Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa.

Ilmari Kianto 50-vuotiaana vuonna 1924.
Kuva : Wikipedia

Kohoaa hitaasti mutta varmasti sille kuuluvaan klassillisen teoksen korkeaan asemaan!

Aina häikäilemätön ILMARI KIANTO sanoo selvän totuuden Maiju Lassilasta.

Nyt kun meillä (Suomen Kuvalehdessä) on viritetty avoin arviointi kulmakivi-kirjallisuudesta, on täysi syy vetää esille myös Algoth Untola (eli Tietäväinen) vainajan, salanimellä Maiju Lassila kirjoittama teos Tulitikkuja lainaamassa, joka ilmestyi kirjamarkkinoille v.1910.

Siinä yrttitarhassa, jossa keksimme niin monenmoisia hienoja tuoksuja tai väkeviä lemuja, piileksii omassa karsinassaan jotenkin yksinäisenä, mutta aito kotimaisena, sitkeäjuurisena pensaana mainittu teos, joka kantaa tuota arkipäiväistä nimeä ”Tulitikkuja lainaamassa”.

Arvelempa että monet niistä auktoriteeteistä, jotka arvovallaan määrittelevät kirjallisuutemme perustukset, eivät ole vielä tänäkään päivänä ole tulleet tutustuneeksi mainittuun kirjaan…

”Tulitikkuja lainaamassa” pulppuaa nerokkaan taiteilijasielun syvästä tietämyksestä, mikä Suomen maalaisrahvas perusolemukseltaan on; tämän kertomuksen sisältö on sisäisen näkemyksen kirkasta heijastusta, sen kieli ynnä sanontatapa on herkistyneen kirjailijakorvan kaukaa kuulemaa kaikua, miten se osa Suomen kansaa oikein puhuu tai on ennenvanhaan puhunut, jonka keskuudesta kirjailija itse on syntyisin…

Sitten on vakavampi kysymys, onko kansanluonne Suomen Karjalassa juuri sellainen kuin miksi ”Maiju Lassila” kirjansa sankarit on kuvannut? Voivatko tavalliset ihmiset, joita kirjailija käsittelee, noin vaan ilman muuta esimerkiksi napata porsaan kaupungin kadulta ja omistaa sen itselleen ilman omantunnonvaivoja, siepata toisen isännän hevosen pihalta ja lähteä ajamaan, keksiä hätävalheita ja kaikinpuolin salata seikkailunsa? – Kajaanin pohjoispuolella tällaisia kansanihmisiä jo pidettäisiin keljuina eikä sellaisista enää hevillä löydettäisi humoristisia piirteitä. Mutta että joku kyläräätäli ruipelo uskoen kulkupuheisiin aviomiehen hukkumuksesta, kiiruhtaa naimaan ”tulitikkuja lainaamaan” lähteneen elävän Antti Ihalaisen emännän, sellaisen tragikoomillisen jutun voipi kyllä sulattaa ja sovittaa mihin hyvänsä Itä-Suomen laajalla alueella, kentiespä moinen tarina ymmärretään ”Varsinais-Suomessakin”, sillä se on jo sitä hirtehistä huumoria, jolle me joka nurkassa nauramme.

”Tulitikkuja lainaamassa” on ainutlaatuinen supisuomalaisen kansansielun tyylinäyte-kirja. On kuin tuhatvuotiset Suomen kansan haltijattaret olisivat liidelleet kirjailijan ympärillä hänen luodessaan tätä teosta ja sanelleet hänelle korvaan, miten nimenomaan väärentämätöin Suomen rahvas puhuu ja ajattelee.

Tuo repliikkien hätäilemättömyys, sanonnan pleonasmi ja tautologia – siinä juuri tämän teoksen arvon salaisuus!

Kiven Nummisuutarit on suomalainen komedia, mutta ”Maiju Lassilan” ”Tulitikkuromaani” on kaikista primitivisimmän ja naivimman kansan elämän tragikomedia – esimerkiksi kirjan 18:s luku, jossa räätäli Kenonen toisen miehen eukon ja karjan kera kekkelehtii mielestään vallan luvallisella matkalla törmäten yhteen Ihalaisen kanssa, joka puolestaan hirtehisillä valheilla puhdistautuu puhemiestoimestaan Jussi Vataselle ja Hyvärisen Anna-Kaisalle, lienee vertojaan vailla maailman kirjallisuudessa. Siinä on sekä kirpeätä psykologiaa että verratonta kansankieltä!

Tutkimmepa siis melkein mitä sivua tahansa tässä rahvaan romaanissa, löydämme tavattomasti miettimistä ja rivien läpi siintää meille koko se kulmakunta suomalaista, itsekseen elävää kansaa, jonka keskuudesta taideluoma on kirvonnut.

”Tulitikkuja lainaamassa” -teoksesta voisi kirjoittaa kokonaisia mietekirjoja, vieläpä tohtoriväitöskirjankin – siinä määrin sisältörikas ja eriskummallinen tämä ”Maiju Lassilan” teos on.

Väittäkää sitten te arvovaltaiset ”kirjallisuutemme erikoisvaltuutetut”, missä määrin tämäkin omituinen opus kuuluu suomalaiseen ”kulmakivikirjallisuuteen”, jossa on muka vain tasan 10 teosta.

Ilmari Kianto

HS 18.5.1927
Lähde: digi.kansalliskirjasto.fi

Artikkelikuva kirjan kannesta, kustantaja:Otava, painovuosi: 1953

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *