Cafee Niirala avattu

Kävin avajaispäivänä nauttimassa juhlakahvit. Samaan aikaan kävi muita asiakkaita, menossa tai tulossa jostain ja jonnekin. Aika lämmintä oli.. mitenkähän kuumaa lie ollut keittiön puolella. Kävin myös sunnuntai aamuna anivarhain aamukahvilla. Eilispäivän juhlakakkua oli vielä muutamalle asiakkaalle. Ehdin vaihtaa muutaman sanan kiireisen emännän kanssa. Hän oli aloittanut aamutoimet jo viideltä ja nyt oli pullat paistumassa ja munkit olisivat joutuneet tuota pikaa. Aamun hiljaisina tunteina pitää näitä paistoksia tehdä. Kyselin arviota juhlakahvilla käyneiden määrästä, mutta toista sataa arveli käyneen. Ei ole laskettu.

Paikka on siisti ja kalusteet kauniit. Kukkia kaikilla pöydällä. Kuivakukkia taisivat olla. Tiskien palautus paikkaa en huomannut. Kai se aikanaan ilmestyy jos katsovat tarpeelliseksi.

Tien sisääntulopuolella olevalta ilmoitustaululta oli jo eilen aamuun mennessä revitty ilmoitus avajaiskahveista. Onneksi kerkisin näkemään sen ja nyt olin kahvilla. Tien poistumispuolella on hyvä taulu ”KIITOS KÄYNNISTÄ, TERVETULOA UUDELLEEN .” Se toivotus tuntuu aina mukavalta.

Kiittäminen tahtoo meiltä muutenkin jäädä aika vähiin.
Kiitoksia ja kaikkea hyvää uusille yrittäjälle.

Terveisin Alpo Rummukainen

1 comment for “Cafee Niirala avattu

  1. Tuli matkailtua hiihtolomalla taas rajankin pinnassa. Ei ollut yllä mainittu paikka vielä avattu mutta piha oli jo aurattu eli lupaavalta näyttää.
    Ruokaahan ei nykyään rajaseudulla tarjoilla ja kahvipaikatkin on vähissä. Suurempi ongelma alkaa olla WC-paikkojen löytäminen varsinkin talviaikaan.
    Suuri kiitos seurakunnalle että ainakin kesällä kirkkojen ja hautausmaiden huussit ovat turistienkin käytössä.
    Tohmajärven huoltoaseman vessan siivottomuus viittaa että alasajo on alkanut vai eikö palveluhalua löydy.
    Taitaa venäläisetkin ajaa Tohmajärven ohi ja kai itsekin on niin tehtävä ja mentävä vaikkapa Kolille.
    Ohikulkutie tulee tarpeeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *