Arvoisat Värtsin lukijat! Aulis Kosonen kerää tietoja Valkoisen talon historiasta, asukkaista ja muisteloista mahdollista kirjaa varten. Jos olet asunut Valkoisessa talossa vuoden 1945 jälkeen ja haluat kertoa ja muistella esim. lapsuutesi aikaa meille niin rakkaassa ympäristössä, niin pistä tarinasi paperille ja lähetä minulle. Sähköpostini on: aulis.o.kosonen@gmail.com tai postitse osoitteella Talluksentie 25 a B 11 82600 Tohmajärvi tai puh. 0505552244.
Mahdolliset tarinat voisivat koskea sitä aikaa, kun perhe on asunut Valkoisessa talossa, mutta olisin kiinnostunut myös elämänvaiheista sen jälkeen. Valokuvat olisivat kiintoisia. Eritysesti pyytäisin tietoja seuraavien perheiden lapsilta/ lapsista: Martti Svensk, Unto Ellonen, Aarne Sahsten, Erkki Soikkeli, Teuvo Mielonen, Väinö Jormanainen, Vilho Honkanen ja Aleksi Irtola.
Mikäli mahdollista pyytäisin tietoja kuluvan vuoden 2019 aikana.
Kiittäen etukäteen
vuosina 1945-1955
Valkoisessa talossa asunut
Aulis Kosonen
Aulikselle peukkuja! Tärkeä ja mielenkiintoinen kirja tekeillä.
Valkoisella talolla oli myös kunnan pääkirjasto sekä partiolaisten ”kolo”. Lapsuudessani siellä asui joitakin vanhoja ihmisiä, joita kävimme auttamassa. Muistan erään mummon tarjonneen maton puistelun jälkeen mehua pullosta, jossa oli hometta.
Varhaisin Valkeaan taloon liittyvä muistoni on varhaislapsuudesta, kun kävimme pyhäkouluryhmänä esittämässä ohjelmaa vanhusten joulujuhlassa. Mainittu juhla pidettiin takkahuoneessa eli kirjastosalissa. Kun selailin jotakin lastenkirjaa jossa oli joutsenen kuva, niin eräs mummo (liekö ollut peräti hän, joka tarjosi Kaijalle homeista mehua ?!) selitti minulle linnun anatomiaa seuraavin mielenkiintoisin sanakääntein: ”…tuossa on sen kaula ja tuossa on sen ruumis..”!
Kun vanhusten rivitalot sitten valmistuivat, Valkealle talolle ei jäänyt enää muuta toimintaa kuin kirjasto. Minusta tulikin pian sen ahkera käyttäjä koska olin oppinut sujuvasti lukemaan jo viisivuotiaana; erityisesti kaikki luontoon liittyvät teokset kuluivat käsissä.
Näillä lainausreissuilla taloa tuli tutkituksi tarkemminkin; erityistä jännitystä hämärään rakennukseen toivat mm. kaikuvat kiviseinät ja kellarikerroksessa sijaitsevat huoneet, joiden ovi-ikkunoissa oli kalterit. Missä tarkoituksessa sitten lie ketä palvelleetkin, niin vankityrmiähän ne selkeästi meidän mielissämme olivat. Mielikuvituksen laukalle lähtöä ei luonnollisesti pyrittykään erityisemmin jarruttelemaan, joten nähtiin ja kuultiin helposti sellaistakin jota ei oikeasti ollut olemassa.
Heti 1980 – luvun alussa Värtsilän kunnan omistaman maatilan vedellessä viimeisiä vuosiaan Valkean talon ullakon valtasivat kesykyyhkyt eli pulut. Kymmenien lintujen parvet kulkivat rikkinäisistä ikkuna-aukoista vapaasti sisään ja ulos sekä ylläpitivät luonnollista viettiään suvun jatkamisesta. Pesiä löytyi varsin paljon alkaen kevättalvesta myöhäiseen syksyyn saakka; niitä tuli käytyä suurella mielenkiinnolla seuraamassa.
Mainittakoon tämän pienen muistelon lopuksi vielä eräs pimeän aikana tehty reissu, jolloin peräti kiivettiin ullakkotilasta luukun kautta katolle. Sieltä pääsimme ihan näköalapaikalta seuraamaan Neuvostoliiton puolella käytäviä todennäköisesti sotilaiden suorittamia ammuntoja; laukausten äänet kiehtoivat ja valojuovapatruunoiden säihke oli näin kilometrienkin päästä katsottuna hienoa nähtävää!
Minulle Valkoinen talo oli ennen kaikkea kirjastotalo. Talvisin oikopolku meni Jänisjoen jäätä pitkin Lintusen Ellan rannasta.
Kirjastonhoitaja Sylvi Muttonen ihmetteli, kun pyysin lainaan Arvo Poika Tuomisen kirjat Kremlin kellot sekä Sirpin ja vasaran tie.
Toki kävin ne hakemassa isäni käskystä, mutta en malttanut olla niitä lukematta.
Ohjasivat lapsen oikealle kasvu-uralle.
Honkasen Vesan isä Ville asui Valkealla talolla vanhempien poikien kanssa.
Minäkin olen asunut muutaman päivän Valkoisella talolla; olen ollut tulirokossa niin kovassa kuumeessa, että on ollut hengenlähtö lähellä. Sairaala oli muistaakseni alakerrassa. Tämä oli vuonna 1950. Koulusta poissaoloa on merkitty todistukseen 60 tuntia.
Jussille kommentti – varmasti ampujat olivat sotilaita, rajavartiomiehiä Kylänpään rv-asemalta. Pimeäammunnoissa oli joskus mukana tehokas valonheitin, niin tehokas, että näki lukea iltayölläkin Karjalan Maata Patsolan mäellä ( = Selänteentiellä ).
Koinpa iloisen ylllätyksen Värtsissä, kun luin Aulis Kososen toiveen kirjan aikaansaamiseksi Valkoisesta talosta. Peukkuja!
Rakennushan on ollut monella tavalla merkityksellinen Värtsilän kunnalle ja asukkaillekin.
Olin viiden vanha kun vietettiin Valkoisen talon vihkiäisiä, talo valmistui v. 1931
Olin äitini ja isäni kanssa hevoskyydillä tapausta todistamassa. Montakohan meistä silloisista katsojista lienee enää jäljellä?
Erikoisesti siitä reissusta on jäänyt mieleeni kun saimme kurkistaa suljetusta, nyt avatusta oviluukusta potilaan huoneeseen.
Muuan kaunis nuori nainen istui lattialla, pissat ympärillä.
Kuulimme, että apteekkineidiltä oli erehdyksessä mennyt matolääkkeet sekaisin, ostaja isännältä henki pois.
Siihen päättyi sen Värtsiläisen kaunottaren tarina.
Sota-aikana Valkoinen talo toimi sairaalana. Äitinikin oli siellä potilaana kovan kuumeen vuoksi.
Seuraava taloon tutustuminen tapahtui myöhemmin kun talo oli jo asuinkäytössä, mm. seppä Rantanenkin asui siellä perheineen, ennen kuin rakensivat omakotitalon.
Olimme perhetuttuja.
Nuorin poika Aarre oli koulutoverini koko kansakoulun ajan, näyttämöllä erilaisissa lapsirooleissa ystävyytemme jatkui.
Taisinpa olla pikkuisen ihastunutkin kiharatukkaiseen poikaan.
Asuihan siellä Valkoisessa talossa äidilleni ja isälleni muitakin tuttuja perheitä, nimet olen jo unohtanut.
Komea talo se Valkoinen talo on vieläkin, kuka lienee rakennuksen suunnitellut aikoinaan?
Nythän siellä on tehty ja tehdään edelleen ehostustöitä, olisi mielenkiintoista tietää uuden omistajan suunnitelmia, missä mennään?
Näissä aatoksissa Hilkka Partanen