2 comments for “Viikon puheenaiheet vko 43

  1. Torstaina 19.10. kokoontui jälleen Värtsilän kirkon seurakuntakodissa virkeä joukko lähetyksen päiväkahveille. Käydyssä keskustelussa tuli esille muutama aika sitten esillä ollut Elina Luukaisen Jaakko Haavion runoon säveltämä laulu ”Kastemaljaan heijastuu”. Laulun tuominen Elina Luukkaisen kotipaikkakunnalle on jäänyt hoitamatta, vaikka sellainen oli tarkoitus toteuttaa. Nyt on Esa A.Luukkaista pyydetty tuomaan laulu Värtsiin, niin että opimme sen sanat ja sävelen. Laulua voi käyttää monissa tilaisuuksissa – myös kastetoimituksen yhteydessä.

    Tässä mahdollisuus vaalia myös kotiseutuhenkeä.

    Laulu löytyy cd-levyltä ”Mieleni virsi” Esan laulamana. Joka kerta kun sitä kuuntelen, mieleni ylentyy uskon salaisuuden äärellä. Elinan sävelasu ylösrakentaa Haavion tekstiä. Liitetään se ”epävirallisesti” virsikirjan uuteen lisävihkoon numerolla – abc.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *