28 comments for “Viikon puheenaiheet vko 34

  1. Oletteko saaneet kalaa, mistä ja miten Tohmajärven Värtsilässä?

  2. Kalasta en tiedä, purkkisilliä pääasiassa potaatin kanssa.

    Nyt viimepäivinä on tullut katseltua sieniä lenkillä käydessä. Yksi herkkutatti kolmena päivänä. Ei kovin mahtavasti, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Lähemmässä tutkimuksessa kotona oikein sieniveitsen kera on löytynyt reikiä, mistä enemmän mistä vähemmän. Yhtään matoa en ole kuitenkaan nähnyt. Joten voi hyvin olettaa, että kaikki ovat matojen poistuloreikiä. Ja voisihan sitä ajatella niinkin, että syödäänhän sitä juustoakin vaikka on reikiä täynnä.

  3. Kävin kaks kertoo yhellä lammella ongella. Eli ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kaloo tuli jotta livetti, kesken kalastuksen piti pois lähtee. Että sillälailla sitten:-)

  4. Eiköhän anekaupan, jolla ostettiin taivaspaikkoja ( kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa)
    aika ollut keskiajalla. Nyt aneet lasketaan euroissa ja herrat vain hymyilee.

  5. Marjoja ei näy metsissä. Huolestuttavaa. Älyääköhän joku tuoda Rajan Ryssäykseen vaikka itänaapurimaasta marjaa myyntiin.

  6. Mustikkaa on suolla mättäät sinisenä. Matalissa varvuissa mutta isoa hyvää marjaa. Aikaa ei vaan meinaa olla poimintaan. Puolukoita tulee paljon aukon laidoille. Ei me marjatta jäädä mutta vähän joutuu nyt kävelemään.

  7. Kiitos vinkistä. Jotain tuommoista ajattelin kun perinteisillä paikoillani ei ole mitään. Muuten, jossain täällä Värtsin palstoilla oli juttua mustikka kukoista

  8. Kirkkovaltuuston kokouspöytäkirjasta kopsattua.

    25 § Ilmoitusasiat
    1. Värtsilän kirkon ulkomaalausurakka
    Päätös: Merkittiin tiedoksi saaduksi, että Värtsilän kirkon ulkomaalausurakka
    päätettiin kirkkoneuvoston kokouksessa 24.7.2018 § 51 jättää kirkkoneuvoston
    valmisteltavaksi siten, että urakkatarjouspyynnöt lähetetään syksyllä 2018 niin,
    että ulkomaalaustyö tulee toteuttaa kevät- ja kesäkaudella 2019.

  9. Esko Tarvainen
    21.8.2018 at 18:50
    Tänään halusin kohdata Kaustajärvellä metsälammella paikallisen pariskunnan. Menin juttelemaan heidän kanssa. Mies heti tivasi niinsanotusti päälikön elkein! Mikä on nimesi? Katsoin parhaaksi, että minun on sopivaa jatkaa kotiseutuni kairaa 62-vuoden kokemuksella

    Kopioin omavaltaisesti oheisen yllä olevan kommentin tähän viikon puheenaiheet – osioon koska oletan, että myös kirjoittaja on näin tarkoittanut.

    Syy, miksi näin tein on seuraava:
    Minä itse olen tuo mainittu mies! Olin vaimoni kanssa liikkeellä maastossa, jonne saapui myös kaksi meille entuudestaan tuntematonta miestä. Tervehdimme toisiamme ja sen jälkeen nuorempi miehistä kysyi meiltä, mistä olemme? Sanoin hänelle että olemme Värtsilästä, jolloin hän vastaavasti itse kertoi olevansa syntyperäinen kaustajärveläinen. Tämä tieto miellytti minua, joten luonnollisesti kiinnostuin tietämään myös kuka hän on? Vastaus jonka sain, tyrmäsi minut sikäli että minua(kaan) ei sitten liiemmin huvittanut jatkaa keskustelua!

    Miksi sitten tahdoin tietää kaverin nimen?
    -olen tottunut siihen, että etenkin ns. erällä kulkiessa ja kohdattaessa nimet vaihdetaan ilman sen kummempia epäluuloja
    -olisin mielelläni tarinoinut mahdollisista yhteisistä tuttavista; kerroinkin hänelle että olen tuntenut ja tunnen edelleen paljon Kaustajärven kylän asukkaita

    Ihmettelen tuota kommentissa olevaa lausetta ”Mies heti tivasi niinsanotusti päällikön elkein: mikä on nimesi?”
    Omasta mielestäni en todellakaan käyttäytynyt mainitulla tavalla, mutta tämä(kin) esimerkki osoittaa kuinka helposti me itse kukin tulemme tahtomattamme jopa täysin väärinymmärretyiksi!

    Niin tai näin; tahdon esittää sinulle, Esko, vilpittömän anteeksipyynnön jos ja kun sinua mahdollisesti kysymyksenasettelullani loukkasin. Se ei ollut missään tapauksessa tarkoitus, päinvastoin.

    Nyt joka tapauksessa tiedämme toistemme nimen; tavataan ystävinä!

  10. Hyvä Jussi, kun vastasit. Muutoin olisin jo aiemmin kertotun perusteella arvaillut, että poikamieshän siellä lammella oli salarakkaansa kanssa kalassa, niin että livettää.

  11. Olen havainnut aiemminkin että näilläkin sivustoilla pahoitamme mielemme matalalla kynnyksellä😪
    Miksi?Eikö ilo eläkään enää Itä-Suomessa.Missä on karjalainen lupsakkuus ja vieraanvaraisuus?

    Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä😁

  12. Kaustajärvellä on mielestäni lupsakkaa porukkaa.
    Kaustajärvellä syntyneenä ja vapaa-aikaani täällä viettävänä, ihmettelen,
    että moista voi sattua, kuten Jussi kirjoittaa.
    Lupsakkuutta ja vieraanvaraisuutta meistä vielä löytyy. Ilo elää Kaustajärvellä.

    Tervetuloa Jussi Kaustajärvelle!

  13. Monessa maakunnassa (Oulun lisäksi Kaustajärvellä, Helsingissä, Järvenpäässä, Hämeenlinnassa, Torniossa, Kemissä) asustaneena minusta tuntuu, että karjalainen ja savolainen lupsakkuus on kyllä enemmän myytti kuin tosiasia.

    Yleensäottaen kaikkialla Suomessa suhtaudutaan hyvinkin varautuneesti vieraisiin ja vierasmaalaisiin. Ehkä rajaseudulla sotien kovilla koettelemuksilla on oma vaikutuksena – kolmannessa ja neljännessäkin polvessa.(Peloteltiinhan meitä jo pikkulapsina meitä mustalaisilla, ryssillä ja joulupukilla…)

    Välittömimmin kanssakulkijoihin suhtautuvia olen tavannut patikkaretkien lisäksi Helsingissä, Rovaniemellä ja Torniossa. Näillä paikkakunnilla ”vierasmaalaiset” ovat kai tavallista normaalimpi ilmiö.

    Kaustajärven asukkaista olisi helppo tehdä lupsakkuustutkimus, sillä kesäasukkaatkin mukaanlukien otos ei olisi kovin suuri.

  14. Jussi taidetaan kumpikin olla erähenkisiä ja omat virheet ymmärtäviä. Miullakin on anteeksi pyytämisen paikka kun mieleni pahoitin jonni joutavasta asiasta.

  15. Joku suositus oli ilmoittaa epämääräiset kulkijat ja autot poliisille mökkimurtojen takia. Käytännössä tarkistamaan olisi ehkä tulleet rajamiehet, ketkä olisi lähteneet raudoissa ko tapauksessa kuulusteluun?

  16. Minusta ennenvanhaan oli lupsakka tuo nimen kysyminen ”ketee sitä ollaan ja mistee kaukoo tullaan?” Näin kysyi talonväki vieraalta jo Kalevalassa

  17. Kiitos Esko!
    Tapaus lienee nyt osaltamme loppuun käsitelty; otetaan opiksi ja mennään eteenpäin hienon harrastuksen parissa.

    Hyvää kesän ja syksyn jatkoa Sinulle!

  18. Kyllä se ilo ja naapuriapu sekä lupsakkuus vielä elää Värtsilässä ,vaikka ei uskoisi aina Värtsiä lukiessa. En osaa kuvitella, mistä tuo ärtsiminen tulee! Varmaan meiltä, jotka muualla asuvat. En ole pitkään aikaan halunnut lukea Värtsiä ,kun tulee pahaolo ja harmittaa tuo ärtsiminen,pilkka ja provosointi. Mutta kuitenkin tulee ikävöidessä
    Värtsiä vilkaistua ja todettua että onneksi tosielämässä värtsiläläiset tekevät hyvin yhteistyötä,ovat ystävällisiä ja hyvässä vuorovaikutuksessa saavat paljon hyvää aikaan.
    Kirjoittamaan tänne sai nyt se, että useat nurmeslaiset ovat lähettäneet Jussi Raerinteelle terveisiä,jos käyn Värtsilässä ja näen Jussia . Laitetaan terkut nyt Värtsin kautta, että kaikki näkee, miten Jussin maanpuolustustyötä arvostetaan Nurmeksessa! Kaikille Värtsilään terveisiä,että usein tulee Värtsilä mieleen,sillä vietinhän yli 27-vuotta elämäni parasta aikaa Värtsillässä! Kiitos vielä siitä teille hyvät värtsiläläiset! Yhtään huonoa muistoa ei jäänyt Värtsilästä! Värtsilässä ihmisillä on sosiaalista pääomaa,yhteistyötaitoja ja ihmiset pystyvät puhumaan toisilleen rakentavasti ja arvostavasti! Muistan , miten Värtsilässä oppi, kuinka naapurien kanssa keskustellaan ja naapuria autetaan! Parhain ja arvostavin
    kiitoksin ja terveisin!

  19. Kiitos terveisistä, Eija; välitä terveiset myös täältä sinne Nurmekseen!

    Vapaaehtoinen maanpuolustustyö – aivan niin kuin moni muukin toiminta – elää ja hyvin voi vain silloin, kun sitä tehdään antaumuksella yhdessä; ei kukaan meistä yksin!

    Hyvää yötä!

  20. ”Tässä maassakin sitä on paljon mälsää”…protestoi
    Simo Salminen aikoinaan.

    Meikää hämmästyttää nyt seuraava seikka:

    Vammaisurheilijat ovat pärjänneet hyvin EM-kisoissa.
    Nyt uutisoidaan, että he joutuvat maksamaan siitä,
    että pääsevät kisoihin. Jos saa mitalin, niin sitten saavat
    rahansa takaisin.

    Eikös mitalisteille ole annettu usein tontteja ja
    talojakin? Para-kisoihin osallistuneet mitalistit saavat
    vain oman sijoituksensa takaisin?

    Onko tosiaan näin, vai olenko ymmärtänyt väärin?

  21. Telle puuttuu mainittavaan epäkohtaan; asia vahvistetaan mm. tämänpäiväisen Hesarin pääkirjoituksissa.
    Haastateltavana ollut pronssimitalisti kertoo, että mikäli menestystä ei milloin tule niin kukkarolle käy; likemmä tonnin suuruinen omavastuuosuus lankeaa oitis maksettavaksi!
    Urheilijoiden sponsorina toimiva huonekalufirma JYSK on ilmoittanut tällä kertaa maksavansa mitalisijojen ulkopuolelle jääneiden kilpailijoiden ov:t.
    Tämä maailma on valitettavasti terveiden maailma!

  22. Koko SVUL:n organisaatio laitettava uusiksi.

  23. Mukavasti näytti Rajan Ryssäyksessä olevan
    porukkaa. Säänhaltija ei ollut parhaimmalla tuulella,
    sateensuojat olivat tarpeen. Lettujenpaistopisteestä
    levisi herkulliset tuoksut kentälle.

    Kotiin tultua laitoin maittavan menuun:
    Värtsilän mustia perunoita
    kermaviilikastiketta valkosipulilla höystettynä
    Riisipiirakoita
    kaikki nämä Niralasta ostettuja.

    Täydennykseksi Tohmiksesta ostettua savusiikaa
    ja pieniä avomaankurkkuja, joista tein hölskytyskurkkuja
    vanhaan malliin.

    Tätä voisi varmaan sanoa lähiruoaksi.

    Joka syksy olen kaivannut kukkien myyjää, auringonkukat
    olisivat tehneet varmasti kauppansa! En ainakaan huomannut,
    että niitä olisi ollut myynnissä.

  24. Terveille Em, Mm, ja Olympiaedustajille sama käytäntö.
    Itse korvattava matkakulut. Jos mitali tulee, niin osa
    kuluista maksetaan veronmaksajien pussista.

  25. Palaan vielä Rajan Ryssäyksen tunnelmiin:

    Oli siellä monta muutakin myyntipistettä, joita en
    kommentissani erikseen maininnut. Ruokaakin olisi ollut
    tarjolla kuin myös useampia kahvipisteitä.

    Mutta käykäätte itse tutustumassa, vielä ehditte!

  26. Kävinhän siellä minäkin. Aamulla aamukahvilla ja myöhemmim syömässä.

    Laitoin tapahtumasta myös kuvia toimitukseen.

  27. Aika mielenkiintoinen viikonvaihde Pohjois-Karjalassa! Maakuntaliiton aloitteesta eri puolilla, eri kunnissa, on vietetty maakuntapäivää. Tietenkin myös Tohmajärvellä. Osallistuin Elämään heränneet ry:n ohjelmoimaan bussimatkaan Algot Tietäväisen elämänmaisemiin. Kokemus oli mieltä uudistava. En ollut aikaisemmin tiennyt, miten paljon Tohmajärvellä on upeita asuinpaikkoja kapeiden, mutkaisten ja mäkisten teiden varsilla, kun niille poikkeaa Kemienmäeltä.

    Eikä siinä kaikki. Kunnanjohtaja Olli Riikonen piti juhlapuheen, joka pitäisi julkaista. Tohmajärven juuret ovat kulttuuriset sanan täydessä merkityksessä. Ja tänään Tohmajärvi on mahdollisuuksien kunta, niinkuin se rohkeasti itseään myös mainostaa. Kun tätä näin kirjoitan, asun Värtsilän Kaustajärvellä, tärkeässä osassa Tohmajärveä, rajanylityspaikalla, itärajalla.

    Viikonvaihteessa järjestettiin monenlaisia tilaisuuksia eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Oletteko huomanneet, miten sanomalehti Karjalainen on kirjoittanut tästä aiheesta? Viikonvaihteen numerot pitäisi jakaa eduskunnan pöydille. Näkisivät, että Suomessa on muutakin kuin Helsinki.

    Eräs yksityiskohta on erityisesti vaikuttanut mielessäni. On tuotu esille, että täällä on hyvä myös eläkeläisten asua. On tilaa, rauhaa, luonnonläheisyyttä, naapurisuhteita ennenvanhaiseen malliin, siunsote terveysasemineen kehittymässä soteksi. On myös kolmennen sektorin, erilaisten yhdistysten tarjoamia mahdollisuuksia poiketa yksin jäämisen vaaran alta. Monelle tämä voi merkitä paluumuuttoa synnyinsijoilleen.

    Seuraan näköalapaikalta, miten Pohjois-Karjalan maakunta ”syntyy” valtion ja kuntien väliin – yleiseurooppalaisen mallin mukaan, tänne sovellettuna. Byrokraattisen ja paperille haisevan nykyisen valtion väliportaan hallinnon – elyjen – tilalle tulee maakuntahallinto ja sen johtoon maakunnasta valitut alueensa tuntevat miehet ja naiset. Kaikille puolueille syntyy uusi kilpakenttä päästä rakentamaan juuri omaa maakuntaa!!!

    Luulenpa, että sudetkin metsissämme ulvahtavat innosta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *