Ajellessa aateltua

Tämmönen vanaheneva akkaihiminen ko kattoo paljo erilaisia tv-sarjoja, niitä nyyhky-saippua, polliissisarjoja ynnä muita, niin sitähän ellää jo ihan fiktiivisesä maalimasa. Jo melekeen ellää niitten kommeitten, tyylikkäitten, iättömien, hyväryhtisten ilimisten elämää. Kavereittenki kans saatettaan spekuloija, jotta mitä mieltä kukaki on ko se Kaini sano sillain ja Laurelli tekin niin. Puhumattakkaan Eeroaaron uuvet temput. Voi sus siunakkoon. Vitsinähän me vanahukset noita ohojelmia pijetään, mutta katotaan.

Sehän on ko romahus, ko joutuu joku päivä olleen pois telekkarin äärestä jonku muun homman takia. Niinkö nyt ko lähin ajelemmaan toisele puolele maata. Sillon näkkee tavan eläjiä, ei vain tv-tähtiä.

Miten me ollaanki niin erilaisia ko nuo sarjojen tyypit. Hiirulaisia.

Aamula pistäyvyin kahavilla yhen pikkutaajaman leipomokahavilassa. Siinä näky olevan paikallinen ukkokööri aamupalaverisa. Net oli semosia ei minkään näkösiä tyyppejä, halapakaupan tuulipuvut parraat päivänsä jo nähäneet, lippalätsät meleko tiukasti pääsä. Semmosia pikkusia ukkoja, ja naamakki niilä oli enempi harmaita ko semmosia auringonpolttamia, niinkö saippausarjamiehilä. Elämää enemmän takana ku eessä. Ja vaikka net oli vissiin kaveriporukala siinä, ei net puhunneet mittään. Ei sen puoleen, ei aina tartte puhua kailottaa, kyllä kaverien kans voi olla hilijaaki! Yks oli vähän semmonen rotevampi ja silloli paksu tukka ja partaaki. Ja punanen naama, liekkö viski-miehiä. Oikiastaan soli komia mies, vaikka oliki vähän kulahtanu.

Joku siinä sitten urahti, että lähettään. Lähtivät polokupyörilä. Sillä komiala miehelä näky olevan semmonen kilipapyörän tapanen. Yks pikku-ukko jäi vielä sisäle kyttäileen ja auko mulle ovia ko lähin. Sanoin ”kiitos” ja pelekäsin jo, että ei kai se vain kysy kyytiä. Ei kysyny. Otti kans pyöränsä ja ajeli kavereittensa perrään.

Eipä ne ennää kysele pojat kyytiin, turhaa pelekäsin. Siinä muistu mielleen semmonenki tosi kauan sitte tapahtunu kyytiinkyselyjuttu. Oltiin tyttökaverin kans jotaki asiaa hoitamasa tuola vähä ylempänä. Pysähyttiin kahaville Sieppijärven paariin. Oli pyhäpäivä ja kova meno jo paarilla. Siinä kyselivät, että mihin ne on nuin komiat naiset menosa. Sanottiiin, niinko asia oliki, että käyvään Muoniosa ja mennään sitte vaikka Levitunturriin. Yks ukko heti nousi, sano, että oottakkaa vähän aikaa, minä käyn vaihtamasa puvun pääle, lähen teän mukkaan. Käskettiin sen kuitenki mennä omala kyyvillä, ei me jouva nyt oottammaan.

Ajelin sitte etteenpäin. Olis sitä tillaa maattomille meillä. Risukkoa ja pusikkoa, hoitamattomia peltoja, suomaita ja vaikka mitä. Komioitaki mettiä.

Sielä täälä käveli lenkilä olevia pariskuntia, vanahempaa väkiä. Papparaiset eelä ja muorit sauvojensa kans peräsä miten kukin taisivat. Naamat peruslukemilla puuskuttivat. Yhesä tiehaarasa pariskunta oli jo vissiin lenkin teheny, emäntä teki venytyksiä, mutta ukko, helekkari, oli iliman paitaa, siihen hikiä pyyhki ja puhalteli. Ojjaan meinasin ajjaa.

Miksikähän me tavan väki ei olla ihanan suoraryhtisiä, siistin näköisiä, sievissä trikoissa juoksevia kaunottaria, semmosia kuin nuo saippuasarjojen rouvat. Ollaanko körnötetty tietokonneen takana niskat kyyryssä liian paljon? Onko jääny jalakakyykky-harjotukset tekemättä? Niitä minun ukko on mulle ohojelmaksi määränny. Sata kyykkyä päiväsä alakuun. Kyllä näkkee, että en oo totellu. Sillon penikkana ollessa koulussa neuvottiin, että pittää kävellä kirja pään päällä. Tai ees hernepussi. Niitäki ohojeita ko olis nouvattanu, saattashan sitä olla pikkusen vähemmän köyryssä.

Alako jo oiken masentaan, kun siinä ajjaissa tommosia mietiskeli. että ku me suomalaiset maatiaiset ollaan niin pirun hoitamattoman näkösiä harmaavarpusia, riepupettereitä.

Vaan annappa olla, piti mennä urheiluopistole tankkaamaan. Ei autua vaan ittiä. Sielähän niitä oli kommeita, terveen näkösiä, suoraryhtisiä suomalaisia nuoria poikia ja tyttöjä. Net oli ihan ko eri planeetalta ko meikäläinen ja nuo matkan aikana nähyt ihimiset. Elikkä ei oo meijän maan kansa vielä kokonaan tuhoon tuomittu. Nämä ku vielä jatkavat sukujansa, eivätkä ala velttoilemmaan, niin raamikkaita ihimisiä piisaa tähänki maahan.

Ko pääsin perile määrän päähän, eikö pitäny heti virittää telekkari, ettei vain jää Emmendale näkemätä. Vaikka olis ollu tarpeen tehä pikkunen kävelylenkki, olis oikonu ajossa jäykistynneitä jäseniä.

Ko tarkemmin kattoo, ei ne ny niin kommeita Emmerdalessa kaikki oo. Eihän ne engelsmannit oo oikiastikkaan mittään kaunottaria. Helepotti. Käy siellä lenkillä sitten huomenna. Tai mennee puolukkaan, siinähän tullee tehtyä neki jalakakyykyt. Ja naama punastuu. Sittehän sitä on komiaki. Siis ko on punanen.

Tuula

5 comments for “Ajellessa aateltua

  1. Lupsakka tarina, ol oikeen mukava luveskella, kiitos:-) Tuotahan se tahtoo monesti olla:-)

  2. Olipa hyvä tarina,tämmöisiä lukee mielellään.

  3. Olipa hauska aamunavaus! Lisää!

  4. Siinäpä on mukavaa pohojalaista poljentoa meän murteella. Oikein mukava lukea täällä Lapin ruskan keskellä. Kiitos Tuula

  5. Kerrassaan mainio tarina.Tämmöisiä tarinoita lisää !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *