Alku Kemien kunnallistalossa

Käteen sattui Jaana Juvosen v. 1998 kirjoittama kirja, Keskikoulusta peruskouluun ja lukioon.  Kirjan oli kuva kunnallistalosta vuodelta 1948.

Tohmajärven kunnallistalo on ollut tämän vuoden aikana kovasti esillä keskusteluissa, korjataanko vai puretaanko?

 

Alla teksti ko. kirjasta kuvineen.

6 comments for “Alku Kemien kunnallistalossa

  1. Pakko muistella, kun luin tämän jutun. Minulle kävi ”onni onnettomuudessa”, kun pyrin tuohon kouluun. Olin unohtanut kynän kotiin ja siinä hässäkässä hermostuin niin, etten läpäissyt koetta. Palasin takaisin Uudenkylän kouluun, Teuvo Vatasen oppilaaksi. Seuraavana vuonna pääsin Joensuun Keskikouluun, joka oli evakossa Värtsilästä. Sieltä Helmi Kokin johtamasta opinahjosta viiden vuoden jälkeen Joensuun lyseoon, jota johti rehtori Aulis Koivusalo.

    Järjen ja uskon välisen kamppailun – ja tietysti armeijan – jälkeen Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Töihin ja erilaisiin tehtäviin monella paikkakunnalla ja lopulta – paluumuuttajana – rakkaaseen Värtsilään.

    Päivääkään en vaihtaisi pois – paitsi ne päivät jolloin en ollut oma itseni.

  2. Kyllä sitä monenmoisissa oloissa koulua käytiin sodan jälkeen. Kannaksenn Yhteislyseo tuli evakkoon Lahteen. Se sai tiloikseen Lahden Lyseon alakerran. Minäkin istuin oppitunnlla eteisessä, jonka läpi kuljettiin seuraavaan luokkaan. Monta ketaa opetus keskeytyi kulkijan läpimenoon. Sittemmin koulu sai uuden pytingin Salpausselän harjun juurelle, jolloin koulumatkani lyheni 10 minuutiksi entisen lähes tunnin sijaan.

  3. Kiva nähdä kunnallistalo alkuperäosessä asussaan. Kirjoituksessa on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Värtsilään. Mm hampaiden hoito. Svenskin tytöt pitivät jotain Mll kerhoa Värtsilässä. Siellä yritettiin opettaa meitä harjaamaan hampaita ja Mll muistaakseni lahjoitti hammasharjoja ja tahnaakin. Unicef lahjoitti Värtsilän kouluillekin hiihtokenkiä.

    Jaana Juvonen on tehnyt ”vanhan Tohmajärven” historiasta mainion kirjan, jota olen lainannut kirjastoista montakin kertaa. Todella mielenkiintoisia asioita myös Värtsilästä.

  4. Tulipa taas nostalginen olo, kiitos Eiran, kun luin kirjoituksesi kuvineen kunnallistalosta.
    Minulla ei tietenkään voi olla Tohmajärveltä koulumuistoja kun olen kotoisin vanhasta Värtsilästä, josta omat koulumuistoni ovat.
    Pitää mennä sodan jälkeiseen aikaan kun olin kunnallistaloon tutustunut.
    Silloin koulua ei enää ollut vaan kunnallistalo toimi, sanoisinko viihdykepaikkana,
    Elokuvissa käytiin ahkeraan ja iltamia ja tansseja pidettiin siellä usein.
    Tottahan toki piti olla mukana kun vain dyydin sai järjestymään Kaurilasta.
    Soitin taas 97v ”heimolaiselleni” Annille Tohmajärvelle tarkistaakseni asioita, etten ihan puppua puhuisi. Sieltä tuli taas tarinaa kuin ”apteekin hyllyltä”.
    En muistanut enää edes sitäkään ketkä huolehtivat tanssimusiikistaa. Aika usein, kas kummaa, veljekset Onni ja Yrjö Simonen, minun enoja molemmat.
    Hyvää Joulun odotusta!
    Hilkka P

  5. Minä en tässä keskikoulu asiassa julkisesti kerro omasta kokemastaani ja kohtelusta sodan jälkeisessä Suomessa. Rakennus, joka on maamerkki Tohmajärvellä tarvitsee jatkoaikaa jos kunto on säilyttämisen on sen arvoinen.

  6. Tänään sain historiallisen viestin. Tsaari venäjän tekstin mitä tässä yritän ymmärtää. Ei jäädä paikalleen ollaan näpit kohden tulevaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *