Rajan muistot

Sain ensimmäisen kosketuksen valtakunnanrajaan vajaan kahdeksan vuoden ikäisenä.

Silloin muutimme synnyinpaikkakunnaltani Tuupovaarasta Värtsilään.

Muistikuvissani on näky siitä, kun asuimme Patsolan alueella ja isä kertoi että kun katsot tuonne kauas, siellä näkyy Värtsilän alkuperäinen kylä, se kuuluu nyt Neuvostoliitto -nimiselle valtiolle.

Olinhan vielä niin pieni, että en ymmärtänyt siitä muuta kuin sen, että on ollut sota ja silloin on rajat merkitty uusiksi sen mukaan kuka on ollut voittaja. Voittaja on saanut päättää minkä maa-alueen haluaa itselleen!? Silloin minä pienen tytön mielessäni ajattelin, että voittaja saa parhaan palkinnon, mutta miksi häviäjän on täytynyt tyytyä siihen, että siltä on viety jopa iso tehdas ja työpaikat.

Tehtaanpillin ääni soi siellä ja ne ihmiset, jotka olivat jääneet rajan tälle puolelle, kuuntelivat sitä ja sanoivat, että nyt tehtaanpilli soittaa ruokatunnin tehtaalla alkavaksi. Sitten pilli soi jälleen tunnin kuluttua kutsuen taas työläiset takaisin rautatehtaan uumeniin. Niin pilli soitti työhön ja vapaalle joka arki päivä. Sitä en muista soittiko tehtaan pilli myös lauantaina ja sunnuntaina. Mutta pienen TYNKÄVÄRTSILÄN asukkaille tehtaan pillin äänet eivät aiheuttaneet muuta kuin haikeita muistoja.

Eräänä kauniina kesäpäivänä olimme isän vuokraamalla heinäpellolla ihan rajavyöhykkeellä, aivan piikkilanka-aidan vieressä ja muistan kuinka me teimme heinää seipäälle pellolla. Piikkilanka-aidan toisella puolella kokosivat heinää neuvostoliittolaiset miehet suuriin heinäkekoihin, tupakat suupielissä roikkuen. Isä naurahti että mitenkähän tuossa vielä käy, kun tupakka putoaa heinärukoon ja sytyttää heinät palamaan. Heinäthän olivat kasausvaiheessa aivan kuivia.

Muistan vielä ihmetelleeni, kun isä sanoi että piikkilanka- aidan taakse ei saa missään tapauksessa mennä eikä saa ”keskustella” heinäntekijöiden kanssa. Ihmettelin sitten kun kaksi varista lensi Neuvostoliiton puolelta meidän puolelle ja taas hetken kuluttua takaisin aidan toiselle puolelle. Isä vain totesi että niille ei valtakunnan rajat merkitse mitään.

Nämä muistot ovat ihan ensimmäisiä, joista ymmärsin, että valtakunnanraja on niin lähellä. Niin me kahden Värtsilän kylän asukkaat elimme rinnatusten omilla puolillamme. Joskus kävimme korkealla mäellä katselemassa toiseen Värtsilään ja kuulimme toisinaan jotain kovaäänisistä kuuluvaa puhetta, josta emme ymmärtäneet muuta kuin sen, että ihmisen ääniä ne olivat.

Myöhemmin muutin Niiralaan. Sieltä saattoi nähdä paremmin Värtsilän kylälle. Kun meillä oli kiikari niin katselimme kalliolta josko jotain liikettä näkyisi kylällä. Ja kyllä siellä joskus ajeli hevosia heinäkuormineen ja saattoipa nähdä jonkun autonkin ajelevan kylätiellä.

Kävimme lenkillä koiran kanssa aivan rajan pintaa pitkin kulkevalla tiellä, sanoimme lenkkiä rajanlenkiksi. Joskus lauantai- iltaisin kävellessämme kuulimme rajan takaa musiikkia. Aivan kuin siellä olisi ollut jotkut tanssiaiset tai juhlat. Mietimme, että siellä on ihan meidän kaltaisia ihmisiä iloineen ja suruineen.

Vain moninkertainen korkea piikkilanka-aita erottaa meidät toisistamme.

Lea Koukku

Share

10 comments for “Rajan muistot

  1. Sakari H
    17.4.2019 at 7:50

    Eero Väre – Rajan lapsi

    https://youtu.be/1WqfrbI1TcM

  2. Alpoaatos
    17.4.2019 at 9:18

    Kiitos Lea muistelosta. Kotini on aqika lähellä Lean kotia. Näköyhteys taisi olla kotiemme välillä. Meillä ei ollut kuitenkaan mitään kokemusta itse valtakunnan rajasta enkä koskaan edes nähnyt venäläisiä. Piilovaaralta käytiin katselemassa salaperäisen Venäjän suuntaan. Meitä oli kielletty kiikaroimasta sinne päin. Kameroita ei juurikaan ollut noihin aikoihin, muuten olisi varmaan rikottu valokuvauskieltoakin. Se oli niin salaista.

  3. jore
    17.4.2019 at 16:24

    Lealle kiitos tutunoloisesta tarinasta👍

    Miksikähän minä en muista tuota tehtaan pillin ääntä vaikka kaiken järjen mukaan kuuluvuusalueella olen ollut.

    Koukun kalliolta olen kyllä tarkkaillut ulkomaan elämää.
    Kotona sitten kyllästymiseen asti kiusasin mummoani kysymyksilläni elämästä Värtsilässä
    ”ennen sotia”

  4. Tuula
    17.4.2019 at 18:19

    Mukava muistelu-tarina.
    En ole osannut ajatella, että niin lähekkäin, piikkilanka-aidan kahta puolen naapurukset heinätöissä olivat! Itse kun noihin aikoihin näin Huovisen mäeltä jonkun korokkeen päälle nousten vain jotakin vaaleita rakennuksia, joitten sanottiin olevan siellä rajan takana.

    Ihanko oikiasti, Lea, maltoit olla hiljaa, et ruvennu juttusille aidan takusten kanssa??

    Kiva juttu, jatkoon!

  5. Sakari H
    17.4.2019 at 22:13

    Mielenkiintoinen asia tuo tehtaan?pillin soitto. Muistan sitä kuulleeni usein ulkona ja tietysti rajan pinnassa ollessani.
    Oma muistikuvani on, että pilli (sireeni) olisi soinut klo 16 tai sitten puolen päivän maissa. Kahta lähes peräkkäistä (tunnin välein) päiväsoittoja en muista ollenkaan.

    Joku tietää. Kertokoon meillekin.

    Lea laittoi harmaat aivosolumme (viittaan Perkuleen Hoirottiin, vai mikä se lempimissarjani olikaan) askartelemaan (uteliaisuus on minun ehkä ainut hyveeni).

    Hyvä Lea, kiitos!

  6. Poikamies kolmannessa polvessa
    18.4.2019 at 7:08

    Ainakiin puolenpäivän maissa ja 4-5 hujakoilla pilli soi, mutta suattohan se soija jo heti uamutuimaankin.
    Tää ol hyvin lupsakka ja rettee muistelma, joka pittää paikkasa:-)

  7. Helmi
    19.4.2019 at 8:57

    Muistan minäkin ne Värtsilän tehtaan pillin soitot.
    Jatkosodan jälkeen rauhan aikana.
    Monta kertaa päivässä soivat.
    Joskus ampuivat valoraketteja venäläiset, eli suomalaiset, rajan läheisyydessä. Kaamea näky pimeällä. Pelkäsimme että sota syttyy uudestaan.

  8. Esko Tarvainen
    27.4.2019 at 19:27

    Tykkättiin lenkkeillä kun pojat oltiin ramohvori neulalla rokotettu. Kaustajärvi kierrettiin raja-aidan polkua pitkin. Vyöhön kiinnitetty kaisla hapsuineen taipuessa hypättiin yli ja sauna lenkin tehneet otti vastaan lempeisiin löylyihin.

  9. Esko Tarvainen
    27.4.2019 at 20:12

    Oli rajapartion ase rynnäkkökivääri. On minulla otettuja kuvia siltä-ajalta, jos ne arkistosta vielä löytyisi.

  10. Esko Tarvainen
    27.4.2019 at 20:56

    Reijo Taipaleella ja meidän työpaikalla lomapaikka aurinkorannalla samojen uima-alteiden tykönä. Bedal Mandena Costassa. Rajan miehet kohtasivat: Värtsilä ja Miehikkälä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *