Maatilahaastattelu

Lehmien hoitoa rakkaudella jo 30 vuotta

Paulan kutsuessa lehmät tulevat lypsyllä mielellään

Värtsilän koulun 1-6. luokkalaiset kävivät vierailulla koulun lähellä olevalla Savikkolan maatilalla. 5.-6. -luokkien oppilaat haastattelivat maatilan emäntää Paula Raerinnettä hänen työstään maatilalla.

  1. Kuka olet?
  • Paula Raerinne, Savikkolan maatilan emäntä.

 

  1. Miksi valitsit työksesi maanviljelyn?
  • Itse en ole maatilalta kotoisin. Ehkä se siitä lähti, että pyrin maatalouskouluun. Kävin Ilomantsissa maatilateknisen koulun. Se oli kaksivuotinen. Kävin teknisen linjan, sitten siirryin Kiteelle karjanhoitokouluun ja sitten kävin Nurmeksessa karjantarkkailukurssin. Olisin pyrkinyt vielä Kuopioon maitoteknikko -koulutukseen, mutta Jussi sai houkuteltua minut vaimokseen.

 

  1. Kuinka kauan olet hoitanut eläimiä?
  • Tässä navetassa on hoidettu 25 vuotta. Sitä ennen asuimme Ilomantsissa, jossa Jussi oli neljä vuotta karjamestarina ja minä olin ennen naimisiinmenoa pari vuotta karjanhoitajana, ensin 15-16 -vuotiaana ja sen jälkeen 18-19 -vuotiaana.  

 

  1.  Mikä innoitti teidät maanviljelijöiksi?
  • Jussi on maatalon poika ja minun äiti on ollut karjanhoitajana. 15-vuotiaana hoidin kotikylässäni pientä karjaa. Ennen Ilomantsiin muuttoa hoidimme Jussin isän luona vuoden eläimiä. Tuli tämä tila myyntiin ja ostimme tämän ja päätimme alkaa yrittäjäksi.
  1. Miksi valitsitte tämän alan?
  • Tämä tuntui omimmalta.

 

  1. Kuinka paljon teillä on lehmiä?
  • Tällä hetkellä on 16 lypsylehmää, 18 nuorta karjaa ja yksi välitykseen lähtevä sonnipoika.

 

  1. Onko lehmillä tiettyjä nimiä?
  • Kaikilla lehmillä on oma nimensä.

 

  1. Mitä muita eläimiä teillä on?
  • Koira, kissa, kolme kanaa ja kukko.

 

  1. Miksi halusitte juuri nämä eläimet?
  • Kanat meille on tullut sillä tavalla, että meidän vanhin poika halusi lemmikkikanoja. Ne on sieltä peruja. Ja lehmiä silloin kun alettiin ottamaan, niin nämä nykyiset ovat ostettujen lehmien jälkeläisiä.
  1. Missä teidän kanat yöpyvät?
  • Niillä on tommonen koppi, missä ne ovat yötä. Päivällä ne liikkuvat vapaasti pihalla.

 

  1. Monelta heräät navettatöihin?
  • Vaihtelee aamuittain, puoli viidestä puoli seitsemään.

 

  1. Miten työpäivä alkaa?
  • Kun ollaan herätty, juodaan kahvit. Kun menen navetalle yksin, teen kierroksen ja katson kiimat ja että kaikki on kunnossa. Sen jälkeen tulee ruokintapöydän puhdistus. Annan väkirehut ja kivennäiset lehmille. Siinä välissä kun lehmät syö, kokoan maitohuoneessa koneet valmiiksi ja käyn säilörehun. Sitten aloitan lypsyn. Lypsyn jälkeen annan toiset väkirehut ja säilörehut sekä pesen koneet maitohuoneessa. Sitten puhdistan parvet ja käytävät. Jos on pieniä, juotan ne lypsyn jälkeen. Jos olemme Jussin kanssa kahdestaan, silloin meistä toinen ruokkii ja toinen lypsää.

 

  1. Miten usein ruokitte eläimet?
  • Kaksi kertaa päivään, aamuin ja illoin. Aamulla ne saavat väkirehua kahdesti ja säilörehua kahdesti ja sama on illalla eli periaatteessa kahdeksan kertaa päivään.

 

  1. Montako tuntia olet yleensä töissä?
  • Päivittäinen aika vaihtelee 3 – 5 tuntiin, riippuu mitä tekee navetalla. Talvella menee jopa 7 tuntia navetalla. Viime talvi oli erittäin rankka, olin navetalla jopa 9 tuntia.

 

  1. Mitkä päivän askareet on rankimpia?
  • Säilörehun jako. Kaikki ruokintatyöt tehdään käsin. Ja sairaitten eläimien hoito.

 

  1. Miten toimitte, jos eläin sairastuu?
  • Se riippuu siitä, minkälainen sairaus on. Jos on vakavampi, soitamme eläinlääkärille. Tässä kesällä oli, että lehmä poiki ja sai samalla poikimahalvauksen, niin soitin eläinlääkärille.

 

  1. Mitä lehmien sorkille tehdään vai tehdäänkö mitään?
  • Meillä on sorkka tilanne sen verran hyvä, että ei ole tarvinnut sorkkahoitajaa muutamaan vuoteen.

 

  1. Mitä tapahtuu eri vuodenaikoina?
  • Periaatteessa navetassa ei muutu mikään. Kesällä lehmät on laitumella ja silloin on helpompaa, kun ei anneta säilörehua. Talvella ne saavat enemmän syömistä.

 

  1. Miten lehmät saadaan navettaan?
  • Ovat tottuneet käskyyn. Lypsylle tulevat yleensä mielellään. Jos eivät aina meinaa tulla, sitten ne haetaan.

 

  1. Mikä on kiireisin vuodenaika?
  • Alkukesä, juhannuksen aika.

 

  1. Milloin navetta siivotaan?
  • Minä teen perusteellisen siivouksen ja pesun syksyllä ennen kuin lehmät otetaan sisälle. Pientä siivoamista ja karsinan siivousta on kahdesti päivässä.

 

  1. Mikä on lehmän hoidossa parasta?
  • Varmaan kokonaisuus, kun lehmä on rauhallinen ja fiksu.

 

  1. Mikä on kaikkein kivoin kokemus?
  • No varmasti kun lehmä poikii.

 

  1. Mitä viljelette?Säilörehunurmea ja uudistetaan nurmea. Suojaviljana on kaura.

 

  1. Mikä viljelyssä on kivaa ja mikä ei?
  • Kivointa on varmaan kasvuun lähtö. Sitten ei niin kiva asia ole, kun hanhet ovat pelloilla ja varikset nokkimassa paaleja.

Työkoneita maatilalla on pitkäksi jonoksi asti

  1. Miten paljon työkoneita teillä on?
  • Nyt pistit pahan, nyt ois kyllä Jussin hyvä vastata tuohon. Traktoreita on neljä, joista käytössä on yleensä kaksi. Sitten on lietevaunu, paalauskone, niittomurskain, lumilinko, puuntekokone, jyrä, kyntöaura, kaksi äestä, kylvölannoitin ja apulannanlevitin.

 

  1. Miten valitsette työkoneet?
  • Laatu, hinta ja tarve

 

  1. Korjaatteko te traktorit itse, jos ne menee rikki?
  • Jos vika on pieni, että pystytään korjaamaan. Jussi korjaa itse tai vanhempi poika Sauli käy korjaamassa. Mutta sitten jos tulee isompi vika, niin sitten ne on Valtran huollossa.

 

  1. Monta hevosvoimaa on teidän Valtrassa?
  • Molemmissa 120. Täytyy sanoa, minä en oo noihin traktoreihin perehtynyt. Meillä on työnjako ollut hyvin tämmöinen perinteinen. Minä teen navettahommat rehun teko aikaan ja Jussi hoitelee peltohommat.

 

  1. Kuinka haastavaa maanviljely on?
  • Onhan se nykyään. Tulotaso on laskenut niin paljon, että menojen ja tulojen yhteensovittaminen on vaikeaa.

 

  1. Miten ammatti on muuttunut vuosien aikana?
  • Meidän navetassa ei hirveästi olla uudistuksia tehty, mutta kyllähän se kannattavuus on heikentynyt koko ajan.

 

  1. Rakastatteko te tätä työtä?
  • Sanotaanko, että yleensä aina.

 

Teksti ja kuvat: Värtsilän koulun 5.-6. -luokkien oppilaat ja luokanopettaja Katja Juvonen

Share

15 comments for “Maatilahaastattelu

  1. Leo Härkönen
    17.11.2017 at 9:39

    Mainio aktiivisuus- ja luovuusnäyte Värtsilän koulun ”journalistilinjalta”. Koulu ja koululaiset haluavat olla osa ympäröivää yhteiskuntaa!

  2. Jussi Raerinne
    17.11.2017 at 11:54

    Koululaiset suorittivat vierailun luokittain ryhmiin jaoteltuna kahtena peräkkäisenä päivänä syyskuun viimeisellä viikolla. Minulla ei valitettavasti ollut mahdollisuutta olla itse tuolloin paikalla; jutun yhteydessä olevat kaksi kuvaa on otettu myöhemmin lokakuun puolella.
    Tietääkseni sekä opettajat että oppilaat ovat ottaneet enemmänkin valokuvia, joita voi sekä minun että vaimoni puolesta aivan vapaasti liittää tähän juttuun vaikka jonkinlaisena kavalkadina. Koululta tuli meille hieno vähintään A3 – kokoinen kiitoskortti, joka on nyt kiinnitetty kunniapaikalle maitohuoneen seinälle. Kiitämme Värtsilän koulua vierailusta; laitan kuvan mainitusta alaluokkalaisten laatimasta kaikkien 16 lypsylehmän ”kasvokuvan” käsittävästä kortista menemään Värtsin toimitukselle liitettäväksi tähän juttuun.
    Tervetuloa uudelleen!

  3. Sakari H
    17.11.2017 at 13:16

    Tässä oli parasta kaikki.

  4. valma kaltiainen
    18.11.2017 at 8:06

    Tosi hieno juttu koululaisilta että ovat päässeet tutustumaan maatilaan ja saaneet hyvän tietopaketin.Kiitos Raerinteen emännälle hyvä tietopaketti oli koululaisille.Tuurasin hänen miestään eräänä kesänä Ilomantsin Maatalousoppilaitoksella yli 20 vuotta sitten.

  5. Alpo Aatos
    18.11.2017 at 9:27

    Kyllä on mukava kun on maanläheinen haastattelu. Oikein ”muatiinen” juttu ja pajon hyviä kysymyksiä. Minä lisäisin vielä yhden kysymyksen. Mitä teette juustomaidolle ja onko myyminen mahdollista?

  6. 18.11.2017 at 15:49

    Joitakin päiviä sitten oli mediassa juttua siitä, etteivät kaikki koululaiset tiedä mistä maito tulee. Värtsilässä tiedetään ja oli kivasti tehti juttu maatilavierailusta.

  7. esko tarvainen
    18.11.2017 at 18:00

    Tämä lapsien tekemä haastattelu on aito ja alku nuorten ja lasten ottaminen tulevaisuuden tekijöinä mukaan keskusteluun.
    Maailma muttuu ”eskoseni”. Kun minä olin pieni Kaustajärven kairalla elämä oli nykytermien mukaan luontaistaloutta. Silloin yli kymmen lapsinenkin perhe pärjäsi omillaan neljän lypsävän lehmän, luonnonantimien, hevosen, lihalampaan ja kahden munivan kanan turvaamana vuodesta toiseen.
    Panee miettimään missä mennään?
    Kuulin radiosta, että lypsytilalla on automation turvin voitu lehmäluku kasvattaa 200 lypsävää ja jatkossa lehmäluku kasvatetaan 100%:lla. Panee miettimään ja olisi siinä muillekin miettimisen aihetta.

  8. Jussi Raerinne
    18.11.2017 at 18:20

    Muistan, Valma, Sinut sieltä Ilomantsin koulutilalta. On tosi mukava, että kirjoitat tänne meidän verkkolehteen. Muistelen silloin tällöin mielessäni sen aikaisia työkavereita ja muitakin ystäviä, onpa muutamien kanssa tullut jopa tavattua. Sinua ajattelin erityisesti silloin, kun sain tiedon perhettäsi muutama vuosi sitten kohdanneesta traagisesta tapahtumasta. Päivämme ovat Luojan käsissä; elämän on vain kuitenkin jatkuttava, tapahtuupa sen matkalla mitä tahansa.

    Alpo kyselee juustomaidosta. Juustomaidon hyytyminen vaihtelee eri lehmien välillä hyvinkin paljon. Teemme poikimisen jälkeisen kolmen lypsykerran yhteen sekoitetusta maidosta pikatestin mikroaaltouunissa. Jos maito hyytyy eli juustottuu hyvin, se käytetään ihmisravinnoksi. Jos taas ei hyydy, niin siihen lypsetään vielä muutama kerta lisää ja näin syntynyt ns. välimaito juotetaan vasikoille; siitä saa myös tehtyä tosi pehmeän lettutaikinan vielä ilman kananmunan käyttöä. Verensekainen juustomaito on luonnollisesti aina myös pelkkää vasikan evästä.
    Puhdasta juustomaitoa voimme myydä joko tuoretavarana tai pakastettuna, viimeksimainittua löytyy tälläkin hetkellä litran pahvitölkkeihin säilöttynä.

  9. Alpoaatos
    18.11.2017 at 19:58

    Kiitos Jussi. Joskus Joensuun torilla Vappumarkkinoilla oli myynnissä pakastettua juustomaitoa. Peräkärryssä ollut pakastearkullinen meni kaupaksi melko nopeasti. Sittemmin on katseltu ja kyseltykin toisilta, että missä mahtaa juustomaidon myyjä olla kun ei näy. Joku tiesi että se olisi kiellettyä toimintaa. Olisiko niin, että kotoa saa myydä, mutta ihmisten joukkoon ei saa mennä myymään. En tiedä, kunhan mutuilen.

  10. 18.11.2017 at 21:46

    Kun Jussi nyt mainitsi tuon juustomaidon saatavuuden heiltä niin puhelimitse varmaan voi sopia hakemisen ajankohdan. Uunijuuston ja pannukakun tekeminen on hallinnassa, mutta saa siitä muutakin hyvää ruokaa.

  11. Jussi R
    19.11.2017 at 16:04

    Kiitoskortti

  12. Jouko Varonen
    19.11.2017 at 20:04

    Hyvä haastattelu. Vähän ”virallinen” kyllä.
    Vähän huumorin pilkahdusta mukaan
    seuraavalla kerralla. Vai lieneekö tuo
    maanviljely ja karjanhoito vähän yksi-
    totista hommaa. Omat kokemukseni
    karjatilan arjesta ovat kyllä vähän
    ankeita, mutta silloin elettiin sodan
    jälkeistä aikaa.

  13. esko tarvainen
    20.11.2017 at 18:39

    Vähän huumoria tai voimakasta tarmoa edes menneen siskoni lehmänlypsystä. Leena siskoni oli tarmokas nuori tyttö ja minä nuorempana veljenä seurasin hänen tekemisiä ja otin mallia hänestä. Mihin hän ryhtyi ei tekeminen jäänyt puolitiehen. Hän teki tehtävän loppuun, niin kuin meille oli opetettu.
    Meillä oli vikurilehmä, kun lehmät lypsettiin käsin. Musti oli vikuri lehmän nimi ja antoi maitoa hyvin, mutta vaati lypsäjältä erikoisia ominaisuuksia.
    Leena siskoni kun tuli navettaan ja musti oli ensimmäinen lehmä oven vieressä. Leena otti mustista heti yliotteen. Lypsyjakkaran lankun lappella hän mustia kevyesti läimäytti lantiolle ja kävi katsomassa lehmää silmetystin ja lypsy sujui aina heidän yhteis ymmärryksessä.

  14. Muistelija
    21.11.2017 at 17:10

    ”Pijähän äit tuota häntee ja jalakoo! ” sanoi meidän Leena kun 3-4 vuotiaana lypsi kärpäsiä huiskivaa lehmää karjopihassa. Sokeriastia oli hänellä sankkona. Minä puolestani lypsin pihapellolla Ylevä-nimistä lehmää, joka oli jo kohta umpeen menossa. Aikansa kuunteli maidon nyhtämistä, sitten sai tarpeekseen, otti varovasti muutaman askeleen sivulle lypsäjästä ja syvään huokaisten kävi makuulle pihapellon laidassa. 😄

  15. Muistelija
    21.11.2017 at 17:21

    Tuosta lehmien parteen menosta on tullut sanonta: menee kuin lehmä parteensa. Ihmeen hyvin ne kesällä aina valitsivatkin oman parsipaikkansa, kun ne iltaisin tuotiin laitumelta navettaan lypsylle.
    Saman ilmiön huomaa ihmisillä, jos on joku toistuva kokoontuminen. Oma tuoli tai pulpetti sen on oltava kerta toisensa jälkeen. 😄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *