Leimat

(Kuvitteellinen kertomus eräältä työpaikalta)

Pari velikultaa, Matti ja Mikko, olivat samassa työpaikassa. Se oli varasto, jossa pakattiin hedelmiä, milloin suurempiin, milloin pienempiin pusseihin tai laatikoihin. Työ oli kovin vaihtelevaa – aina uusi omena.

Lounastauon aikaan pojat panivat viisaat päänsä yhteen pitkästymisen estämiseksi. ”Keksitäänpä jokin oikein turha ja hölmö välivaihe tähän työhön. ”Muutama päivä meni mietiskellessä. Sitten välähti. Omenathan pitää merkitä mainoksilla. Tulee uusia työpaikkojakin.

Matti aivan innostui. Kirjapainoon tulee töitä ja pitäähän mainoslaput myös liimata omeniin. Niin ja muutkin hedelmät tarvitsevat komean leimalapun! Mikko toppuutteli hiukan. Koneen ne siihen liimaamiseen ainakin keksivät. Vielä tehtiin sopimus: Jos toinen menee ehdottamaan ajatusta pomolleen ja saa sille hyväksynnän, on sitten velvollinen tarjoamaan pullakahvit kaverilleen. Jos taas ehdotus ei mene läpi, tarjoamisvuoro siirtyy toiselle. Jos ehdotuksesta seuraa jotain ikävää, ikävyydet tasataan. Siirryttiin seuraavaan vaiheeseen eli ikävyyksien odotteluun.

Matti oli se, joka uskaltautui päällikön luo. Jännittyneenä hän jäi odottelemaan, kun pomo harppoi edestakaisin huoneessaan ja hieroi leukaansa. Sitten hierojan kasvot valaistuivat. Ehdotus oli saanut myönteisen vastaanoton! Työpaikan organisaatio pantiin heti hanketta toteuttamaan. Matti ei kuitenkaan ollut unohtanut kaveriaan. Hän selvitti Mikon osuuden ideaan. Molemmille luvattiin palkankorotus.

Pojat olivat hämmästyneitä. Miten näin tyhmä ajatus oli voinut mennä läpi? He kuitenkin hyväksyivät tapahtuneen. Tulihan heille siitä pitkäaikuinen hyötykin paremman palkan muodossa.

Kumpikaan heistä ei tullut ajatelleeksi omenan ostajia, jotka joutuivat repimään leimoja ja pesemään omenoita. Voihan omenat tietysti kuoria leimoineen päivineen. Mutta sanovat, että kuoretkin pitäisi kuitujen saamiseksi syödä.

Share

2 comments for “Leimat

  1. Kalevi Tikka
    26.11.2018 at 19:06

    On niin pitkä aika kun viimeksi olen kaupasta omenia ostanut, että on katsottava kaupassa käydessä onko ne oikeasti laputettu.

  2. Alpoaatos
    28.11.2018 at 10:14

    Minullakin oli tässä männäkesänä sellainen kirkkaampi ajatuksenjuoksu. Tahdoin suunnitella sellaisen hienon vehkeen tai tietokonesovelluksen jolla voisi säästää turhaa työtä. Ajatus tuli jatkuvasti samoja uutisia kuunnellessa. Laitteen nimi oli itsestään selvä; VATULAATTORI. Eikö olisi hienoa jos Vatulaattori vatuloisi ne hommat (en muista enää mitä ne olivat) ja Arkadianmäen kallispalkkaiset herrat pääsisivät oikeisiin toihin tai kortistoon. Etsin Googlesta pohjatietoja suunnitelmaani ja kauhukseni huomasin, että joku muu oli sen jo ehtinyt keksiä. Siihen mureni minun hieno idea. Monet muutkin minun laillani ovat halunneet luoda jotain suurta, josta jälkipolvet puhuisivat vielä pitkään. Tämä nyt oli tässä. Ei se Guuglen vatulaattori kyllä muuttanut eduskunnan vatulointia miksikään. Se oli joku tietokonepeli, mutta hieno nimi oli ainakin viety.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *