Algot Untola, Algoth Tietäväinen, Maiju Lassila

Algot Untola. Kuva: Wikipedia

Algot Untola, alun perin Algoth Tietäväinen, kirjailijaniminä Maiju Lassila ja Irmari Rantamala. Syntyi 28. marraskuuta 1868 Tohmajärvellä, kuoli 21. toukokuuta 1918 Helsingissä.

Hän oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Tietäväisten sukuun syntyneelle pojalle annettiin nimeksi Algoth, mutta hän muutti nimensä myöhemmin Algot Untolaksi.

Untolan vanhemmat olivat maanviljelijä Jaakko Wilhelm Tietäväinen ja Maria Simontytär Hakulinen. Isä kuoli vuonna 1881, ja seuraavana vuonna Algotin äiti meni uusiin naimisiin. Pojan isäpuolen alkoholinkäyttö aiheutti perheelle ongelmia. Koulussa hyvin menestynyt Algot pääsi sukulaisten avustuksella 1887 Sortavalan seminaariin, josta hän valmistui kansakoulunopettajaksi 23. elokuuta 1891.

Untola toimi opettajana Raahessa, Kälviällä ja vuodesta 1893 lähtien Viipurissa, mutta sitten hän vaihtoi alaa ja siirtyi vuonna 1900 puutavarakauppiaaksi Pietariin.

Pietarissa Untola meni 1903 naimisiin Therese Marie Johanna Küstringin kanssa. Avioliitto päättyi kuitenkin nopeasti erään version mukaan siksi, että Therese Marie olisi ollut hermafrodiitti, toisen version mukaan taas Untola jätti vaimonsa heti häiden jälkeen.lähde? Avioliitto pysyi kuitenkin muodollisesti voimassa vuoteen 1913 saakka, jolloin Untola sai virallisen eron.

Pietarissa Untola liittyi mukaan sosialistivallankumouksellisten toimintaan ja kertoi itse olleensa avustajana mukana Venäjän sisäministeriä von Plehweä vastaan 28. elokuuta 1904 tehdyssä pommiattentaatissa. Plehwen murhan jälkeen Untola pakeni Suomeen ja toimi opettajana ensin Lohjalla Lohjansaaren koulussa 1904–1905 ja sen jälkeen Kaustisella Vintturin koulussa 1905–1907.

Kaustisella ollessaan Untola alkoi kirjoittaa suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi. Vuonna 1905 Untola oli tavannut Lohjalla leskirouva Olga Jasinskin, jonka kanssa hän asui yhdessä vuoteen 1907 saakka. Suhde päättyi, kun parin yhteinen lapsi kuoli ja Jasinski kaatoi rikkihappoa Untolan sukupuolielimille.

Opettajantoimen jätettyään Untola työskenteli ensin suomalaisen puolueen agitaattorina Vaasan läänin pohjoisessa ja itäisessä vaalipiirissä ja sitten vuosina 1908–1909 Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa. Untola aloitti kirjailijanuransa julkaistuaan keväällä 1909 osittain omaelämäkerrallisen Harhama-romaaninsa.

Untola kirjoitti monilla kirjailijanimillä, joita olivat Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Untolan tunnetuimmat teokset ovat Irmari Rantamalan nimellä 1909 julkaistu Harhama ja Maiju Lassilan nimellä vuonna 1910 ilmestynyt Tulitikkuja lainaamassa. Untola kieltäytyi ottamasta vastaan jälkimmäisestä kirjasta voittamaansa valtion palkintoa. Asuessaan Kouvolassa Untola kirjoitti vuosina 1911–1912 useita näytelmiä kuten Kun lesket lempivät, Kun ruusut kukkivat, Luonnonlapsia ja Nuori mylläri. Pelkästään 1912 Untola julkaisi 9 kirjaa eri salanimillä. Kaikkiaan Untola kirjoitti eri nimillä yli 20 kirjaa, viimeisen kirjansa Turman talo hän julkaisi 1916 Irmari Rantamalan nimellä.

Untola kannatti aluksi Suomalaista puoluetta, mutta riitaantui ja liittyi SDP:hen. Kesällä 1916 Untola kirjoitti Työmies-lehteen kolme ”Porvarikirjettä”, jotka olivat hänen jäähyväisensä Suomalaiselle puolueelle. Syksystä 1917 lähtien Untola toimi Työmies-lehden vakituisena avustajana ja sittemmin toimittajana.

Untola oli sisällissodassa punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan.

Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa Helsingistä laivalla Suomenlinnaan teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen.[5] Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila – legenda jo eläessään on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:

»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli ’pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin’. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.»

Ajan henkeä kuvaa, että senaattori A. Osw. Kairamo oli juuri Untolan kuolinpäivän aattona lähettänyt Suomenlinnan komendantille kirjeen, jossa hän kiinnitti tämän huomiota siihen, että vankien joukossa pitäisi olla yksi kaikkein pahimmista kansankiihottajista, Untola. Komendantin sanatarkka vastauskirje kuului näin: ”Senaattori K. Herra A. Osw. Kairamo. Herra Senaattorin kirjailija Maiju Lassilaa koskevan ystävällisen kirjeen johdosta toukokuun 20. päivältä minulla on ilo ilmoittaa, että kuten päivälehdistä on jo käynyt ilmi, kyseessäoleva mies on jo ammuttu. Suurimmalla kunnioituksella/Carl von Wendt.”

Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja Eino Railo, Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä senaattori Oswald Kairamo olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa, ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.

Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille. Vuonna 1939 Untolan jäännökset siirrettiin Hietaniemen hautausmaalle.

Teksti ja kuva Wikipedia

Share

2 comments for “Algot Untola, Algoth Tietäväinen, Maiju Lassila

  1. lintunen
    8.3.2018 at 16:01

    TULI SYTTYI

    Tuli syttyi kuokan kipinästä.
    Jussi kaivoi ojaa
    talon ja torpan rajalla.

    Tuli syttyi rattaiden pyöriessä
    järvimalmin muuttuessa
    rautaharkoiksi Värtsilässä.

    Tuli syttyi Algotin aivoissa
    matkalla tulitikkuja
    lainaamaan.

  2. lintunen
    12.3.2018 at 17:57

    Tuo runonpätkä oli tarkoitus sijoittaa ”Maiju Lassila. Tulitikkuja lainaamassa” – jutun kommentiksi. Mutta voihan sen lukea tässäkin. Vaikka paremmin tähän kuitenkin sopii lainaamani teksti kirjasta ”Sisällissota 1918 ja kirkko”.

    Kirjassa professori Hannu Mustakallio kirjoittaa lokakuussa 1918 pidetyssä kirkolliskokouksessa olleiden allekirjoittamasta julistuksesta: ”Julistuksen allekirjoittajat ilmaisivat, että äsken päättyneessä sodassa oli paljastunut koko kansan yhteinen syyllisyys. He vetosivat eri kansanryhmiin yhteiskunnallisen vanhurskauden toteuttamiseksi vallitsevan hätätilan – ”vakavan etsikkoajan” – keskellä. Elintarvikkeita oli toimitettava laillisin keinoin niitä tarvitseville, työttömille järjestettävä työtä sekä sotaorvoille ja muille puutetta kärsiville toimitettava apua. Samaan tapaan kuin Koskimiehen äskeinen paimenkirjejulistus päättyi näkyyn kansallisen etsikkoajan kääntymisestä valoisaksi tulevaisuudeksi.”

    Mustakallio jatkaa: ”Näin kirkon oma edustajisto – jopa arkkipiispa Johanssonin – johdolla näki ensimmäistä kertaa tarpeelliseksi käsitellä julkisuudessa suomalaisen yhteiskunnan ajankohtaista tilannetta. Vuoden 1918 kirkolliskokouksen osanottajat olivat valmiita myöntämään kansan yhteisen syyllisyyden alkuvuoden tapahtumiin.”

    Poliittisen toiminnan puolella on mainittava, että hyvin keskeinen henkilö Santeri Alkio piti kirkossa samansisältöisen puheen. Maalaisliitto maaseuduilla ja Sosialidemokraattinen puolue kaupunkialueilla torjuivat kommunismin menestyksen. Vuonna 1937 syntynyt punamultahallitus loi pohjan kansalliselle yksimielisyydelle talvi- ja jatkosotien kamppalussa.

    Kansalaissodan kauhuista – talvi- ja jatkosotien kautta – nousuun on suomalainen kertomus, jota emme saa koskaan unohtaa. Siinä on tarvittavan yksimielisyyden toimintaohje.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *