”Luonnon lapsia”

 

Joka kesäiset Värtsilä -päivät ovat koht’sillään ovella. Heräsi ajatus tehdä pikkujuttuja ennakkoon kuvineen päivineen vanhan Värtsilän olleesta ja menneestä teatterista, ja vähän muutakin.

Sitten päivän teemaan.

Kansantalon kuva, pääsisäänkäynti. Teatterin toiminta tapahtui tässä vuonna 1936 valmistuneessa talossa. Oltiin valtakunnallisesti kuuluja katsojamäärien suhteen. Kiitos siitä kuului Viherpuun Kallelle! Muutama kuva Maiju Lassilan Luonnon lapsista. Niin kuin kuvista näkyy, väkeä on paljon, vauhdikasta menoa ja loppusuvantoa!

Kuvien perään vielä 2 Hilkkaa, Savolainen ja  Vänttinen, ylimmät ystävät!
Oli mielenkiintoista tekemistä myydä valokuvia ja käsiohjelmia teatteriin katsojille. Myyntipalkkio hurahti nopeasti ravintolan puolella punaiseen limonaadiin ja Baakkelsiin! Ne Ikosen valokuvaamon ottamat kuvat teatteriesityksistä ovat hienoa katsottavaa, tänäkin päivänä. Silloin osattiin asiat viimeisen päälle! Teatteria tehtiin ”hiki hatussa”, noin kolmen vuoden ajan, kunnes raaka itätuuli puhalsi yli Värtsilän.

Teatteritalo tuhoutui tykistökeskityksessä. Nyt on jäljellä vain rakkaat muistot, vaikkapa näin kuvien muodossa. Ne pysyvät!
Hilkka Partanen

 

Lehtijuttu seuraavaksi

Näytäntökautensa viimeisellä ensi-illalla ”Luonnon Lapsia” kruunasi Värtsilän Työväen Näyttämö näytäntökautensa ensi-iltojen sarjan.

”Viime sunnuntaisessa ensi-illassaan Värtsilän Työväen Näyttämö esitti Maiju Lassilan kirjoittaman 4-näytöksisen kansannäytelmän ”Luonnon Lapsia”.

Kirjailija Maiju Lassila alias Tietäväinen, joka syntyjään on aivan naapuripitäjän lapsia, sai suurelta osaltaan omassa elämässään kokea luonnon lapsen elämää. Maiju Lassilan elämänradasta on niin paljon kirjoitettu, ettei se tämän yhteydessä kaipaa muuta kuin maininnan, että tämän harvinaisen kirjailijakohtalon maallinen vaellus päättyi kansalaissodan jälkiselvittelyissä Suomenlahteen. Ollessaan varsinainen kansan lapsi, näkyy tämä selvästi myös hänen kirjallisesta tuotannostaan, jossa piilee eräänlainen kotiseuturakkaus, sillä Maiju Lassilan kotiseutunsa kansanelämän kuvaus on niin aitoa ja rehevää, tekisi mieli sanoa, kuin Aleksis Kiven. Niinpä näin ”paikan päällä” esittävä näyttämö, jolla henkilökunnassaan on vara valita edustava tyyppikokoelma, onnistuu, kuten nytkin, saamaan esitettävästä todellisuustuntuisen kokonaisuuden. ”Luonnon lapsia” on näytelmä, jossa on yhdistelmä sekä tukkilaisten että mustalaisten elämäntapoja, lukuisine lemmenseikkailuineen, jotka kaikki päättyvät ”hyvin”, kuten varakkaan talokas-Vännin naimapuuhatkin. Vaikka näytelmä tiedettiin luodun ”ylös” ennätysmäisen lyhyessä ajassa, niin silti saatiin nähdä tulos, joka ylittää joissain suhtein pitkänkin harjoitusajan saannokset. Johtuneeko tämä ehkä siitä, että esitettävä on sekä näyttelijöille että yleisölle helppotajuinen.

Jos oikein ymmärretyllä ohjauksella oli saatu hyvä kokonaisuus, niin sitä ihailtavammaksi hiottuja yksityissuorituksia saatiin nähdä. Mainittakoonkin pitkästä henkilöluettelosta joitakin. Jutikka – Lassi Savolainen loi vähävaraisesta talollisesta niin naamioituksellisesti kuin lausunnallisestikin uskottavan tyypin. Lotta – edell. vaimo, Sirkka Savolainen hyvä, kuten edellinenkin. Pirkko – edellisten tytär, Eeva Vallius, kaunis ja oikeaan osunut suoritus. Vänni – Jussi Koski, mehevä ukkotyyppi. Leenan – tukkilaisten emännän osassa Lyyli Jokela paikallaan, hilpeys ehkä teki kiusaa. Jorri – tukkilainen, johtaja Viherpuu mieliosassaan kutkutteli yleisön nauruhermoja. Ulla – mustalaistyttö, Helvi Pulkkinen verrattoman hyvässä vireessä; hän antoi näytteen, mitä on ilo näytellä, kun on osa, jossa on tilaisuus saada lahjoilleen oikeutta. Hänen esityksensä oli aitoa, täynnä kevyttä, huoletonta, mustalaistytön oveluutta ja hurmaa, jonka hän pian puki kauniiseen tanssiin. Kukkaiskorit, jotka hänelle ojennettiin, olivat todella ansaitut. Feda – mustalainen, Lauri Savolainen ”Ullan” tulisena rakastajana liitti kauniin lisän entisiin saavutuksiinsa; oli nautinto katsella tämän parin näyttelemistä. Ella – mustalainen, Lahja Miettinen, osoittaa kypsyvänsä todelliseksi Thalian palvelijaksi. Junnu – Veikko Turunen; ja Hessu – Martti Selenius; mustalaiset, typpinä ja esityksellisesti mainiot. Jukka, tukkilainen – Arvo Matikainen – näytteli vapaasti ja miellyttävästi, samoin Saku – Martti Järvinen. Mainittakoon vielä veikeä Heili-tyttö – Tyyne Kurki, joka myös herttaisuudellaan valloitti sekä Sakun että yleisön. Näytelmässä on koko joukko sekä tukkilaisia että muuta kylän väkeä jotka saakoot yhteisen tunnustuksen ahkeruudestaan. Kun tämä ehkä kansannäytelmistä pidetyimpiin kuuluva näytelmä menee ensi sunnuntaina näyttelijäin lahjanäytäntönä, rientäköön jokainen näyttämön ystävä tähän näytäntöön osoittamaan tunnustuksensa näyttelijöille, jotka päivätyönsä päälle, itseään säästämättä ovat luoneet monta niin nautintorikasta iltaa Värtsilän ja ympäristön teatteriyleisölle.”

Yrjö Vänttinen

Share

1 comment for “”Luonnon lapsia”

  1. jore
    20.7.2019 at 8:50

    Kiitos Hilkka 🌹

    Nää on vaan niin hienoja nää Värtsilän työväen
    Teatterin jutut ja kuvat.
    Näistä pääsee jotenkin kiinni siihen Värtsilässä
    elettyyn arkeenkin.

    Mitä noille näyttelyn kuville tapahtuu näyttelyn jälkeen,vai jääkö näyttely pysyväksi kylätalolle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *