Lapsuuteni Värtsilässä

Kesäisillä käynneilläni Värtsilässä tahtomattani tulee niin paljon muistoja mieleeni ajasta jonka sain viettää ukin ja mummon luona. Joitakin hetkiä tuosta ajasta olen tässä jäljempänä esittänyt. Jos nyt ihmettelet millä ”kielellä” olen kirjoittanut niin ne muistot tulee aina mieleeni sen aikusella puhekielellä.

Isovanhempani Olli ja Hilma Miettinen tulivat sodan jaloista Pälkjärven Makarin kylästä nykyisen kirkon viereiselle paikalle. Seppä kun oli ammatiltaan, niin rakenti pajan nykyisen Kaurilantien varteen. Tila oli pieni mutta kuitenkin siinä oli vähän peltoa, pieni mökki, savusauna ja navettarakennus jossa talli, navetta, heinäliiteri, vilja-aitta ym. aputilat.

Kuva 1

Peltoa oli myös Sääperin ja Jänisjoen välissä Haponojalla pari sarkaa heinällä sekä pieni karjasuoja kaivettuna penkkaan maan sisään jossa lehmä piettiin yöt silloin kun heinä oli tehty ja lehmä oli siellä äpärikössä. No mökistä vielä siinä oli alun perin tupa ja kamari. Sitä oli laajennettu ennen syntymääni kamarilla, ruoka-aine varastolla sekä muilla varastotiloilla. Kuvassa 1 on mökin paikka punaisella ja paja sinisellä merkitty. Sen ajan tavan mukaan ukki kuhtu mummoo ämmäksi ja mummo kuhtu ukkii ukoksi. Kuvassa 2 on mökki kuvattu 1976.

Kuva 2

Minä siis synnyin uuden osan kamarissa 28 kesäkuuta 1946 aurinkoisena perjantai aamuna klo 6:05. Kasteen sain 21 heinäkuuta ja sen suoritti kirkkoherra Immo Aatalainen.

Myöhemmin eli maaliskuussa 1948 sain kaksoissisaret Pirjon ja Pirkon. He kävivät syntymässä Joensuussa ja isä sitten toi heidät junalla Niiralaan ja ukki sieltä hevospelillä mökille.

Alkuvuosista ei luonnollisesti ole muistikuvia. Mutta kun kykenin omatoimiseen ja toisten katseita vältellen liikkumaan, niin karkasin aina pajalle. Ukki ei tietenkään hennonnut komentaa minua pihaan. Paja ol miule mieluinen paikka kun siellä ol ussein kyläläisii hevosinee korjuuttamassa milloin mitäkin. Sen aikuset pellot olivat pieniä ja korjuuvälineenä viikate oli paljon käytetty joten ukilla riitti niissä takomista. No minuu se ei haitannu kun sain olla pajalla. Ukki piti minuu silmäteränää eli kun olin pajalla suanu ihteni liattua ahjon, rauvan ja mualattian noessa, niin naisväki ei juuri torunu vuan koittivat saaha miut puhtaaks. Ukki oli sen ajan mukaan isäntä, eikä sitä kyseenalaistettu. Miulle jiäneen mielkuvan mukaa ukki ei millonkaa korottanu iäntään ja jos minuu piti torua, niin se tapahtu ukin sylissä ja rauhallisesti selittämällä. Ukki oli suoraviivanen mutta oikeuden mukainen ja aina pojan parasta ajatteleva. Silloinkin kun ukilla oli kaupalle asiaa ja mie tietysti tinkasin mukaan, niin ukki ei koskaan ottanu minuu pyörän tarakalle kun pelekäs jotta varpaat jiäpi vielä pinnojen väliin tai suatan puota pyörältä. Niimpä mie juosta hilippasin pyörän perässä, miksikö, no siksi kun ukki joka kerta tinkas kauppiaalta miule muutaman namun.

Mummon kansa kun aina lähettiin marjareissulle ukki vakusti jotta ei sua ottoo poikaa pyörän piäle. Pyörä kun oli aina mukana jotta oli kevyenpi kulettoo useimmiten täyvet ämpärit pihaa. Eräänkin kerran kun tultiin marjasta sieltä Strandenin yläpuolen metästä, niin mummo ei hennonnu olla ottamatta minua pyörän piäle ja kun tultiin Lemin rinnettä alas ja pyörä kuatu. Siinä mummo vakusti, että ei sua sanoo jotta olin pyörän piälä, onneksi ukki ei järin kovasti tinkannu olinko pyörän piälä vai en. Ukki vaan korjas vähän pyöree. Nuista marjareissuista jäi erityisesti mieleen jotta männessä poikettiin talossa kehen mehtään oltiin mänössä ja sama poistullessa. Usseinmiten se poistulo kävi kahvipöyvän kautta. Nuista marjareissuista jäi erityisesti mielee kun mie pyrin aina kerreemään vua isommat marjat pehkosta niin mummo vakusti aina jotta poika marjat on kerättävä järestään kaikki iliman valikoimista muuten Jumala ei suo ennee marjoja. Tuo mummon neuvo tulee aina mieleen kun kahtelen vain isompia marjoja. Mummon mielestä ukin ei tarvihe syyvä valamiiks kerättyjä marjoja ämpäristä vua myö kerättiin mehästä lähtiissä oikee marjasija varpuja ukille jotta poimi nuista marjat.

Lähinuapureista on jiäny mieleen lähimpänä Holopaiset Eino ja Vieno sekä lapset Marjatta ja Martti nuorinmainen Anna-Liisa oli lähes saman ikäne kun mie. Kuvassa 3 poseeramme yhessä.

Kuva 3

Holopaisista seuraavana oli Parkkosen Pekan mökki. Pekka teki suutarin töitä. Parkkosesta sinne mäelle päin oli Tanskaset. Siinä kaksi aikamiespoikoo asu äitisä kanssa. Seuraava oli Hurri. Sitten vähän sivussa Lukkarinen. Lukkarisen isäntä oli pieni kuivan olonen mutta mahottoman kova työmies. Sieltä jäi mielee Lukkarilan Irja. Irja oli kovin ystävällinen lapsille. Irjasta vähä myöhemmin lissää. Siellä mäen piälä oli Väänäset. Pentti vaimoineen olivat miun toisen siskon kummia. Viänäsen paikasta jäi erityisesti mielee omenapuut ja maukkaat omenat. Pentti toimi myös myllärinä. Siinä rinteessä ennen Viänäsiä oli yks paikka vuan en muista nimmee.

Sielä joen varressa ennen siltaa oli terveystalo, sitten ol Lintusen Ellan paikka sitten kylän ökytalo Toivo Lintunen sen jäläkeen taissii olla jo Pappila. Sitten Patsolaan päin mäntäessä oikeella käellä oli Kalle Rantasen paikka ja hiäkii ol seppä.

Ella Lintunen eli poikasa Kallen kansa. Ella oli oikein elämän myönteinen ihminen. Muistelen, että talvelle käytiin hevospelillä Ellan rannassa huuhtomassa pyykit joessa. Muistan kun jotai 1950 luvun puolessa välissä myö Hukat muutettiin Joensuusta Lahteen, ja kun joensuussa meijän tavarat oli pakattu kiitolinjaan, niin myö tultiin mummollaa yöks. Se tais olla helmi-maaliskuuta kylymä kuitennii. Auto jätettiin Yhteis-Hyvän kaupan pihaan. Eihän sitä kaurilan tietä kirkolle olis piässy kun hevospelillä. Isä oli sopinu Ellan kansa jotta Ella nousee puolen yön aikaa lämmittämää uunisa ja isä käypi veskelekalla hakemassa hiilloksen auton moottorin alle jotta oljyt ja moottori vähä lämpiää. Sitte kävi kelekalla mummolasta auton akun se kun piti olla lämpimässä. Vei sen autolle ja veivistä veivas moottorin käyntiin. Sitten ukki vei meijät hevospelillä kaupalle ja jätettiin hyvästit. Kello tais olla aamulla 4 – 5 välillä. Matkaa oli lähes 400 km sen aikusilla teillä ja autolla matka ei joutuna kovin sukkelaa. Olhan meilä täkkiä vällyinä mutta kyllä se oli kylymä reissu. Se kiitolinja oli käyny matkalla ojassaki joten aikaa män ja kaikki kukat ja muutki jiäty mikä nyt jiätyä voi.

Palataampas takasi Värsilään. Pyhäsin oltii aina Jumalanpaveluksessa mummon kansa. Kirkonmeiningin jälekeen keitettii kirkkokahvit yleesä meilä tai jollaki lähinuapurilla. Siinä sitte puivat kuuluutus kun muuttii kylän assiit. Mielelläni läksin aina kirkkoon kun sen jälekee ol tiiossa tuoretta pullaa ja ehkes vielä marjapiirakkoo. Kirkolta vähä matkoo Lemile päin oli Berqvistin mummon mökki. Hiä asu kahestaa tyttäresä tytön kansa. Siitä vähä ylöspäi oli Tietäväisen talo. Seurakunnan suntiona toimi Kallion isäntä. Kallion talo oli kirkon kohalla sielä vähän alempana. Suntion soittaissa Jumalanpalvelukseen kuhtukelloja piti joutuu kirkolle. Jos jostai syystä lähtö vähä myöhästy ja suntio kerkis soittamaa papinkelloja niin sillon tul jo kiire. Seurakuntalaisia nuihin aikoihin paimenti kirkkoherra Uski. Ukki ei käynä kirkossa kun hiälä ol huono kuulo, ol takona kuulosa huonoks, seppä kun ol. Siihe aikaa ratiot yleesä ol aika ylläälä seinälä, niin ukki kuunteli ratiosta kirkonmeiningin seisaaltaa korva ratiossa kiini. Ei piässy ikäimmeinen helepola kun joutu seisomaa kokoaja.

Tässä välissä kun viljelijät tuskailee viljan puintinsa kanssa, niin ei ollu aina heleppoo ennenkää. Meiläki nuo pellot olivat pienijä ja sato sitä mitä navetan lannalla sai aikaa. Hevosele piti aina olla kaurat ja heinät mutta lehemä parka joutu välilä syömää lepänkerttuja siis ei näitä lentäviä. Lepän oksista tehtii nii ku saunavihtoja ja näitä kuhuttii lepänkertuiks.

Sielä joen takana vasemmalla puolen oli kunnan navetta. Sitä kuhuttiin kunnan hoviksi. Siitä Niiralaa päin oli aika suora muantie. Sielä olin kerran ukin kansa kahtomassa ravikilipailuja. sielä sen suoran varressa oli kansakoulu ja sielä asu mm kylän polliisi Svenski. Häne tytär piti uimakouluu muistaakseni terveystalon rannassa. Alakuu vähä pelotti uija siinä mutta lopulta suoritin siinä uimakanditaatin tutkinnon. Keskenkää ei ilenny jättee kun ol aika nätti opettaja.

Siinä terveystalon kohilla joen toisela puolella oli ns Valakeetalo. Taisivat vanhemmat immeiset sanoo sitä myös vaivaistaloks. Muistelen jotta siitä olivat monelaista mieltä mutta kuitennii monile, joilta lapset olivat maalimalla luomassa ommoo elämee tai olivat lapsettomii, nii olha se semmone turvapaikka missä ol turvattu loppuelämä ja Lemin piälä ol varmasti se viimene paikka.

Lukija suattaa ihmetellä minkä tähen en kirjota mitää miun kaksos-sisarista. No niistä alkutaipaleen vuosista en tietenkää muista mittää. Mutta näkijät ovat kertoneet jotta tytöt eivät oppina puhumaa kun mie olin aina tulukkaamassa niihen keskinäisijä asijoita. Isä ja äiti harkihtivat vakavasti tyttöjen laittamista sukulaisile erillee toisistaa jotta on pakko oppii sanomaa ymmärrettävästi tahtosa. Isä ol jo sillo viikot töissä Joensuussa ja viikonlopun Värtsilässä. Niimpä isä ehti Joensuusta hellahuoneen ja äiti lähti tyttöje kansa mukaan. Äiti ehti myös työtä ihellee ja sukulaistyttö tuli hoitamaa tyttöjä ja kotia. Siinä sitä tytöt olivat ns vapaaehtosen pakon iessä oppija jos meinasivat tulla tulla ymmärretyks. Mutta aina kun piäsivät tulemaa yhessä Värtsilään nii miule tais kasvoo pienet sarvet piähä kun tytöt olivat kaikkiin huomijon keskipiste. Suatoin mie tehä joskus tytöile jottain mistä vanhemmat meinas toruu minuu mutta ukki siihe välii kerkes toppuuttelemaa. Enhä mie ite tehny mittää mutta olin vissii nokkela houkuttelemaa tyttöjä esim. kertomaa miltä mato maistuu. No hävettää sanoo mutta ku se tuntu jotta jotahi piti keksii.

Miun ukki siirty ajasta ikuisuuteen 24.11.1966 yöllä nukkuessaan syvänkohtauksen seurauksena. Aamusella mummo toimitti sanaa terveystalolle jotta näin on käynä. Mummo eli jonkun aikoo yksin siinä mökissä. Lukkarilan Irja aikanaan osti mummolta sen paikan ns. elinaikaisella käyttöoikeudella ja säilytti ne vanhat rakennukset ja kasvi-ja mansikkamaan mummon elinajan loppuun asti. Irja muuten rakennutti sille paikalle itselleen talon sen pihakoivun toiselle puolelle. Kun isä ja äiti muuttivat Lahdesta Joensuuhun ottivat mummon asumaan heille. Kesäisin mummo oli Värtsilässä ja hoiteli kasvimaata kunnes kävi raskaaksi siellä olo niin muutti pysyvästi vanhempieni luokse. Minä asuin noihin aikoihin Outokummussa. Porukalla sitten käytiin kasvimaat hoitamassa. Vanhempieni luona asuessaan tuli mummollekin aika siirtyä ajasta ikuisuuteen 02.04.1979. Omassa sängyssään tyttärensä ja isäni läsnäollessa sai jättää tämän maallisen. Ukin ja mummon maalliset lepää Lemillä. Viime vuosina olen kerran vuodessa käynyt Värtsilässä. Myöhemmin isänikin sai viettää kotona maallisen vaelluksen viimeiset hetket. Mielestäni on inhimillisin tapa saada olla kotona läheistensä kanssa nuo viimeiset hetket.

Kuvassa 4 on Olli ja Hilma Miettinen kuvattuna 1960 aikoihin.

Kuva 4

Kuvassa 5 olen Lintusen Topin perunamualla.

Kuva 5

Leo Hukka

Share

8 comments for “Lapsuuteni Värtsilässä

  1. Sakari H
    29.11.2017 at 13:29

    Kiitos Leo mainiosta muistelmastasi. Hyvin se sopii myös teemoihin Suomi 100 ja Värtsilä vähän vähemmän.

  2. jore
    29.11.2017 at 14:43

    Kiitos tarinasta:) Värtsi henkeä parhaimmillaan !

  3. Riitta A
    29.11.2017 at 16:04

    Mielenkiintoista luettavaa, kiitos! Lapsuus tuli mieleen, kaikki talot tuttuja. Viänäsen Pentin alapuolella asui Jaakko Hämäläinen. Minulla on sellainen muisto että sisaresi kävivät uimakoulua joku kesä siinä terveystalon rannassa?

  4. Eira
    29.11.2017 at 16:44

    Kiitos! Loistava juttu. Lisää muisteluja! Värtsiä parhaimmillaan! Värtsi elää ja voi oikein hyvin mm. kun tälläisiä juttuja tulee luettavaksi! Historia kiinnostaa meitä kaikkia!

  5. Alpo Aatos
    29.11.2017 at 23:08

    Siinä oli paljon tuttua. Enpä tiennyt tuon pajan olemassa olosta. Hämäläisen Jaakon poika taisi olla Lassi, kova metsämies.
    Kiitokset mukavasta muistelosta.
    Alpo Rummukainen

  6. Matti Majoinen
    30.11.2017 at 7:10

    Kiitos Leo mahtavasta jutusta! Lapsuus ja 50-luvun olot tulivat mieleen kertomusta lukiessa. Lähellä minäkin asuin, Väänäsistä seuraava mökki Patsolan maamiesseuran talolle päin.
    En muista, että olisin käynyt ukkisi pajalla. Rantasen Tauno teroitti meille viikatteet ja Hassisen Topi kengitti hevosen.

  7. 30.11.2017 at 8:15

    Erilainen Joulu.Muistan ensimmäisen Joulun joskus neljäkymmen luvun lopulla.Jouluaattona kello kuusi illalla radiossa julistettiin Joulu rauha alkaneeksi,sen jälkeen kirkon kellot kuuluttivat Joulu rauhaa.Me lapset odotimme hartaast illan tuloa,ei meillä ollut varaa ihmeellistä Joulua saada,mutta ei meiltä mitään puuuttunutkaan.Äiti oli kattanut Joulu ruoka pöydän,mutta odotimme että isä tulisi saunasta,ei isä tullut, mutta Joulupukki tuli.Pukki jakoi kaikille lahjat,usein ne olivat pehmeitä paketteja,koska ne oli kotona valmistettuja.Mutta saimme siskoni kanssa erikoisen lahjan jonka iäti muistan.Paketissa oli punainen omena,en ollut edes sellaista nähnyt,ja nyt sain oman omenan pukilta.En tiedä mistä äiti oli ne hankkinut,mutta kyllä se oli paras lahja.Meilä kokoonnuttiin Joulu päytään koko perhe,Isä leikkasi mjokiseolle leipä palasen,ja laittoi leivän pöydälle oikein päin,sitä ei saanut koskaan laittaa selälleen ,koska se oli Jumalan viljaa.Missä on nyt Joulu rauha? kukaan ei kunnioita Jumalaa eikä toisia ihmisiä.Mutta kaikki muutuu aikanaan ja saamme nähdä Joulun ruhtinaan kirkkaudessa.Nyt olemme vaimoni kanssa kahdestaan jouluna,lapset ovat lentäneet pois pesästä,vanhin lapsi on Jeesuksen luona lapsensa kanssa.Saamme viettää yhdessä Joulua .Jumala siunatkoon teidän Joulun vieton.

  8. VMTH
    6.12.2017 at 22:46

    Kiitos teille oikein hyvästä muistelusta. Oli oikein mielenkiintoista lukea teidän nuoruusmuistoista! Minä muistan tapahtuman jolloin kävin äitini Elna Hassisen os Pyykönen teillä vierailulla Lienen ollut silloin 6-7 noin vuotias. En tiedä olivatko teidän ukkinne ja mumminne tuttuja tai sukulaisia äitini tai isäni kanssa. . Olen syntynyt v. -47.En muista teitä tyttöjä lainkaan .
    Vanhempieni valokuva-albumissa on muistaakseni melkein samanlainen kuva ukistasi ja mummistasi.

    Toivottavasti tapaamme esim. Värtsiläpäivillä !!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *