Oodi

 

Kävin Oodissa. Oodi on Helsingin keskustan uuden kirjaston nimi. Pääkirjasto se ei ole. Se pysyy Pasilassa. Oodissa on ”vain” 100 000 kirjaa hyllyissä. Pääkirjastossa monin verroin enemmän.

Oodin sijainti on paras mahdollinen. Se on aivan päärautatieaseman vieressä. Kansalaistorin reunassa. Kansalaistoria reunustavat Oodin lisäksi Sanomatalo, nykytaiteen museo Kiasma ja uusi musiikkitalo.

Keskustankirjaston arkkitehtuuri on hieno. Talon muodot suorastaan houkuttelevat ohikulkijan sisäänsä. Sisältä talon kolmas kerros, varsinainen kirjojen kotikerros on hyvin viihtyisä. Avara ja valoisa. Samalla mielikuvitusta ruokkiva mutta kodikas. Näkymä ikkunoista suoraan kansakunnan kukkulalle. Eduskuntatalolle jota kaupunkilaiset myös Pölhöläksi kutsuvat.

Talossa on myös paljon muuta kuin kirjoja. Kaikkien vapaasti ja maksutta varattavia työskentelytiloja, kymmenittäin tietokoneita, studioita musiikin harrastamiseen tai vaikka tallenteiden tekemiseen, on teatteritila, elokuvateatteri, ompelukoneita, soittimia, valtava määrä eri lehtiä printtinä tai tabletilla jne jne…

Parasta tässä kaikessa on se että nämä kaikki palvelut ovat Oodin tulevien kaytössä kirjastokortilla! Ilman erillistä maksua.
Suosittelen lämpimästi kaikille Värtsin ystäville visiittiä Oodiin jos Helsingissä poikkeatte. Tämä talo on oikeasti kaikille avoin.

Kirjastotalon rakentamisesta päätti kaupungin valtuusto Tammikuussa 2015. Avajaiset olivat 5.12.2018. Asioita voi siis tapahtua nopeastikkin kun on yhteistä tahtoa.

Talon kustannusarvio oli 98 miijoonaa euroa jonka Helsinki päätti yksin maksaa. Valtio tuki kuitenkin hanketta väkisin 30 miljoonalla ja nimesi sen yhdeksi Suomi 100 hankkeeksi.Kustannusarviossa pysyttiin. Talon käyttökustannukset ja kaikkien talossa työskentelevien 58 kirjastotädin ja sedän palkat maksaa Helsinki.

Oodin yhdessä kahvilassa istuskellessani muistelin ensimmäistä kirjan lainaustani Värtsilän koulun kirjastosta. Ei ollut yhtä helppoa kuin Oodista lainaaminen.

Kirjastonhoitajana toiminut opettaja epäili minulle, lainausta tehdessäni ,tulisiko lainattava kirja edes luetuksi. Kyseenalaisti jopa lukutaitoni. Epäili myös olisiko minusta vastuulliseksi lainaajaksi. Tulisiko kirja ajallaan takaisin ja olisiko se yhtä siistissä kunnossa kuin nyt lainaan antaessa.

Läpäisin tämän ensimmäisen asteen kuulustelun naama punoittaen.Sain Nalle Puh kirjan reppuuni.Luetuksi tuli.Ehjänä palautin. Ajallaan.

Sen jälkeen on tullut muutamia satoja kirjoja lainattua.Kaikkia en ole kyllä loppuun asti lukenut. Huonoa omaatuntoa siitä olen kirjaa palauttaessani tuntenut 🙂

 

Share

6 comments for “Oodi

  1. erkki lintunen
    10.12.2018 at 8:05

    Hyvä tiedotus Oodista. Kiitos! Samalla on syytä kiitellä myös täällä maaseudulla toimivaa Vaarakirjastot / Joensuun seutukirjato / Tohmajärven kirjasto ym. järjestelmää ja kirjastoautoja. Palvelu pelaa, niin että joka mökissä voi istahtaa kiikkutuoliin lukemaan kirjaa – eikä vain töllöttämään televisiota. Kirjan lainaakin voi jatkaa puhelimellä, jos ei ole lukijoiden jonoa.

    Mutta kyllä on tilanne toinen kuin silloin ennen vanhaan tai silloin kun Värtsilän kunnankirjasto sulautui Kemienmäelle. Parempaan suuntaan on menty myös Pohjois-Karjalan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän eri kylissä. Kirjoja kannetaan leveillä hartioilla!

  2. Telle
    10.12.2018 at 9:08

    Kun Joensuuhun saatiin uusi pääkirjasto 1990-luvun
    alussa sitäkin sanottiin koko kansan olohuoneeksi. Ja sellaisiahan
    näistä kulttuurirakennuksista on aikojen oloon muodostunutkin.

    Eräs Tee-se-itse mies etsiskeli tietyn automerkin
    korjausopasta. Kun sellaista ei ollut, hän hermostui ja purppasi:
    ”Kyllä te rakennatte itsellenne näitä hienoja palatseja,
    mutta sitten ei raaskita hankkia edes tarvittavia kirjoja!”

  3. Alpoaatos
    11.12.2018 at 20:27

    Kun näin tuon Oodin kuvan uutisissa niin ensimmäisenä pääsi parkaisu että voi hirvistys, uusi talo ja nyt jo katto ihan kiero! Tuo olisi pitänyt paljastua lopputarkastuksessa ! Kiitos Jorelle katsastuksesta. Ehkä siellä pitää käydä ihmettelemässä. Isossa kaupungissa pitää olla isot kirkot ja kirjastot. Epäilenpä että tuskin tuolla saa niin henkilökohtaista neuvontaa kuin Värtsilän Valkoisen talon kirjastossa.

  4. Oodikirjastolle
    12.12.2018 at 5:26

    Oodi taitaa olla Suomen viimeaikaisin arkkitehtuurin taidonnäyte ja edustava sellainen vinoine muotoineen. Ei ehkä maalaisen silmään niin istu, mutta kaupunkiympäristöön kyllä.

    Satunnaisellekin kulkijalle löytynee sitä henkilökohtaista palvelua .Oodiin tulee 49 työntekijää, joiden lisäksi on jo aikaisemmin valittu kaksi palvelupäällikköä, kaksi palveluesimiestä ja tietenkin johtaja. Noista varmaan joku auttanee tiedonjanoista.

    Olihan tämä Suomi100-hanke ja hyvä sellainen. Kiitos.

  5. tapani näätänen
    12.12.2018 at 18:08

    kyllä vihdoinkin saatiin arkkitehtuurisesti oikea talo oikeaan paikkaan.vieressä olevat musiikkitalo,nykytaiteen museo ja erkon helsingin sanomat talo kuuluvat sarjaan:ne muut.alvar aallon finlandia talo sai arvoistansa seuraa.minun arvioasteikossa jopa pölhölä eli eduskuntatalo ja lasipalatsi ovat hienoja.kirjastotalon puupinnoite näyttää suomalaiselta ,olivathan arkkitehdit suomalaisia.

  6. Alpo Aatos
    17.12.2018 at 13:36

    Onhan se Oodi hieno ja ilman muuta siellä tulen käymään, kunhan piruuttani vinoilin. Maalaisen silmä lienee ohjelmoitu näkemään asioita hieman eri lailla. Esimerkiksi jos se näkee notkollaan olevan katon niin siitä voi päätellä, että katto tulee kohta lumien kanssa alas. Oodissa näkyy olevankin oikein kunnon kattotuolit.

    Tuota yksilöllistä wanhanajan palvelua = (holhousta) Jore hiukan muisteli kertomuksensa lopussa.. Vastaavaa palvelua = holhousta meillä oli Valkeantalon kirjastossakin. Kaksi kirjaa oli ehdoton lainauksen maksimi kerrallaan (siis meillä penskoilla) eikä ”liian aikuisten” kirjoja missään nimessä.

    Mutta olen nykyisin saanut erittäin hyvää palvelua Joensuun kirjastossa. Pari esimerkkiä. Kerran etsin musiikkiosastolta jotain levyä, jota olin kuullut radiossa. Aikani pyörin hyllyjen väleissä etsimässä kunnes virkailija tuli kysymään mitä etsin. Sanoin, että kun en tiedä, kuulin radiosta, ehkä jotain Eteläamerikkalaista se oli. Muistin että radion kuuluttaja mainitsi jotain ”olvidar” – tai sinnepäin. Sillä pikkutiedolla hän minulle löysi levyn missä kyseinen kappale oli. Toinen juttu oli myös musiikki puolelta. Etsin taas jotain radiosta kuultua, mitä en tiennyt mitä se oli. Monien tarkentavien kysymysten jälkeen virkailija sai minulta lypsettyä tiedot minä päivänä, mihin aikaan ja millä kanavalla olin kappaleen kuullut. Siitä hän kaivoi netistä radioasemien soittolistat ja sieltähän se selvisi. Kyllä ne ovat ammattilaisia !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *