Pykälävaarantien työmaa 1960

Värtsilän ja Tohmajärven välille rakennettiin 1960 Pykälävaarantie. Värtsilän puoli tehtiin noin vuonna 1960 ja Tohmajärven puoli muutama vuosi myöhemmin.

Niihin aikoihin minäkin tulin miehen ikään ja pääsin ”kortistoon”. Ensimmäinen ”oikeisiin töihin” tutustumiskeikka oli Korkeakankaan tietyömaalla. Sieltä minut ja muita Värtsilän poikia siirrettiin Pykälävaaran tietyömaalle. Minun tehtäväksi tuli mittamiehen avustaminen. Meidän tullessamme oli kevät ja lunta vielä vähän maassa. Metsäaukko oli tehty ja puut korjattu pois. Nyt puskutraktori oli puskemassa pois pintamaata kantoineen.

Tukikohta Murtokoskella
Murtokoskelle perustettiin asentopaikka eli tukiohta kahdesta parakista. Työt alkoivat täältä aamuisin kello 7. Sinne piti suoriutua tavalla tai toisella. Ensimmäiset tehtävät työmaalla olivat sillan tekeminen Murtokosken yli sekä tämä valtavan suuri maansiirto, joka veisi ties kuinka kauan. Kirvesmiesten nokkamiehenä toimi Albin Karvonen.

Sillan teko aloitettiin junttaamalla miesvoimin joen pohjaan paaluja pystyyn. Junttauksessa laulettiin myös junttalauluja ”Hei juu ja junttalipoo, juntta se nousee ja laskee joo…” ja lukuisia eri versioita. Mieleen on jäänyt Vornasen Teuvon versio: ”Hei juu ja junttalipoo, johan täss on töitä tehty levätäänpäs joo” Tätä neuvoa myös toteltiin.
Näittenpylväitten varaan tehtiin sitten valumuotti betonivalua varten, käytetyistä laudoista, tietenkin, Betoni sekoitettiin paikan päällä Bernhard polttomoottorilla myllyä pyörittäen. Raudottajana toimi Turusen Eikka.

Mistä Pykälävaaraan kuljettiin ennen kuin oli Pykälävaaran tie

Työmaalle pääseminen oli hankalaa jos ei omistanut apuvälineeksi vähintään mopoa. Murtokoskelle pääsi autolla Selkäkylän kautta, ja sitten kun jonkun verran oli tienpohjaa tehty niin pysty ajamaan Kaurilantieltä Harkkolammen kautta.

Me jalankulkijat saimme tallata samoja polkuja kuin koululaiset ja muut sen suunnan eläjät. Patsolanmäen ja Pykälävaaran puolen välissä on syvä notko, jonka voi ylittää kahta hevosella ajettavaa polkua. Eteläinen reitti kulki Harkkolammen ja Hepoharjun välissä. Pohjoinen reitti Avoniuksen ja Parikan pihojen kautta. Kävin kävelemässä läpi nämä pykälävaaralaisten entiset ainoat kauppa- ja koulutiet. Kyllähän nuo polut tallasi näin kesäkelissä, mutta kouluhan käytiin talvella.


Reitin alku Patsolan urheilukentän luona. Numero 1 pohjoinen polku. Numero 2 eteläinen Hepoharjun polku. Korkeuseroa molemmissa 20-30 metriä. Harkkolammen ja Hepoharjun korkeusero noin 40 metriä.


Lammen takana näkyy Hepoharju ja sen rinteessä näkyy kärrytiet ja keväistä lunta valkeana juovana. Kuva on uimarannalta.


Pohjoinen reitti. Parhaimmillaan kapea hyvä tie. Oikealla näkyy nykyinen Pykälävaaran tie.
Kerran tätä tietä noustiin Hassisen Tasun ”kantti x kantti” autolla ja näillä main meidän penskojen piti nousta työntämään auto mäelle

Hepoharjun reitti


Näiltä main nousua Harkkolammelta on noin 20 metriä ja Hepoharjun päälle vielä toiset 20 metriä

Puiden juurista päätellen kyseessä on vanha kulkutie

Leirielämää
Kunnantoimistolta lainattiin iso harjateltta ja pystytettiin Murtokosken rantaan. En muista ketä pitkämatkalaisia siellä yöpyi, mutta myös minä ja muutama lähiseudun poika. Niihin aikoihin radiosta kuuluin Irmeli Mäkelän tilanteeseen sopiva kappale ”Nyt virran kalvoon luo loisteensa kuu… ”

Leikkaus
Tien alkupäässä piti poistaa maata valtava määrä ja siirtää se vieressä olevaan syvään notkoon. Työ oli silloisen mittapuun mukaan todella suuri tehtävä

Pellonraivauksen caterpillar oli jo työntänyt kivistä maata ilmeisesti kuukausia. Leikkauksen toiselta puolelta katsottaessa aikaansaannos näytti kuin iso mies olisi vain ulostuksen hangelle heittänyt. Koemonttujen perusteella maa-aines oli näyttänyt soralta, mutta olikin erittäin karkeaa soraa, jopa kuution kiviä. Näytti suorastaan hupaiselta kun Caterpillar pyöritti edessään yhtä kiveä jostain Sistosen tiehaarasta asti ja lykkäsi sen alas notkoon. Sillä ei paljon notko täyttynyt. Sitten se lähti telaketjut kirskuen hakemaan toista kiveä.. matka pisimmillään lie ollut sata metriä. Paljon myöhemmin otettiin käyttöön kauhakuormaaja ja joku ihmeellinen matala kaivoksien kuorma-auto. Sitten työ etenikin vauhdilla. Suuret kivet loppuivat aikanaan ja päästiin ajamaan soraa tavallisilla kuorma-autoilla


Turusen Tuuren Bedford saa lastin kuva yllä.

Kuva alla: Sorakuorman levityksessä saattoi käydä näinkin. Lava pystyssä auto oli aika horjakka. Tässä rytäkässä särkyi Alpon termospullo

Kempsu

Nettikuva

”Kempsu”
Kempsu oli entisiä USA:n armeijan maastokuorma-autoja. Autossa kaikki mpyörät olivat vetäviä. Reku Sallinen kuljetti maastokuorma-auto ”Kempsullaan” tarvikkeita esim rumpurenkaita sellaisiin paikkoihin mihin muuten ei päässyt.

Harkkolammen hiekkamonttu
Tien sora ajettiin läheisen Harkkolammen rannalta. Nykyisen uimarannan paikalla oli kaunis kypärän muotoinen kumpare ja se oli mieleinen ajanviettopaikka. Kunta osti sen hiekkamontuksi ja me lapioimme sen autojen lavalle. Siitä tuli Pykälävaaran tie. Jäljelle jäi ruma tasanne, mutta kunnan nerokkaat päättäjät tekivät siitä uimarannan. Rajanaapureiden puolelle jäi mäestä muistoksi pienet ”nysät” joista voi päätellä millainen mäki siinä on saattanut olla

Hiekkamonttu. Rajanaapureiden puolelle jäi vielä muistoksi pienet ”nysät” tästä kumpareesta. Kuva uimarannalta pukukopin suuntaan.

Mittaus
Minun mittaustehtävät alkoivat siitä kun tien pohjalta oli poistettu pintamaat pois alettiin tarkemmin selvittää mihin kohtaan tie tehdään ja silta rakennetaan. Maastossa oli kallioon tai suuriin kiviin hakattuja kiintopisteitä joiden avulla ”päästiin kartalle”. Suora oli yhteensä 2 km pitkä ja Murtokosken tukikohta siinä puolivälissä. Silloin ei laser mittareita ollut, joten ihmisen silmän zoomaus oli koetuksella. Edellisillä mittamiehilläkään suora ei liene ollut aivan suora koska nyt metsäaukkoa piti levittää toiselta sivulta.

Mittamiehen hommia opettelemassa

Oli tärkeän näköistä kun sain joskus tiirailla vaakituskoneen läpi, mutta enimmäkseen kantelin mittakeppiä tai mittanauhaa ja raivasin auki mittauslinjoja metsiin ja pusikoihin. Päämittamiehenä oli Aarne Sahlsten, tuttavallisemmin ”Ake”. Alkuvaiheessa riitti suurpiirteisempi mittaus ja tarkentui työn edetessä. Esimerkkinä suorakulmaksi saattoi riittää menetelmä, että astuin mittauslinjalle sivuttain niin, että levitin kädet linjojen suuntaan vasemmalle ja oikealle. Sitten kädet suorina eteen, siinä oli ”suorakulma”. Se riitti tiedoksi kummalta puolelta puuta pitää raivata lisää näkyvyyttä. Siihen aikaan ei ollut laseria, joka olisi nähnyt pusikon läpi, vaan aina oli raivattava ihmissilmin katsottava aukko. Linjalle sattuvia puita ei saanut kaataa. Nyrkkisääntönä vesurilla kaadettavat kaadettiin.

Rinne jyrkemmäksi
Tämä kyseinen mäki, missä kaivinkoneet mylläsi, piti mitata moneen kertaan.. Nimittäin joku näyttiolevan pielessä, koska mäen alla tie olisi pitänyt tehdä ihmeeen korkealle penkalle tai mäen päällä olisi pitänyt tehdä jopa maanpinnan alapuolelle, siis piirustusten mukaan. Aikanaan selvisi, että alkuperäisissä mittauksissa oli tasan metrin virhe.
Ake pyyhki tehotipan nenänpäästä ja tuhisi Kekkosen tapaan: ”..tanan tunarit, kuus senttii metrille oli suurin sallittu nousu, ja nyt tästä tul melekeen seihtemän senttiä”, Ake selitti viisaana miehenä. ”Mäkee on jyrkennettävä metrillä”

Ake laittaa vaakituskonetta vaateriin

Tangentti
Pykälävaaran tiessä on vain muutama kaarre. Suurin ja viimeinen kaarre Tohmajärven suunnalla teetti mittamiehille paljon töitä. Eräs tapahtuma jäi erityisesti mieleen. Ake käski vesuroimaan tangenttilinjaa Kettusen talon ja Kaation tiehaaran väliin. Minä aloin vesuroida, mutta sitten tarkennuksena kysyin että mikä se tangentti on? No kahoha tänne, sanoi Ake ja pyyhkäisi hiekkaan kaksi viivaa, toisen Kettusen suuntaan ja toisen Saarioon päin. Korjasi vielä tyhjän tupakkaholkin asentoa ja pyyhkäisi kumisaappaan kannalla laajan kaaren viivojen väliin. ”Kahoha kun..” Ake jatkoi, mutta huomasi  pienen hymynvirneen minun naamalla ja ärähti jotta ”hittojako tuossa joutavii kyselet, annahan vesurin heiluu”! Linjat saatiin raivatuksi ja tie tehdyksi, vaikka trigonometrian opiskelu jäikin vähiin. Kymmenkunta vuotta myöhemmin olin sähköopin tunnilla jossa puhuttiin tangenteista, cosiineista ja vaikka mistä sellaisista oudoista asioista. Niinpä minä uskalsin kysyä, että mikä se tangentti on. Toisille termit olivat tuttuja kun olivat enempi kouluja käyneet. Minulla takana vain Patsolan kansakoulu ja Aken lyhyt johdanto aiheeseen. Sähköinsinööri selitti yhtä perusteellisesti kuin Ake aikoinaan; Katsos, kun olet kiikkumassa ja kovassa vauhdissa kiikun riimu katkeaa, niin sinä lennät tangentin suuntaan. Tämä asia selvisi ja asia on loppuun käsitelty ja voidaan siirtyä päiväjärjestykseen.

Tie päättyy ei minnekään
Värtsilä teki osuutensa tiestä kunnarajaan saakka lähelle Saariota. Puhuttiin, että Tohmajärven päättäjät eivät osanneet päättää mihin kohtaan Jänisjoen silta tulisi. Luonnollisesti eri vaihtoehtojen käsittely valituksineen kesti vuosia. Näinä vuosina tieyhteyttä Värtsilästä Tohmajärvelle ei edelleenkään ollut, vaikka Pykälävaarantie oli valmis.

Kärräri


Kuvassa Jorma Shalsten maansiirrossa. Taustalla näkyy peltoa ja tien pää.

Muita mieleen jääneitä henkilöitä

Kunnan rakennusmestari K. Nuutinen. Mestarilla oli havaijinkitara Skodan hattuhyllyllä

Lukkarisen Kunne, aivan hillitön autokuski

Matikaisen Tenu, myös railakka kuski. Ajoi Turusen Tuuren ”Petteriä”. Kerran auto kaatuikin varmaan liian suuren tilannenopeuden vuoksi soraa levittäessät. Tenu ajoi myös kunnan Nuffield traktoria jossa oli lumikolan kokoinen kauha soran kuormausta varten. Tenu loivensi jyrkkää Leminrinteen mutkaa ”Nuhveltilla”. Traktori oli poikittain tiellä ja kuorma-auto ajoi sitten siihen alle ottamaan kauhallisen. Kerran kauha oli täynnä ylhäällä ja silloin joku hydrauliikkaletku halkesi ja öljyt lensi silmille. Nuhveltti ei kaatunut, mutta syöksyi alas pellolle metsään saakka.

Heinosen Kössi. Kössillä oli Jawa.

Jormanaisen Olli. Anteeksi Olli, kun kerran laitoin kylmää vettä termospulloon iltapäiväkahviksi
======================================
Tervavaaran tien linjaus
Pykälävaarantien ohessa tehtiin  muutakin. Esimerkiksi selvitettiin eräs rajariita. Tervavaaraan tien oikaisulinjaus. Alkupiste Pykälävaarantien ja Tervavaarantien risteys ja päättyi lähelle Tervavaaraa Haarakoivun paikkeille. Linjaus kulki suon reunassa. Suunnitelma vaikutti erinomaiselta, mutta ei ollut kaikkien maanomistajien mieleen eikä siihen aikaan kunnilla ollut pakkolunastusoikeutta. Yrjö Jormanainen on kertonut tästä tiesuunnitelmasta perusteellisesti toisaalla Värtsin palstoilla otsikolla ”Tietä piisaa”.

Värtsilän teistä on kerrottu toisaalla
http://www.vartsi.net/2012/04/12/tieta-piisaa/

Sallisen veljesten Rekun ja Sakun vahva maastoauto ”Kempsu” kyydissä tulevan kotitalonsa puutavara. Kuvassa oikealta Saku Sallinen, apumies Matti Piiroinen ja vasemmalla isä Otto Sallinen. Kuvan nappasi Reku Sallinen,
Kuva: Helena Sallisen albumi
Share

24 comments for “Pykälävaarantien työmaa 1960

  1. Sakari H
    22.7.2019 at 16:47

    Kyllä kannatti aikoinaan kaikki kivet kääntää, jotta Alpo löysit tämänkin laaturaportin.

    Kiitos, kun jaksat ja osaat!

  2. Tuula
    22.7.2019 at 17:03

    Piti lukkee kahesti. Alpo, oot paras!

    Voi ku olis vieläkin tämmösiä Akeja ym neuvomassa tämän päivän poikia, jos sieltä kortistosta heitä komennukselle toimitetaan..

  3. Helmi
    22.7.2019 at 19:45

    Tuo Alpo Rummukaisen kirjoittama ”Pykälävaaran tietyömaa 1960” pitäisi laittaa Värtsi – Värtsilän verkkolehti Facebook ryhmään.

  4. Alpo R
    22.7.2019 at 21:28

    Kiitos Helmi, mutta pidetään juttu mieluummin pelkästään verkkolehti Värtsissä. Jos aiheesta syntyy keskustelua niin mielestäni se on parasta olla yhdessä paikassa eikä hajoitettuna moniin eri paikkoihin.
    Terveisin Alpo R

  5. Helmi
    23.7.2019 at 3:05

    Alpolle. Se sun juttus hukkuu pian tänne Värtsiin.
    Jää unholaan.
    Ei niitä kukaan viitsi etsiä, eikä muista.
    Terveisin Värtsilän likka

  6. jore
    23.7.2019 at 10:35

    Paikallishistoriaa parhaimmillaan.Hyvä Mitta-ja kynämies Alpo👍

    Erityisen hienoa tarinassasi on että toit nimeltä tuttuja,vanhoja Värtsilän merkkihenkilöitä esiin.

    Jokainen ihminen on laulun arvoinen,laulaa Veikko Lavi.Tai tarinan 🙂

  7. Alpoaatos42
    23.7.2019 at 11:07

    Niin Helmi, niin käy meille itsellemme ja meidän jutuillemme. Kuitenkin nämä tarinat säilyvät netissä haettavina ainakin muutaman vuoden ja silloin olisi hyvä jos kaikki juttuun liittyvät lisäykset ja kommentit olisivat siinä mukana. Facen peukut ja kommentit kulkevat omia teitään ja mielestäni hautautuvat jonnekin vielä varmemmin kuin Värtsin jutturuuhkan alle.

  8. alpoaatos42
    23.7.2019 at 11:14

    Hei
    Jos tiedossasi on jotain täydennyksiä tai korjauksia juttuun niin voit lähettää sähköpostiin.

    Osoite: alpoaatos42 (miumau) gmail . com

  9. alpoaatos
    23.7.2019 at 19:18

    Värtsiläpäivien aikaan tuli Pykälävaaran tiehen liittyviä lisätietoja. Esimerkiksi Murtokoski oli koulupiirin rajana. Patsolan puoleiset talot kuuluivat Patsolan kouluun ja Murtokosken takana asuvat lapset kävivät koulunsa Saarion koulussa. Tien valmistumisen jälkeen koulupiiriraja muutettiin.

    ========================

    Jormanaisen Raimo Ilmoitti olleensa myös Pykälävaaran tiellä.. Hänellä onkin ollut tärkeä tehtävä.. On istunut KAZ kuorma-autossa apumiehen puolella ja pitänyt peruutusvaihdetta päällä kun se ei ole muuten pysynyt

  10. alpoaatos
    23.7.2019 at 19:58

    Aikanaan leikkaus valmistui läpiajettavaan kuntoon ja soraa ajettiin Patsolan eli ”Wikelin Valman” montusta. Tuo Raimon apumiestehtävä on soranajosta sieltä montusta.

    ===================

    Syksyllä levitettiin tien pinnaksi savisekaista soraa. Sitä löytyi Kankaankylän montusta Kenraalinkylän tien varresta. Sitä oli vaikea louhia montusta ja vaikeaa ripotella tielle, mutta kun se tasaantui niin tiestä tuli kuin parasta asfalttia

    ==========================

    Sallisen Raija kertoi isänsä Rekun ajaneen myös soraa Kempsullaan. Pykälävaarassa oli pikkupoika Piipposen Jorma, joka oli aivan pienenä sairastunut polioon eikä voinut liikkua normaalisti, mutta osallistui tietyöhön aktiivisesti katselemalla liikennettä tien vieressä. Reku on antanut usein Kempsukyytiä ja kenties muutkin autoilijat. Tämä kerrotaan Jorman veljen luvalla.

    =================

  11. alpoaatos
    23.7.2019 at 20:23

    Rami Jormanainen jatkaa tarinaansa:
    Olin välillä Sallisen Rekun kyydissä kun Laasosen KAZi kaatui kuormaa kipatessa ja tukki koko tien. Reku ohitti metsän kautta kun sillä oli Kempsu. Pääsin siihen kyytiin.

    Alpo välitti viestin. Käyhän se näinkin

  12. Pauli Sahlsten
    24.7.2019 at 3:40

    Alpon kirjoitus tien rakentamisesta on minulle myöskin läheistä asiaa, sillä Ake isä mittaili vaa-ituskoneella tien paikkaa ja Jorma veli oli lapio hommissa. Muutamia vuosia myöhemmin olin itsekkin tie hommissa kun Tohmajarven puolta tehtiin. Lapiotyöt tuli silloin tutuksi ja ne osaisi varmaan vieläkin.

  13. alpoaatos
    24.7.2019 at 9:11

    Kiitos Paulille kommentista sinne Ameriikkaan.

    Viime viikon sadepäivinä siivoilin kotimökin ullakkoa. Löytyi kalenteri vuodelta 1960. Olin siihen kirjannut Pykälävaaran tien ojan kaivun kuutiomäärät päivittäin. Ensin mittamiehet mittasivat ojien kaltevuudet ja syvyydet. Sitten lapio kouraan tekemään ne ojat. Niin yksinkertaista se oli. Ja palkka oli hyvä. Nyt ojan kaivaja – lapiomiehen palkka on jo noussut niin suureksi, ettei sitä kannata tehdä. Se on tehtävä koneella.

  14. Jorma Sahlsten
    24.7.2019 at 10:38

    Kiitos Alpo kirjoituksestasi.
    Ensi viikolla tulee 60 vuotta tuon kuvan ottamisesta ja muistan edelleen kun laskimme lapiomiehille
    urakoita ojankaivuusta. Ei ne aina aivan kohdalleen osuneet, mutta ojat tuli lapioiduksi.
    Ajan nykyisin kerran vuodessa tuon tien kautta ja aina tietyllä kohdalla muistan kuvan historian.

  15. Alpo Aatos Rummukainen
    27.7.2019 at 9:50

    ”Helmi” lähetti sähköpostilla kuvankaappauksen Facebookista kommentista. Kirjoitin sen ”auki” tähän jutun yhteyteen. Kommentoija Tuula-Riitta Kärkkäinen

    ===========================

    Tuula-Riitta Kärkkäinen
    Kiitoa Alpolle hyvästä muistelusta. Tietyöt on tuttuja itellekkii, kun isäpuoli oli työnjohtajana ja iitrailemassa ja komennuksilla milloin missäkin päin Pohjois-Karjalaa.

    – Samoin mieheni oli Värtsilässäkin ainakin parissa kohteessa, kun tyttö -80 luvulla sanoi, että isän tekemä silta, tarkoittaen Niiralan junan ylikulkusiltaa.

    – Ja itse olin Uusi-Värtsilässä pari vuotta siivoamassa mittamiesten asuntoa, he ajoivat Tuupovaaran puolella teitä suunnittelemassa, mm mittailivat Konnunniemen tietä, ja mittailivat noitten mutkien oikaisua, ja tyhjään män.. samat mutkat ja kuopat tiessä on yhä, mitkä oli silloin -80 -luvulla.

    – Mutta tuolla tavoin töitä riitti, vaikka sattuikin joskus, että talvella laitetut merkit kaatuivat keväällä lumien sulettua… kuten taisi muinoin käydä rajalle menevällä tiellä

    (hymynaama hymiö) ja peukku

  16. helmi
    27.7.2019 at 11:32

    Alpo, ai sie panit tänne Värtsiin tuon kommentin liittyen omaan juttuusi kuvineen päivineen. Mikäpäs siinä jos asianomainen henkilö ei pane pahakseen.
    Alpo kun ei ole Värtsin Facebookissa.
    Hyvää Jatkoa. Kirjoittelehan lisää suakkunoita tänne Värtsiin

  17. Alpo Aatos Rummukainen
    27.7.2019 at 12:47

    Kiitos Tuula-Riitta.
    Jutun täydennykset ovat erittäin tervetulleita näihinVärtsin muistelun palapeleihin. Näistä se kokonaisuus pikkuhiljaa koostuu. Edelleenkin toivon, että ne kirjoitettaisiin, mikäli mahdollista, värtsi.net Värtsi -verkkolehteen, koska Facebookiin kirjoitetut kommentit eivät siirry tänne Värtsiin jutun yhteyteen.

    Tuohon, miksi mutkat ovat edelleen Tervavaaran, Konnunniemen ja ja monen muunkin paikallistien kiusana löytyy vastaus Vätsin aikaisemman jutun (tietä piisaa) kommentista. Yritän onkia tiedon sieltä seuraavaan kommenttiin.

  18. Alpo Aatos Rummukainen
    27.7.2019 at 13:00

    Kopioin tähän Yrjö Jormanaisen kommentista osan jutusta ”Tietä piisaa”

    Yrjö Jormanainen
    14.4.2012 at 17:26
    Kommentteja:Tietä piisaa… 14.4.-12.

    Kuusikymmenluvun alkuvuosina tuli voimaan :Uusi tielaki. Käsite -Kunnantie poistui käytöstä ja tilalle tuli – Paikallistiet ja Yksityistiet. Osa entisistä kunnanyeistä muuttui yksityisteiksi.

    Yksityisteiksi muuttuivat tiet – Pappila-Valtakunnanraja, Patsola- Selkäkylä, Uudenkylänkoulu-Valtakunnanraja.

    Paikallisteinä tulivat olemaan Värtsilä-Kaurila, Tervavaarantie ja Pykälävaarantie.

    Paikallisteiksi hyväksytyille vanhoille kunnanteille tuli kunnostusvelvoite, kustannuksiin osallistui myös valtio.

    Yksityisteiksi muuttuneilleteille, laki velvoitti kunnan tielautakuntia perustamaan -Tiekunnat ja suorittamaan -Tieyksiköinnin.

    Toimin silloin tielautakunnan puheenjohtajana ja vastasin osalleni tulevista toimeenpanotehtävistä.

    PK,n tiepiirissä valtiovallanedustajana toimi Insinööri -Saari, hänen kanssaan käydyssäkeskustelussa tuli esiin Tervavaarantien mäkisyys ja mutkaisuus. Saari esitti,että tehkää karkea maastotutkimus tien oikaisulinjauksista, oikaisut voidaan tehdä kokonaan valtion rahoituksella. Ainoa ehto on että maanomistajat sitoutuvat kirjallisesti luovuttamaan maapohjat, vanhan tielain mukaisessa järjestyksessä.

    Linjaustutkimus tehtiin, sitä johti nuori rakennusmestari, . Kävimme esittelemässä tulokset ins,Saarelle, hän totesi -Tästä on hyvä jatkaa, Tie saisi kokonaan uuden kuosin

    Niin vaan sitten kävi, että kaksi maanomistajaa ei suostunut laittamaan nimeään sitoumukseen ja hanke kaatui siihen.

    PS. Jotakin hyötyä siitä koitu, juuri valmistuneen rakennusmestarin kyvyt huomattiin ja hänet pestattiin heti PK n piiriin töihin.

    Yrjö J

  19. Alpo Aatos
    30.7.2019 at 18:44

    Kuviin on lisätty pitkällään oleva Turusen Tuuren Bedford kuorma-auto. Taustalla Niirasen taloja Patsolan mäellä.

    Tuohon aikaan hiekkakuorma tuli lavalta tavallisesti yhteen kasaan. Kuljettajat kuitenkin opettelivat nostamaan lavaa pystyyn liikkeellä ollessaan. Kun sai sopivan kovan vauhdin niin sora levisi suhteellisen hyvin eikä jäänyt kovin paljon lapiolla tasoitettavaa.
    Joskus kuitenkin oli liian suuri nopeus lava pystyssä ja auto kaatui. Näin kävi tällä kertaa Matikaisen Tenulle

  20. Raerinne Jussi
    4.8.2019 at 22:01

    Perehdyin tähän juttuun vasta nyt. Tarina on mielestäni erinomainen kuvaus ajalta, jolloin ihmistyö oli vielä arvossaan. Minäkin olen nuoresta iästäni huolimatta saanut tuntea jokseenkin jokaisen jutussa mainitun miehen, joka tietysti vielä antaa lukemiseen omanlaisensa viehätyksen.
    Kiitos Alpo!

  21. Veijo Tuunanen
    15.8.2019 at 18:08

    Alpo Rummukainen kirjoitit historiaa, jota oli ilo lukea. Kerrassaan kiitoksen arvoinen juttu. ”Ei huono. Jatkoon.”

  22. Veijo Tuunanen
    15.8.2019 at 18:09

    Alpo Rummukainen kirjoitit historiaa, jota oli ilo lukea. ”Ei huono. Jatkoon.

  23. Alpo Aatos Rummukainen
    22.8.2019 at 11:10

    Kiitokset kommentoijille ja lukijoille.

    Laitan vielä muutaman juttua sivuavan lisäyksen. Ensinnäkin korjaus; Mainitsin aikaisemmin, että Tervavaarantien linjaus tehtiin Tervavaaraan asti, eihän se ihan niin ollut, vaan mutkien oikomissuunnitelma tehtiin suon reunassa jonnekin Haarakoivuun asti. Siitä eteenpäin tie oli suht kelvollista pieneksi maantieksi.

    Työmiehet huomattiin

    Työmiehet huomattiin niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä. Esimerkiksi kun tien pinnalle levitettävä sora ei ollut seulottuja vaan sisälsi erikokoisia kiviä, niin mestari Haapalainen laittoi meitä haravoimaan kiviä pois. Haravalla lähti aivan liian pienet kivet ja työ oli hidasta. Sitten mestari käski, että riittää kun potkitaan pois noin nyrkinkokoista suuremmat kivet. Näin tehtiin.

    Kuultiin, kun isännät olivat morkanneet näitä ”nykyajan työmiehiä”, kun ne vain kuljeskelevat pitkin tietä ja potkivat kiviä.

    Ensiapua antamassa

    Kerran luoksemme tuli pyörällä hengästynyt nainen pyytämään apua, kun hevonen oli purrut Vornasen Taunon käden poikki. Ajoimme pyörillä paikalle, matkaa oli pari kilometriä. Teuvo Vornanen otti komennon ja käski etsimään side- ja lastoitustarvikkeita. Revittiin lakanoista suikaleita ja leivinlaudan fanerista tehtiin lastoja. Yhdessä talossa oli puhelin, jolla tilattiin taxi.

    Kerran meidät hälytettiin erittäin surulliseen tapahtumaan. Pikkulapsi oli menehtynyt pudottuaan Murtokoskeen. Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin Värtsissä otsikolla ”Murtokosken murheellinen päivä.”

    Vieläkin esitän lämpimän osanottoni pienen Ilpon läheisille.

  24. alpoaatos
    19.10.2019 at 17:04

    Jutun loppuun on lisätty Sallisen Kempsu – kuorma-auton kuva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *