Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – Helmikuu 2018

Rajojen valvonta

Rajavartioston valvomalla maastorajalla havaittiin helmikuussa kaksi luvatonta rajanylitystä. Ensimmäisessä tapauksessa kolme kalastamassa ollutta henkilöä ja toisessa tapauksessa kaksi moottorikelkkailijaa ylitti valtakunnan rajan Venäjältä Suomeen ja takaisin Kiteen Pyhäjärvellä. Suomen Tasavallan Pohjois-Karjalan alueen rajavaltuutettu ja Venäjän Federaation Suojärven alueen rajavaltuutettu ovat käsitelleet molemmat tapaukset loppuun.

Parantunut lumi- ja jäätilanne on lisännyt valtakunnan rajan läheisyydessä liikkuvien henkilöiden määrää. Rajavartiosto kehottaa valtakunnan rajan läheisyydessä liikkuvia henkilöitä huolellisuuteen ja pysymään selvillä sijainnistaan valtakunnan rajan ja rajavyöhykkeen suhteen niin maa- kuin vesialueilla. Valtakunnan rajasta enintään kolmen kilometrin syvyyteen sisämaahan ulottuvalla rajavyöhykkeellä liikkuminen on luvanvaraista. Rajavyöhykkeen takaraja on merkitty maastoon keltaisilla rajavyöhyketauluilla, puihin ja pylväisiin maalatuilla tai kiinnitetyillä keltaisilla renkailla sekä tiestölle ja muille kulku-urille sijoitetuilla puomeilla. Vesialueilla rajavyöhykkeen takaraja on merkitty muun muassa keltaisin ”Rajavyöhyke” tekstin omaavin poijuin.

Rajatarkastukset

Niiralan rajanylityspaikalla suoritettiin helmikuussa 78 818 rajatarkastusta. Rajanylitysten määrä väheni vuoden 2017 helmikuuhun (88 737) verrattuna noin 11 prosenttia ja edelliseen kuukauteen verrattuna (92 544) noin 15 prosenttia.

Suomalaisten rajanylittäjien osuus helmikuussa oli noin 54 prosenttia (42 905) ja venäläisten rajanylittäjien osuus noin 45 prosenttia (35 061). Muiden maiden kansalaisia oli noin yksi prosentti (852) kokonaisliikenteestä. Vuoden 2017 helmikuussa suomalaisten osuus oli noin 58 prosenttia (51 036) ja venäläisten noin 42 prosenttia (36 859).

Helmikuussa Niiralassa käännytettiin tai evättiin maahan pääsy epäillyn rikollisen toiminnan tai puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi yhteensä 5 henkilöltä, joista kolmelle langetettiin lisäksi maahantulokielto Schengen-alueelle määräajaksi.

Joensuun lentoasemalla ei ollut yhtään Schengen-alueen ulkorajat ylittävää lentoa helmikuussa.

Lieksan Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta rajan ylitti helmikuussa 431 henkilöä.

Rikostorjunta

Helmikuussa Niiralassa havaittiin 15 liikenteeseen liittyvää rikkomusta ja 2 ulkomaalaisrikkomusta ja yksi toisen vahingoittamisen soveltuvan esineen hallussapito.

Kolmen henkilön seurueen hallusta havaittiin huomattava määrä varastettua omaisuutta. Tapauksen tutkinta siirrettiin poliisille.

Rikkomusten seuraamuksina annettiin yhteensä 6 sakkoa ja 12 huomautusta.

Sotilaallinen maanpuolustus

Rajajääkärikomppanian alokkaat vannoivat sotilasvalan Joensuun kirkossa torstaina 15.2.2018. Sotilasvalan vannoi kaikkiaan 129 alokasta, joista naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia oli 8. Sotilaallisen vakuutuksen antoi 6 alokasta. Sotilasvalan jälkeen Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja nimitti alokkaat rajajääkäreiksi.

3 comments for “Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – Helmikuu 2018

  1. tämä kommentti on tarkoitettu niille henkilöille jotka eivät tiedä,mitä on hakea bensaa naapurin puolelta niiralan raja-
    ylityspaikan kohdalta.olen hakenut bensaa vasta muutaman vuoden,mutta olen oppinut mikä on homman nimi.kaikki
    kiitos suomen puolen rajavalvojille ja tullin henkilöille,hommaa ei voi juuri paremmin hoitaa.siinä tarkastukset sujuu
    hyvin niin venäläisille kuin suomalaisille.mutta sitten kun raja ylitetään alkaa varsinainen farssi.passin tarkastus yleensä
    menee jotenkuten riippuen suomalaisten lukumäärästä.tullissa suomipoikaa seisotetaan ”tuulitunnelissa”,pakkasessa
    tänäänkin 1,5 h.voi mennä pitempääkin ja ihmetyttää kun venäläistä henkilökuntaa on pilvin pimein.syitä ei näytä ole-
    van,kunhan vain hidastellaan.joskus ”commodore”koneet ovat rikki.kaiken kruunaa se,että veli venäläinen lasketaan
    ohi suomalaisten joka paikassa.(siis venäjän puolella)venäläiset pääsevät nopeasti sekä suomen että venäjän tullissa.eu määräys koskee suomen tullia.olen kuullut että rädyn seppo tasapainotti tilannetta omalla tavallaan.tule
    seppo takaisin.

  2. Kestin aikani tuota Venäläisten suorittamaa kuse– sitten tuumin niin kauan kuin rahalla saa meillä polttoainetta autoonsa en Venäjälle mene.

  3. Sehän on tosiaan aivan vapaaehtoista käydä tankkaamassa rajan takana. Onko se halpaa jos jonkin palkan omalle ajalle laskee? Käyttäkää Tohmajärven palveluita tai kohta niitä ei ole!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *