Seikkailu Chicagossa

 

Rättäri Leo Partanen on joutumassa pinteeseen Suomen suurimpaan tuohikonttiin. Muistelen että Väinö Lötjönen olisi ollut kontintekijänä.  Kuva on teatterin ensimmäisestä ensi-illasta Pakkalan näytelmästä Tukkijoella

Tästä se Värtsilän Työväen Näyttämön menestystarina alkoi. Siitä kuuluu kiitos Viherpuun Kallelle. Oltiin näet valtakunnallisestikin kuuluisia mm. katsojamääriin nähden. Ensimmäisenä esityskautena noin 6000 katsojaa. Seuraavana  jo 13 000.

 

Pian Tukkijoella näytelmän jälkeen  esitettiin  Seikkailu Chicagossa. Viherpuu oli saanut helsinkiläisen taiteilija Elo Kuosmasen lavastamaan ja ohjaamaan tanssit. Hienoa jälkeä syntyi!

 

”Ken vain on kerran nähnyt Chicagon, tuntee hän silloin oudon hurmion. Valokilvet välkkeen loi, yössä outo laulu soi, Chicago, Chicago, valtakaupunki Amerikan, Chicago, Chicago, valtakaupunki lännen maan!”  Tämä iskelmä näytelmästä muistuu vielä hyvin mieleen.
Edesmennyt rakas aviomies Aarre kertoi käyneensä katsomassa näytelmän ”pyöräpelillä”.  Oli ollut kovasti jännä juttu!

Näissä muistoissa, Hilkka Partanen

Seuraavaksi  lehdessa ollut juttu.

” Seikkailu Chicagossa” Värtsilän Työväen näyttämöltä

Viime sunnuntaina oli taas värtsiläläisellä yleisöllä tilaisuus seurata ripeästi toimivan näyttämönsä uusinta saavutusta. Näyttämö esitti tällöin tunnetun humoristin Tatu Pekkarisen farssi-iloittelun ”Seikkailu Chicagossa”. Tatu Pekkarinen – jonka kynän tuotteen huumorinkylläisyytensä ansiosta ovat aina ja jatkuvasti saaneet hyvän vastaanoton erikoisesti työväen piirissä – on myös pystyvä yleisön hauskuuttaja näyttämön ramppien takaa. Nyt esitetyssä näytelmässä on paljon yhteen vivahtavaa tekijän aikaisemmin Värtsilässä esitetyn näytelmän ”Laulava hotelli” kanssa, mutta on tähän myös sovitettu monta ajankohtaista ironista lausepartta, jotka huumorin seassa vuolainan pursuavat kauppias Janne Puustisen suun kautta. Myös näytelmän lukuisat tanssit, joita esittävät chicagolaisen gangsterikuninkaan lukuisat mustat ja valkoiset palvelijat, tekevät näytelmän vaihtelevaksi, ja istuu sen parissa illan ja toisenkin hyvin mielellään.

Näyttämö, joka lyhyenlaisen harjoitusajan vuoksi oli saanut tehdä tavallista ankarampaa työtä, onnistui olosuhteet huomioiden aika lailla hyvin. Näytelmään, joka onnistuakseen vaatii vauhtia ja reippautta, oli sitä myöskin saatu.

Taiteilija Elo Kuosmanen, joka paikan päällä on näytelmän lavastanut ja ohjannut myös sen lukuisat tanssit, ansaitsee työstään kiitoksen, sillä työ ei liene ollut helppoa, kun useat avustajatanssijat olivat ensikertalaisia. Jos allemerkityn ehdotus saisi kannatusta, sietäisi, jos ei toisten, niin näyttämön puolesta ryhtyä kiinnittämään vakavaa huomiota naispuolisten avustajain liikuntakasvatukseen. Tällöin olisi mahdollista saada nopeammin ja suurempia revyyesityksiä nyt esitetynlaisiin näytelmiin.

Mitä yksilöllisiin osasuorittajiin tulee, niin niistä mainittakoon ensimmäisenä johtaja Viherpuun kauppias Janne Puustinen. Tämä osahan kantaa koko näytelmän kuorman, ja sen ympärillä tapahtuu kokonainen sarja kommelluksia, jotka johtuvat tämän huvittelunhaluisen Savon ukon omistakin otteista, eikä suoritus muuta mainintaa tarvitse, kuin että se oli sitä kuulua Viherpuun tyyliä. Edellisen vaimo Malviina – Kaija Lötjönen – oli topakka, ja hyvän huolen ja vastuksen tuoja miehensä edesottamuksille. Saima Nuotio – Vieno Partanen – onnistui aika hyvin, liikkeet ja ilmehtiminen vilkasta, myös lausunta aika vapaata, joten hyvä tulee, kun työ jatkuu. Onni Toivolaa – Vieno Kosonen – näytti vähän aristuttavan ”ensi rakastajana”, mutta tämähän on tavallinen nuoren miehen ilmiö, joka kyllä haihtuu. Rohkeutta vain ja äänen käyttö kuuluvammaksi, niin Vilho-poika alkaa niittää laakereita, sillä edellytykset ovat hyvät. Timantti-Jack, gangsterikuningas – Leo Partanen – oli hyvä ja erittäinkin naamioitus teki hyvin edullisen vaikutuksen. Myös Yrjö Simosen rosvokuningas ”Kalifornian kauhu” korskealla äänenkäytöllä ja hyvällä ryhdillä oikein oli ymmärretty. Musta-Saara – Irja Perho – neekerityttö oli reipas ja tehtäväänsä sopiva, samoin kuin Martti Järvisen ja Kalle Rantasen neekeripojatkin.  Vinkerton, harrasteleva salapoliisi – Lauri Savolainen – oli taas mielitehtävässään. Tuottaa hauskaa katsella Lassi-pojan otteita näyttämöllä, sillä hän on työssään koko sielullaan mukana. Päätanssijattaret, neidit Eeva Vallius, Lula Tiainen ja Hämäläinen varmoilla tanssiliikkeillään ja miksei kauniilla vartaloillaan tekivät miellyttävän vaikutuksen. – Veikko Turusen konstaapeli, Olavi Ikosen Härmälä ja Vepsäläisen Savolainen olivat mukiinmenevät. Lisäavustajat myös koettivat tehdä parastaan, joten ilta kokonaisuudessaan oli hyvä ja katsomon täyttäneellä yleisöllä sanomaton hauskuus.

Näyttämö esittää ”Seikkailun Chicagossa” uusintona ensi torstaina markkinanäytäntönä, joten, markkinamiehet ja –naiset, käykääpä viettämässä hauska ilta seuratessanne Janne Puustisen seikkailuja hänen Amerikan-matkallaan.

Yrjö Vänttinen

1 comment for “Seikkailu Chicagossa

  1. Tulipa mieleeni Juha Vainion erään viisun kertosäe: ”Aika entine ei koskaan enää palaa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *