Etelän tervakset ja kiehiset

Syksyistä siikaa pyytämässä

Useampi vuosi sitten oli tällainen samankaltainen pitkä kesä kuin nytkin. Kesä oli loppunut aikoja sitten, mutta kunnon talvi vain ei ottanut tullakseen. Kypsät karpalot sai kerätä sulan maan aikaan. Mökkiläiset olivat tulleet saarista ja rantamökeiltään. Laittaneet veneensä talviteloilleen ja itse menneet kuka minnekin. Sitkeimmät harrastuskalastajat jatkoivat kesäkalastusta perinteiseen tapaansa eli niin kauan kunnes järvi jäätyy.

Vene lunta keulalla

Minäkin liotin verkkoja vedessä kuten paremmatkin kalamiehet. Joitakin tuppisiikoja tuli päivittäin. Veneen keulakannella oli yöllä satannutta lunta. Annoin olla lumen siinä koska se oli niin kaunista. Lattialla oleva lumi teki veneen sisältä erittäin liukkaaksi. Edellisenä päivänä oli tullut pari sellaista ”oikeaa” siikaa. Saattoivat olla kilon painoisia. Meillä oli kissa nimeltä Väsy. Se oli kulkukissa, joka jostain syystä päätyi meille asumaan. Ristittiin se Väsyksi, koska se nukkui lähes koko ajan. Se oli varmaankin kalastajan kissa, koska sille ei kelvannut muut kuin elävät kalat. Kun joskus ei ollut elävää kalaa niin piti ottaa pakasteesta sille varattuja pikkukaloja sulamaaan. Niitä se katseli, mutta ei koskenut niihin. Kaloja piti sormella liikutella ja muikkujen pyrstöjä heilutella niin sitten ne kelpasi Väsylle. Siika kiinnosti kissaa, mutta en ruvennut pyrstöä heiluttelemaan koska olin päättänyt savustaa sen enkä antaa kissalle.

Kissa ja kala

Onko tuo siun vene ?

Olin rannalla savustamassa siikoja kun sinne tuli poliisi, taisi olla kaksikin. Katselivat rannalla olevia veneitä ja viimein tulivat minun luo kysymään onko ainut pystyssä oleva vene minun, kaikki muut kun olivat käännetty kumolleen. Vielä kysyivät, että lainaisinko sitä kun pitäisi lähteä naaraamaan kadonnutta kalamiestä. Mielellään tahtoivat vielä minut mukaan ajamaan venettä. Ei ollut pakko mutta…

Kokenut kalamies oli edellisenä päivänä lähtenyt siikaverkoille, eikä iltaan mennessä palannut. Jotkut vapaaehtoiset lienevät jo etsineet tyhjänä kelluvaa venettä.

Savukalat

Kolkkoa etsintää

Sain hoitaa savustuksen loppuun ja laitoin evästä reppuun sekä lämmintä päälle ja sitten lähdettiin. Poliisimiehille saattoi olla tuttua toimintaa, mutta minulle se oli varsin kolkkoa touhua. Naara tarttui tuon tuostakin johonkin pohjassa olevaan ja joka kertahan se piti nostaa ylös ja katsoa mitä tarttui. Joka kerran pelotti, että naarassa on se, jota etsitään.

Tervakset ja kiehiset

Marraskuun valoisa päivä oli lyhyt, varsinkin kun joskus puolilta päivin aloitettiin. Kerkisi siinä kuitenkin sellaisen lyhyen lämmittelytauon rannalla pitää ja syödä eväät. Ruokahalua ei juuri ollut, mutta lähes kevennyksenä kävi seurata poliisimiesten nuotion tekoa. Lieneekö vanhempi konstaapeli ollut jostain Lapin suunnalta kotoisin kun selosti minulle nuorempien lajitovereiden nuotion tekoa tähän tapaan; ”Kato, Jaska on löytänyt etelän tervaksia..” (Jaskaksi nimeämäni oli löytänyt autonrenkan ja raahasi sen nuotiopaikalle) ”ja Tomppa on vuollut kiehisiä sytykkeiksi ” (Tomppa toi veneestä bensakanisterin sytykkeiksi) ..

Tulilla toisena päivänä

Vähän ihmettelin lajitovereiden nuotion tekoa ja makkaran paistoa siinä, mutta mitäpä minä arvostelemaan.. Niin vain tekivät rannalle tulet, vaikka polttopuita ei ollut. Siinä oli kuitenkin hyvä lämmitellä ja kuivata vaatteet ennen kolkon tehtävän jatkamista. Toisena etsintäpäivänä taukopaikalle oli nuotio tehty valmiiksi ja toisetkin kävivät siinä välillä lämmittelemässä.

Tehtävä päättyy

Toisena päivänä muitakin venekuntia oli kalamiestä etsimässä ja jonkun naaraan hän sitten sadetakistaan tarttui. Rannalla vanhempi poliisimies katsoi vainajan rannekelloa ja totesi, katos vain, verkot taisi jäädä katsomatta. ”Topi” on pudonnut veneestä jo menomatkalla.

Siinä nuotiolla poliisi piti vielä lyhyen loppupalaverin. Kiitokset vapaehtoisille. Teidän osuus on päättynyt ja me jatketaan tästä. Hyvät syksyn toivotukset ja pitäkäähän kelluntaliivit päällä.

Teksti ja kuvat: Alpo R

11 comments for “Etelän tervakset ja kiehiset

  1. Eivät taida poliisit olla mitään totisia torvensoittajia. Mukava oli lukea osin synkeäkin tarina!

  2. En kyllä muista, mutta tuona syksynä saattoi olla sellainen ”etutalvi” ja sen vuoksi lähes kaikki veneet oli laitettu talviteloille jo hoikotvanen sitten. Myös poliisin vene oli jo talvitelakalla.

    Makkaran paistoa sai kuvata ihan luvan perästä, mutta muuta toimintaa ei.

  3. Vesistöllä en ole ollut ruumiita naaraamassa, mutta maalla olen ollut etsimässä. Sekin henkilö, jota viiimeksi olin etsimässä löytyi myöhemmin lammesta hukkuneena. Se vain jotta minä en osaa noista toimista juttua kertoa, enkä niitä liiemalti muistele.

  4. Alpon kertomus on kirjallinen taidonnäyte! Kiitos! Jatkoa Värtsin ruudulle toivoen…

  5. Nykyisin on sellainen käsitys vallalla, että sananvapauden nimissä pitää saada tiedottaa kaikesta kaikille. Kuitenkin ne toimet milloin avustetaan viranomaista, ovat niin sanotusti ”ETS” eli ei tietoja sivullisille. Tiedottaja on yksin tehtävää johtava viranomainen. Muilta suut suppuun. Tämä minun juttu menee hieman ”rimaa hipoen” kun tapahtumasta on jo yli neljä vuosikymmentä.

  6. Tämä oli hieno kuvaus parista eletystä syksyisestä päivästä 40 vuotta sitten.
    Kiitos kynämies Alpolle.

  7. Alpo se osaa kirjottaa mielenkiintoisesti,vaikka tuo aihe olikin synkänoloinen mutta tosiasiaa elämän synkkyydestä ja kohtalosta. Alpolta tulee aina mielenkiintoista tekstiä. Kiitos.

  8. Tiedottamisesta
    Sain olla tänä syksynä kuulemassa Poliisin tiedottajan pitämää luentoa tiedottamisesta. Hän kertoi kuinka tiedotteet laaditaan televisioon ja sosiaalisen median eri sektoreille. Esimerkiksi nuorille pitää puhua kieltä, jota he ymmärtävät ja korkeasti koulutetuille virkamiehille ”heidän kielellään.”

    Vielä hänen virkauransa alussa tiedotus oli pääasiassa suoraviivaista ylhäältä alaspäin ja piste. Nyt tiedotus kulkee molempiin suuntiin. Sosiaalisesta mediasta tulee Poliisille paljon arvokasta tietoa.

  9. Tuossa aikaisemmin Kalevi mainitsi tärkeän asian, joka kannattaa ottaa esille.
    Kalevi: ”Se vain jotta minä en osaa noista toimista juttua kertoa, enkä niitä liiemalti muistele”.

    Totesin aikaisemmin, että tällaisista virka-apu tehtävistä ei hölistä muille, mutta tapahtumassa mukanaolleiden kesken keskustelu on erittäin suotavaa. Keskustelu kannattaa tehdä mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Olemme erilaisia ihmisiä, ja toiselta voi mennä yöunet ja työkyky tai tulla muita henkisiä kärsimyksiä. Tällaiset henkiset kärsimykset voivat tulla esimerkiksi läheisen kuolemasta, onnettomuudesta jne. Tällaisia tapauksia varten on perustettu moniin kuntiin kriisiryhmiä. Esimerkiksi onnettomuudessa mukana olleille pidetään palaveri jossa jokainen saa kertoa kaikki tuntemuksensa, ammattilaisen ohjaillessa keskustelua. Tämän jälkeen yöunet alkavat palata ja asian voi vähitellen unohtaa. Puhuminen ääneen auttaa. Ei kannata jäädä yksin hautomaan asiaa mielessään.

  10. Kiitokset kommentoijille. En ole kovinkaan ”kiitoksen kipee”, mutta onhan se mukava kun jostain näkee että juttu on huomioitu ja kenties tykättykin. Minusta on hyvä kun Värtsissä ei ole ”tykkää” peukutus nappia, muutenhan täällä olisi pitkät rivit eri suuntiin osoittavia peukkuja.

    Kerron vielä yhden tarinaan liittyvän peukkujutun.

    Elämä, ja kalastuskin jatkui vielä tuon ikävän päivän jälkeen. Ajoin päivittäin verkoille sen paikan ohi josta ”Topi” löytyi. Eräänä päivänä juuri siinä kohdalla kellui veden pinnalla kumirukkanen . Nähtävästi rukkasen kärjessä oleva pieni ilmarakko piti rukkasta pystyasennossa pinnalla. Välillä upoten pinnan alle ja välillä taas hiukan näkyviin peukalon osoittaessa järvelle päin. Vaikka kuinka tiesin, että roskahan siinä vain ajelehti, niin mielikuvitus hoiti loput. ”Topi” siinä pyrkii peukalokyytiin. Muutamina öinä ”Topin ” rukkanen kävi unissa peukkua näyttämässä. Mielikuvitus on ihmeellinen, eikä uniaan voi valita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *