä lähetti viemään viikatteet seppä Rantaselle taottavaksi ennen heinän korjuuta. Seppä hauskuutti meitä pojan koltiaisia työlaululla ja omalla nuotilla, yksi viisu oli tämmöinen: ”Tämä poika käynyt on putkassa, putkassa. Tuli juotua liiaksi pontikkata, pontikkata.” Siinä ne viikatteet valmistui ja polkupyörämatka kotiin pääsi alkamaan.

  9. Mainio starttikirjoitus jälleen Hilkalta. Lisää kommentteja! Tämä on alustusta Wärtsilän pajamuseo -hankkeelle. Sellainen on nimittäin työn alla Kotiseutuyhdistyksessä. Kunta on luvannut paikaksi Myllymuseon ja kylätalon välissä sijaitsevan pienen rakennuksen. Rakennus kaipaa vähän korjausta. Kunta on luvannut tarvikkeet. Mutta tarvitaan myös jonkin verran talkootyötä. Ja tietysti asiasta kiinnostuneita yhdistyksen hallitukseen!

    Tänä kesänä valokuvattiin, luetteloitiin ja digitalisoitiin Myllymuseon esineistö. Kiitos oman pitäjän ”tytölle” Jonna Hyttiselle, Pohjois-Karjalan museon amanusenssi Tanja Murrolle ja Musevirastolle, joka myönsi tarkoitukseen avustuksen.Nyt on pajamuseon vuoro! Tehdään se Wärtsilä Oyj Abp:n syntypaikan kunniaksi sekä muistaen Hassisen ja Rantasen pajoja.

    Ilmoitelkaa pajaesineistä, jotka haluatte antaa museoomme. Minulla odottaa Lintulan pajan alasin, joka lienee 1800-luvulta peräisin.Luvattu on myös Sahstenin vanha ahjo. Mutta sellaista ahjoa, jonka vartta painelin Rantasen pajassa silloin, kun se oli kotini kohdalla tien toisellä puolella, sellaista ei ole vielä löytynyt.

    Saapa nähdä, lauletaanko ensi kesänä pajamuseon avajaisissa Värtsiläisten laulu. Voisiko joku taitaja laittaa sen tähän, jotta voimme alkaa harjoitukset?

  10. Ylläolevista linkeistä avautuu hyviä dokumentteja sepän työhön. Penskana minä ihmettelin ja pelkäsinkin kun seppä Topi Hassinen kengitti hevosta. Kuinka ihmeessä se uskalsi ottaa hevosta jalasta kiinni ! Entä jos se potkaisee ! Ei potkaissut vaikka Topi hakkasi nauloja hevosen jalkaan.

    Eräs nuori seppä kertoi ammattisepän työstä nykyaikana.. Paljon on muuttunut Kalevalan Sepän ja seppä Rantasenkin ajoista, mutta rauta on edelleenkin taottava kuumana, oikeassa lämpötilassa. Ammattiin on tartuttava kiinni enemmäkin kuin kaksin käsin, muuten ”saa loppuikänsä takoa messuilla makkaratikkuja” -hänen sanoja lainatakseni.

    Lähetin tähän tietoa Amerikan seppien sivuilta, koska myös siellä on huomioitu Suomen korkeatasoinen seppien taito ja koulutus. Juttu lipsahti omaksi jutukseen nimellä ”Seppiä maailmalla”.

    https://www.vartsi.net/2017/09/13/seppia-maailmalla/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *