8 comments for “Viikon puheenaiheet 42/2019

  1. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin tänään
    että mustikka kukkii lokakuussa😯

    Noin 2-3neliön alueella oli kymmeniä varpuja
    Joissa oli ihan kohtuullinen kukinta.

    Kuvankin laittaisin mutta se ei taida olla mahdollista näihin kommentteihin.

  2. Voittamalla Lictensteinin Suomi on ensimmäistä kertaa kuningas jalkapallon EM kisoissa 🇫🇮
    Huikeaa,tosin pelit tietysti täytyy ensin pelata loppuun mutta tälläisille jalkapallofaneille tämä spekulointi
    on puolet lajin seuraamisen viehätystä.

    Jalkapallo innostukseni lähti sieltä Uudenkylän kentältä jossa muutamana kesänä pelattiin joka
    Ilta jalista kuten silloin lajia siellä kutsuttiin.
    Pelimanneja riitti ihan kivasti kun VR:n miehiä oli usein ottamassa saunahikeä kanssamme.

  3. Jorella kestää tuo potkupalloinnostus.. Hieno homma. Minulla potupalloinnostus loppui varmaankin Patsolan koulun kentälle. Siinä pelin tiimellyksessä joku potkaisi minua hiihtomonolla polven alapuolelle kinttuluuhun.. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, että kirvelee vieläkin

  4. Joutessani käänsin kasvimaan multia talvehtimaan. Hyötyliikuntaa ihan tarpeeseen. Jäi vielä tehtävää muutamaksi uudeksi päiväksikin. Pitää välillä jumpata selkää muulla tavalla. Ja hieroa sinne PERSKINDOL Active Geliä – för muskler och leder.

    Sitten taas keväällä sinne puutarhaan ”Wärtsilän mustan” mukuloita, joita nyt syksyllä – ja talvellakin vielä – maiskutellaan menneen kesän antimina.

    Ei ole muuten ihan joka paikkakunnalla omaa nimikkoperunaa, niinkuin on Pohjois-Karjan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjällä. Esko Nylander pitää huolen siitä, ettei tämä maatiasperuna unohdu, niinkuin se unohtui joskus 1950- tai -60-luvulla löytääkseen takaisin 2000-luvulla Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen toimesta.

    Mainittakoon tässä sivumennen, että on toinenkin paikkakunta, missä vaalitaan omaa nimikkopotaattia. Se on Lemi – Lappeenrannan kupeessa. Siellä yhteen Suomen seitsemästä ihmeestä – Lemin särään – laitetaan lampaanlihan joukkoon Lemin punasta tai Lemin kirjavaa. Ja sitten kirkosta – kun on laulettu virttä neliäänisesti – mennään Kotiseutumuseolle särää nauttimaan. Tuo neliääninen seurakunnan virsilaulu on nimetty yhdeksi Karjalan ihmeeksi. Akateemikko Kustaa Vilkuna vuonna 1973 matkailuaiheisen kilpailun julkistamistilaisuudessa – olin paikalla silloin – sanoi lemiläisille, että pitäkää särä ja virsilaulu yhdessä. Tuo lausahdus on yksi osa sitä ainesta, joka on ollut minulle opettamassa kotiseututyön arvoa.

    No, niin, saatan siis olla ”potaattipappi”, joka harjoittaa hyötyliikuntaa Ullukan kasvimaalla. Jouten olokaan ei oikein maistu, kun on tottunut aina jotain puuhaamaan.

    Kävin muuten järvessäkin vilvoittelemassa mullan kääntämisen jälkeen. Ei ollut vielä jäässä – eikä ollut vesi muutenkaan liian kylmää. Kipeän selän hoitoa PERSKINDOLIN KANSSA!

    Ajakee sitten varovasti tiellä. Hirvenkaatajat hätyyttävät pelokkaita hirviä metsästä tienvarteen. Kun ei satu kuula ihan jokaisen päähän. Eikä niitä kaikkia muutenkaan saa teurastaa. Vaikka hirven liha onkin niin maukasta – varsinkin ”Wärtsilän mustan” höysteenä

  5. Siellä Uudenkylän Terän kentällä taisin olla minäkin.Vr:n miehistä kovin ja ihan oikea pelimies oli Peuhkurisen Olli.Toppariksi sanottiin,tietäneekö kukaan mikä oli Ollin jalkapallohistoria?Sen muistan kun Ollilla oli kesävieraana Jorma Pilkevaara,senaikainen Suomen koripallo maajoukkueen pelaaja.Olihan meilläkin ”maaottelu” Kaurilan poikia vastaan .En muista miten kävi,mutta tais tunteet välillä kuumentua.Olisko ollut 1960-luvun puoliväli.

  6. Terveisiä Haminasta! Tosin olen jo kotona.

    Vietin syysloman kertausharjoituksessa RUK:ssä aselajikouluttajakurssilla, vaikka tykistön aliupseeri olenkin. Kurssi oli loistava ja paljon unohtunutta tuli taas mieleen. Kurssiin kuuluu kolmen päivän maastovaihe harjoitus alueella. Sen aikana huomasin kuinka aika on muuttanut ”metsäkeikat”. Ensimmäistä kertaa eläissäni majoituin puolijoukkuetelttaan, jossa oli sähkövalot. Tosin aggregaatin tuottamalla sähköllä. Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin ko.teltassa Suomi-Armenia-jalkapallo-ottelua aseveljen iPodin kautta. Olimme molemmat tyytyväisiä tulokseen.
    Myös tykistön suuntaus on siirtynyt tietokoneaikaan. Tasomiesten ei kannata masentua, millimetripaperi ja neulat ovat yhä käytössä. Tietokone on vaan nopeampi.
    Tykin tulitoiminta on kuitenkin kuten ennen. Vaatii paljon työtä, ennenkuin tykki on tulivalmis.
    Mukava oli reissu ja vielä paremmat oli aseveljet ja -sisaret.
    Värtsilän yllä käytiin kova ilmataistelu (tai ainakin ilmataistelu) 13.2.1940. Suomalaisten Gladiatorit kohtasivat venäläisten IL-15-hävittäjät. Tällä hävittäjien sitomisella pommittajat yrittivät tulla Värtsilää tuhoamaan. Onneksi Matkaselästä tuli suomalainen hävittäjäpartio hätiin. Tämä päivä oli isäni syntymäpäivä. Rytinällä tuli isäukko maailmaan.

  7. Kiitos terveisistä Kimmo. Aiheeseen liittyen tuli mieleen eräs sota-aikainen tykistön tulenjohtaja. Nimeä en muista, mutta hän tykkäsi pitää koppalakkia päässä kun toisilla oli suikka. Hänen tulenjohtotaito ilman apuvälineitä oli hämmästyttävän tarkka. Salaisuus oli siinä, että hän oli piirtänyt koppalakin lipan alapintaan tarvittavat suunta viivat, joista hän voi nopeasti käskeä tulen korjaus aseteina.

  8. Muistikuvissani on ilmataistelu Värtsilän yllä. Saattaa olla sama, jonka Kimmo mainitsee. Jos oikein muistan, niin yksi venäläinen kone putosi.

    Toinen muistikuva on suomalaisesta hävittäjäkoneesta. Se lensi kotipihamme yläpuolella – niin alhaalla, että kuljettaja näkyi. Navetan savupiippu säilyi kuitenkin ehjänä. Mitä lie lentäjällä ollut mielessään, kun niin alhaalla liiteli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *