15 comments for “Viikon puheenaiheet viikko 16/2019

  1. Esko Tarvainen
    15.4.2019 at 19:56

    Yhteisymmärrystä ja toisen huomioon ottamista tämä maa tarvitsee. Kukaan ei ole voittaja, jos ei sovussa löydetä yhteistä säveltä. Keko kasvaa, kun jokainen korjen kuljettaja yhteistä kekoa kasvattaa.

  2. Janne Aaltonen
    15.4.2019 at 21:49

    Sen verran politiikasta, että velkakello.fi sivun mukaan valtiolla olisi velkaa noin 105 miljardia. Tosin se näyttää viimeksi ”kalibroidun” tammikuussa 2019 joten ei liene ihan kohdallaan. Saa nähdä saako tuleva hallitus (ja eduskunta) velkaantumista yhtään parempaan kuriin kuin mennyt? Ihan vaan omien sekä muiden lasten tulevan verotaakan puolesta huolissani olen.
    T: Janne

  3. Jenna Eskelinen
    16.4.2019 at 10:18

    Kommentoinnissa on välillä jotakin häikkää, niin kommentoin verkkolehden lukijan puolesta:

    Monet puolueet ovat mieluummin karsimassa menoja kuin lisäämässä
    veroja. Sota- ja pula-ajan kokeneena olisin sitä mieltä, että ”suu
    säkkiä myöten”-periaate tekisi hyvää nykyihmisillekin. Monet ovat
    tottuneet helppoon elämään ja saavutetuista eduista on NIIN vaikea
    luopua.Olen Jannen kanssa samaa mieltä, että pitäisi ajatella myös
    tulevia sukupolvia.On varmasti niitäkin, joitten säkki on aika tyhjä,
    mutta mutta… On varmasti paljon sellaista, mitä ilman tulee toimeen.
    Mitenkähän kävisi poliitikolle, joka tosissaan alkaisi karsia ihmisten
    etuuksia? Voisi tuoli heilua aika pahasti.
    t. Irene Peuhkurinen

  4. Hemppa Turunen
    16.4.2019 at 15:29

    Alkaa olla sitä kevään pölyisintä aikaa. Siitepölyjen lisäksi katupölyt.
    Kemien mäellä pyöriessä menee nenäkin tukkoon jo pelkän katupölyn takia.
    Pujo partaakaan en voi kasvattaa, kun olen pujolle allerginen.

  5. Esko Tarvainen
    16.4.2019 at 19:04

    Tänään ajoimme kuutostostiellä ohitse hulevesilammen Kesälahdella ja hiljensimme. Laulujoutsen pari oli keväisissä lemmenpuuhissa. Olisi ollut kuvauksellinen hetki. Ei kännykkäkameralla voi tarkasti kauas kuvata.

  6. Sakari H
    17.4.2019 at 8:21

    Mauno Kuusisto – Kertokaa se hänelle

    https://youtu.be/i075wHOPTzQ

  7. Tuula
    17.4.2019 at 18:24

    Tämä oli hyvä päivä. Värtsissä monta juttua! Lean rajan muistot ja Lean toinenkin kirjoitus jumppa-asiasta ym!
    Toimen nainen on hän.

    Ja ihan mahottoman paljon kiitoksia Sakarin kommenteista. Olen kuunnellut ne kaikki päivän piristeeksi.

  8. Jenna Eskelinen
    17.4.2019 at 19:34

    Juttuja on ollut sähköpostissa odottamassa julkaisua. Pahoittelut kaikile julkaisujen viivästymisestä. Sairastelun vuoksi en ole jaksanut Värsiin päivittää kuin kiireellisimmät ilmoitukset. Mutta nyt taas ollaan kunnossa!
    Yleensä olen hoitanut Värtsiä työajalla kylätalolla, mutta nyt jäin lomalle. Toivottavasti en unohda Värtsiä! 😀

  9. Esko Tarvainen
    17.4.2019 at 21:58

    Tänään Joensuun uudistetulla torilla. Myyjältä kysyin? Missä on Joensuun Kauppahalli. Vastauksen hän kertoi. On kuulema vaikeasti päätettävä aihe, jonka hän oli lukenut Karjalaisesta.

  10. Hemppa Turunen
    19.4.2019 at 22:20

    Selailin Pitäjäyhdistyksen sivuja ja huomasin, että siellä olisi paljon päivitettävää.
    Osoite ja yhteystiedoissa, sekä varsinkin yhdistysluettelo on monilta osin jo vanha.
    Arvelin tämän asiattoman tiedon ilmoittaa tässä, jos se tulisi nopeimmin huomioitua.

  11. Esko Tarvainen
    22.4.2019 at 20:56

    Nyt on testitulos kerrottavaksi: Pistorasiaan laitettava hiiren karkoitin näyttää toimivan. Syksyllä laite laitettiin paikoilleen ulko-autotalliin, jota hiiret olivat pitäneet käymälänä ja haju sen mukainen. Talvi on taakse jäänyttä ja hiiret ovat löytäneet uuden käymälän.

  12. Alpoaatos
    3.5.2019 at 11:02

    Radion uutisista kuulin, että lintujen bongauspäivä on taas lauantaina 4 toukokuuta. Uutisen mukaan myös Värtsilän lintutornilla olisi jotain neuvontaa lintuharrastukseen liittyen. Eli ymmärtääkseni se torni mikä on Kesäteatterin ja kylätalon lähellä. Oikaiskaa jos olen väärässä.

  13. Hemppa Turunen
    3.5.2019 at 20:23

    Huomio! Jänisjoen rannassa kellä on veneitä tai laitureita, niin toivottavasti ne ovat kiinnisidottuja.
    Vesi taitaa taas nousta lähelle ennätys lukemia. muutama vene on jo kohta vedenpeitossa.

  14. Tuula
    6.5.2019 at 14:57

    Hei, nyt on viikko 19. Ei mulla mitään asiaa, mutta kysyn kuitenkin, onko tää nyt loppu kokonaan?

  15. EV
    6.5.2019 at 18:25

    Samaa ihmetellään täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *