Pielisen kierros

”Oiskoon ollu” peräti 21. kerta, kun lähdettiin Värtsilä-seuralaisten kanssa kesäretkelle. Tällä kertaa Pielisen kierrokselle. Päivä oli torstai, kesäkuun 7. päivä, aamulla klo 9.30. Tähkäpään Teuvo pyöritteli bussin rattia tutuksi tulleeseen turvalliseen tyyliinsä ja mikäpäs meidän oli kyydissä körötellä. Säät ovat meitä aina näillä retkillämme suosineet ja niin tälläkin kertaa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme noin tunnin ajon jälkeen oli Paaterin kirkko ja Eva Ryynäsen ateljee. Siellä on käyty jo useammankin kerran, mutta aina kuitenkin jotakin uutta asiaa tulee eteen. Vanhin poikammekin vihittiin uuteen avioon Paaterin kirkossa kuusi vuotta sitten. Tunnelma oli uskomattoman koskettava. Silloin oli Eva Ryynänen vielä voimissaan. Tänä päivänä ei kuulemma näin enää ole. Keskeneräinen työ veistotelineessä ja työkalut siinä käden ulottuvilla kertovat karua kieltään siitä, miten voimat ehtyvät vahvaltakin ihmiseltä. Jalat ovat taiteilijapariskunnalla kuulemma huonossa kunnossa ja muistikin välillä kadoksissa. Kerran päivässä käy kotiavustaja auttelemassa, kertoi meille nuori feresipukuinen neitonen, erinomainen opas. Ateljeessa esillä olevia työtä katsellessa voi vain taas kerran ihailla Eva Ryynäsen ehtymätöntä luomisvoimaa. Paavo-isäntä vilkutteli meille ikkunasta läksiäisiksi.

Nälkäkin alkoi jo ”kairehtia”, ja niinpä seuraava pysähdyspaikkamme oli ravintola Puustelli, jossa saimme edellä mainitun vaivan hyvin haihdutettua. Ruokaa oli riittävästi ja se oli monipuolista ja maittavaa. Passasi sitä kylläisenä lähteä matkaa jatkamaan. Noin klo 13.15 saavuttiin Pielisen museolle. Monet meistä olivat käyneet siellä joskus aikaisemminkin, mutta aina se on yhtä mielenkiintoinen katsottava ja kuunneltava. Opas taas kerran erinomainen, Terttu Heiskanen-Timonen, opettajaihmisiä ammatiltaan. Hän on aika paljon kirjoittanut Karjalaiseen nimimerkillä Terttu H. Timonen, ehkäpä muistattekin? Kertoili jättäneensä kirjoittamisen nykyisin vähemmälle. Vähän niin kuin ylimääräisenä hän vei meidät katsomaan kunnostettua entistä vanhainkotia, nykyisin Lieksan Kotiseututalo. Talkootöitä tehden talo oli jo saatu hyvään kuntoon. Muistaakseni viisivuotinen työrupeama oli jo takana päin, mutta hommat tuntuivat vielä joidenkin huoneiden osalta jatkuvan. Talo kuului olevan jo kovassa käytössä, juhlia, merkkipäiviä ym. Pistäydyttiin katsomassa myös Lieksan komeata kirkkoa. Aina se vaan jaksaa sykähdyttää upeilla sinivalkoisilla värisävyillään ja tunnelmallisella alttaritaulullaan. Uskon hyvinkin kirkon olevan myös konserttipaikkana erinomainen.

Matka jatkui kohden Lieksan satamaa, jossa autolautta olikin jo odottelemassa. Kello 15.30 lähdettiin kyntämään Pielistä. Kannella oli hieman tuulista ja niinpä siirryttiin sisätiloihin. Lauluihmisiä kuului olevan mukana niin kuin kunnon laivamatkalla tuleekin olla. Synttäripäiväläisiä sattui olemaan ainakin pari kappaletta. Laulettiin onnittelulaulut ja muitakin lauluja. Kiitokset ja onnittelut vielä kerran!

Noin kello 17.10 rantauduttiin Kolin satamassa. ”Kipin kapin” bussiin ja keula kohti Ukko-Kolia, matkamme viimeistä etappia. Kolille nousevan tien serpentiinikiemurat ovat mielestäni aina yhtä jännittävät. Ylös päästyämme piti vain katsella ihmetellen ympärilleen, niin paljon ympäristö oli muuttunut. Hotellin jatke ja uusi luontokeskus olivat kohonneet kuin tyhjästä. Valitettavasti aika ei riittänyt tarkempaan tutustumiseen. Tyylikäs opas, Irja-Leena Loven, oli meitä vastaanottamassa ja vei meidät välittömästi katsomaan upeata multivideoesitystä. Valokuvataiteilija Tanon kymmenen vuoden työ lipui silmiemme editse komeana nauhana. Vasta tällaisesta esityksestä yseinkin hoksaa, kuinka kaunista Suomessa eri vuodenaikoina onkaan. Jollakin tavoin tuli tästä esityksestä mieleen Nunnanlahden Vuolukivellä näkemämme multivideo. Ties vaikka sama taiteilija olisi ollut senkin esityksen takana. Videoesityksen jälkeen palattiin aulaan ja lähdettiin tutustumaan näyttelyyn. Oppaamme kertoi Kolin vaarasta, sen synnystä aikojen alusta aina tähän päivään. Tuntui välillä siltä. että pitääkö kaikkia edes uskoakaan. Vuodet huristivat kuin tyhjää vaan. Oppaamme oli todella asiaansa vihkiytynyt sitten viimeisen päälle. Eloisaa esitystä oli mielenkiintoista kuunnella. Sitä tuki oivallisesti runsas kuvallinen materiaali. Käyttöömme varattu aika oli rajallinen ja paluu Joensuuhun oli edessä. Emme ehtineet tutustua uusitun ravintolan ja hotellin tiloihin, mutta pitäähän sitä jäädä jotakin seuraavaankin kertaan.

Pikaisesti autoon ja ei kun samoja kiemuroita rinnettä alas, turvallisesti kiitos Teuvon. Joensuussa oltiin noin 19.30. Mielestäni retkemme sujui hienosti suunnitelmien mukaan. Aikataulu piti niin kuin ennenkin. Tuomisina osin entistä, osin uutta nähtävää. Kyllä pohjoiskarjalaisessa kulttuurissa löytyy! Jäi päätteeksi erittäin hyvä mieli, kiitos Eskon, Teuvon ja koko kivan porukan.

Hilkka Partanen

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *