Kulttuurimatkailijan Lappi

Lappi on täynnä kulttuuria
Särestöstä saamelaismuseoon

Hanna Apajalahti: Kulttuurimatkailijan Lappi, Into-kustannus 2017

Omat kokemukseni Lapista ovat kasvaneet käynti käynniltä, jopa niin, että ajattelen Lapin olevan kulttuuria täynnä. Jo juttelu saamelaisen kauppiaan tai baarinpitäjän kanssa on kulttuurikokemus. Heillä on tarjolla mm. porosta tehtyjä tuotteita, niin että joka luu on käytetty hyväksi, sarvista nahasta ja lihoista puhumattakaan. Kulttuuria oli 70- luvulla käydä hillasuolla tai löytää taimenpuro forelleineen.

Kulttuuria oli vaeltaa Enontekiössä myyrätutkija Asko Kaikusalon kanssa, nousta Iso-Mallalle tai laulella kitaran kanssa retkeilykeskuksen takan ääressä. Saamelainen ruokakulttuuri on luku sinänsä. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin tunnetuksi tullut poronkäristys ravintolassa. Eräs oma elämykseni oli Saana-leivos kahvin kera Enontekiössä.

Kalervo Palsa – museo Kittilässä on kokemus. Pienessä pirtissä Kalervon äiti myi kulkijoille viinaa ja yösijaa. Meno oli joskus hurjaa ja näistä tunnelmista Kalervo kehitti rosoisen taiteensa. Viinaa Palsakin oppi käyttämään jo nuorena. Mutta myös lukeminen ja sivistys olivat Palsan kotona arvossaan.

Kittilässä on myöskin tunnetuksi tulleen kuvataiteilijan Reidar Särestöniemen kotipaikka ja ateljee. Särestöniemi oli originelli taiteilija, joka saattoi sanoa etelän raharikkaalle ja ylpeälle pomomiehelle, joka tarjosi rahatukkua: – Siulle kun en myy taulujani millään hinnalla. Mutta asiakkaita riitti presidentti Kekkosesta lähtien.

Kittilässä on syntynyt myös kirjailija Arto Paasilinna, jonka teos Hirtettyjen kettujen metsä sijoittuu mm. Kittilään. Pellossa oli ennen hiihtäjä Eero Mäntyrannan museo, en tiedä lieneekö vieläkin. Torniojoen alueella voi syksyisin osallistua siikariehaan, kun kaloja otetaan haaveilla koskesta ja myydään savustettuna. Orajärvellä asusteli Timo K. Mukka, pohjoisen kuulu kirjailija.

Kirja on jaotellut Lapin Saamenmaahan ja alempaan Lappiin. Mukaan on otettu pienetkin kulttuurinavetat ja legendaariset baarit. Kirja on tosi hieno opas mukaan Lapin matkalle. Usein kyllä Lapissa liikkuessaan ajautuu väkisinkin kulttuurin pariin. Tämmöisessä jutussa ei voi kuin raapaista paria kohdetta pintapuolisesti. Jo Enontekiön lapinpukuun pukeutunut tyttö on Lapin kävijälle suuri nähtävyys, tai se hetki kun Nattas-tunturit tulevat näkyville

Jouko Varonen

2 comments for “Kulttuurimatkailijan Lappi

  1. Kaikenlainen henkilökohtainen kanssakäyminen saamelaisen kanssa on mielenkiintoista ja opettavaista. Kulttuuriteko sinänsä.. Niinpä niin. Kyllä joku kuivalihakeiton tai kampanisukahvin nauttimnen avaa monia solmuja etelän ihmisen ja ”meän kansan” väliltä. Varsinkin niitä tarinatuokioita voidaan käydä jossain neutraalissa ympäristössä, mieluiten luonnossa, vailla minkäänlaisia kaupankäynnin velvotteita. Viime syksynä oli varmaan tällainen kulttuuriteko kun olin tulossa ongelta eräältä pieneltä Lapin järveltä. Saamelainen tuli mönkijällä vastaan karvahattu korvilla. Hän oli menossa yöksi jonnekin tunturiin. Ilta oli jo hämärtynyt ja yö tulossa. Kuitenkin hänellä oli aikaa pysäyttää mönkijänsä vaihtaakseen muutaman ajatuksen etelän ihmisen kanssa. Eikä hänellä mitään kiirettä tuntunut olevan, kuten minulla. Oli kiinnostunut kuulemaan vaikka mitä. Kerroin että yritin onkia ahvenia, mutta en saanut mitään. Hän ihmetteli kun sanoin onkivani ahvenia enkä punaista kalaa. Useiden tarkistuskysymysten jälkeen hän neuvoi mistä kannattaisi onkia ja mihin aikaan päivästä. Uskalsin kysyä, että kelpaako hänelle muu kuin punainen kala. Jovain kuului kelpaavan, mutta kuivattu poronliha oli kuulemma parasta retkievästä. Minä sanoin, että kun minulla ei ole poroja niin minä pidän kuivattua haukea repuntaskussa. Siitähän kehkeytyi niin pitkä keskustelu, että ”Jounin” yösijan pystytys kevytpeitosta piti varmaan tehdä pimeässä. Liekö ollut kulttuuriteko tai ei, mutta hyvä mieli jäi molemmille.

  2. Kun aloittelimme noita lapin matkoja, eräs suuntautui tuonne Muddusjärvelle Inariin. Auto piti jättää n.puolentoista kilometrin päähän ja loppu oli käveltävä.Olimme vuokranneet järven rannalta mökin viikoksi.Huomasimme kohta että meillä oli naapurikin. Parinsadan metrin päässä. Siellä tervanruskeaksi paahtuneessa talossa asusteli Aada muori jonkun miehen kanssa. Väkisinhän siinä tultiin tuttavaksi jopa niin että he kävivät meillä kylässä. Tietysti uteliaana halusin tietää hänestä enemmän. IKää hänellä oli jo yli 80 vuotta. He kulkivat veneellä Siggavuonosta (= Sikovuono). En tiedä oliko heillä edes moottoria tuohon useamman kilometrin matkaan.Siinä jutellesamme tietysti yritin saada selville Aadan porojen määrän. Kysäisin muina miehinä että ” no onkos niitä Aadalla poroja”. Sain tyypillisen vastauksen: ”Naa eipä niitä juuri ole poroja, senverran on että syömäporot on. Tuolla ne Syrmijargassa on meidän porot”.(Em niemi pistää pitkälle järveen).Viikko meni nopeasti. Pois lähtiessämme jätimme muorille ylimääräiset perunat ja sipulit jotka olimme tuoneet mukanamme. Aada kiitteli oikein vedet silmissä ja sanoi ” ei ne vain meillä kasva perunat eikä sipulit.
    Aadakin on varmaan jo siirtynyt pois kotijärveltään mutta ei kyllä unohdu mielestäni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *