Raittikuvia vanhasta Värtsilästä

Jore toivoi kommentissaan Hilkalta raittikuvia vanhasta Värtsilästä tänne Värtsin sivulle.  Vanhassa Värtsilässä oli valokuvaamo Ikonen, joka myöhemmin jatkoi Outokummussa nimellä Foto Ikonen. Värtsiläisten seura on saanut Ikoselta lahjoituksena diasarjan, josta  nämä tässä olevat kuvat ovat peräisin. Saattaa hyvinkin olla, että jotkut näistä kuvista ovat jo aiemminkin olleet esillä Värtsissä.

Hilkallakin lienee Joren toiveeseen liittyviä kuvia, mutta tässä on nyt pieni alkupalamaistiainen vanhoista raittikuvista Jorelle ja muille kuvista kiinnostuneille.

Keskustaa tori Yhteishyvä valokuvaamo ja Kasanen.

 

Kylän raittia Rosenius ja Työväen ja Pienviljlijäin Osuusliike.

 

Tohtorinrinne.

 

Postisilta taustalla Berliinit.

 

Dagmar-laiva Pihkalinnojen kohdalla Juvanjoessa.

7 comments for “Raittikuvia vanhasta Värtsilästä

  1. Kiitos! Eikä yhtään haittaa, jos ovat ennenkin olleet. Kun saisi yhtä elävän näköiseksi tämänkin ”Tynkä-Värtsilän”.

  2. Kyllä se Tuula vilikastuu, kunhan piästään tästä loskakauvesta ohi. Voip olla, että joutuu liittymissä vuottelemaan vuoroo, ennenkuin piäsöö liikenteen kohinaan:-)

  3. Kiitos kuvista, Seppo! Jotenki tuli sellainen kaipuu entisiin oloihin, vaikka minun lapsuusmaisemat sijoittuvatkin toisaalle.Tuommoistahan se oli.

  4. Kiitos Seppo,upeita nostalgisia kuvia 🙂

    Kuulin lapsena paljon tarinoita tuosta tarunhohtoisesta rajan taakse jääneestä Wärtsilästä.
    Oli lentokentät,sairaalat,markkinat,monet kaupat,teatterit ja tivolit.
    Oli hämmentävää ajatella että kaikki tuo kerrottu aivan tuossa parin kilometrin päässä ja sinne ei pääse.

    Kävin perheeni kanssa ensimmäisen ja ainoan kerran Wärtsilässä joskus 80-luvun lopulla.
    No ei ihan näkemäni vastannut kerrotun perusteella luomaani mielikuvaa mutta jonkinlaisen rauhan
    visiitti toi rauhattomaan sieluuni.

  5. Minä kävin Värtsilässä 1944 silloin oli se rähinä päällä,lentokoneet tuli ja lähti.
    Ei sielä ehtinyt nähtävyyksiin tutusta,oli sedän hautajaiset,sinne hän joutui
    Värtsilän multiin.

  6. Tasan vuosi sitten ollut tämmöinen puheenaihe. Ihan kiva, verrattuna tämän hetken varsinaiseen puheenaiheeseen. Toki siitäkin voi puhua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *