Hirveää hommaa

Viimeisenä tohmajärveläisistä metsästysseuroista myös Värtsilän Riistamiesten hirviporukka aloitti oman jahtisyksynsä marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Pyyntilupia sillä on käytössä kaikkiaan neljän aikuisen hirven ja yhdeksän vasan kaatoon. Tämän operaation suorittamiseen on käytettävissä lähinnä yksityisiltä maanomistajilta vuokrattua metsästysaluetta n. 10 000 ha ja aikaa kaikkia lain muutoin sallimia keinoja käyttäen joulukuun loppuun saakka. Mukana jahdissa on reilut 30 metsästäjää sekä kymmenkunta koiraa. Erirotuisten koirien yhä lisääntyvä käyttö on muuttanut hirvijahdin luonteen vuosien aikana Värtsilässäkin selkeästi niin, että perinteisestä ns. ajometsästyksestä on joitakin erikoistilanteita lukuunottamatta miltei täysin luovuttu. Hirven ajossa koetukselle joutuva metsästäjien fyysinen kuntokaan ei ole keskimäärin enää entisaikojen veroinen ja kun jahtiporukka koirineen jaetaan muutamaan pienempään ryhmään, niin tällä tavoin voidaan metsästystä tarvittaessa suorittaa yhtäaikaa eri puolilla aluetta toki kaikkien kuitenkin tietäessä, missä mikäkin ryhmä milläkin hetkellä on. VHF-puhelimien ja älykännyköiden kautta suoritettavalla viestinnällä vältetään mahdollisimman paljon turhaa työtä sekä tietysti ennen muuta varmistetaan turvallisuusnäkökohtien ehdottoman tinkimätön huomioiminen. Koirahan – niin viisas eläin kuin onkin – ei osaa näitä mainittuja vempeleitä käyttää, mutta sen kaulaan laitetaan gps-tekniikkaa hyödyntävä tutkapanta, jolloin sen liikkeitä maastossa pystytään seuraamaan näyttöruudulta reaaliaikaisesti. Jos suinkin olen oikein ymmärtänyt niin sensori tunnistaa myös sen, milloin koira ääntelee eli haukkuu jolloin sijaintia ilmaisevan täplän väri vaihtuu.

Koirista on siis käytännön metsästystilanteissa erittäin suuri hyöty mutta kaikki tämä on tuonut mukanaan valitettavasti myös ”positiivisen ongelman” kun joko hyvin tai vielä paremmin toimivia koiria on suhteessa pyyntilupien määrään paljon, niille ei voida välttämättä taata tasapuolista työskentelymahdollisuutta. Näissä tilanteissa sitten joutuvat luonnollisesti koetukselle myös sekä koiranomistajien yhteisymmärrys että sosiaalisen kanssakäymisen taidot. En ole koskaan kuulunut jäsenenä hirviporukkaan, mutta sen muutaman kerran kun olen ollut seuramiehenä mukana ja etenkin jo taaksejääneinä Riistamiesten pj-vuosien aikana saanut sitä hyvältäkin näköalapaikalta katsastella niin voin sanoa, että se – vaikka onkin metsästysseuratoimintaa parhaimmillaan – ei ole todellakaan mitään Hermo-Heikkien eikä -Hannojen hommaa! Metsästyksenjohtaja eli jahtivouti on yhdessä varasellaisten kanssa tässä koko paletissa ihan oikeasti ns. paljon vartijana.

Käskynjaolla

Tiistaipäivä oli myös metsästyspäivä, mutta toteutettu hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Jahdissa oli nimittäin mukana alakoulumme oppilaita ja opettajia, pari TV-toimittajaa, muutama oikeakin lehdistön (Karjalainen ja Koti-Karjala) edustaja sekä lisäksi vielä minä keräämässä aineistoa hengentuotettani varten tähän verkkolehti Värtsiin. Koululaisten metsästyspäivähän on täällä Värtsilässä jo kymmenvuotinen perinne. Nyt tämä vain toteutettiin valitettavasti Värtsilän koulun omana juttuna viimeistä kertaa koska – niin pahalta kuin tämä ihan oikeasti tuntuukin – viimeinen Suvivirsi veisataan opinahjossamme puolen vuoden päästä. Mitä esim. tälle opetuksen teemapäivälle sen jälkeen tapahtuu, onkin jo aivan eri juttu. Niin tai näin, joka tapauksessa nyt siis mentiin vanhalla sapluunalla; linja-auto toi koulun väen Riistamajalle heti kello yhdeksän jälkeen ja ensimmäisenä ohjelmassa oli tietenkin lain ja asetuksen mukaisen vaatetuksen eli oranssin päähineen sekä liivin pukeminen. Kun tämä oli suoritettu niin metsästyksenjohtaja otti koko porukan käskynjaolle, jossa annettiin tarkat toimintaohjeet. Kaikki ampujat eli ennalta lähialueen maastoon sovituille passipaikoille menevät metsästäjät saivat kukin mukaansa yhden tai kaksi lasta, joille heidät sitten tilanteessa ollessaan velvoitettiin pitämään aiheeseen liittyvää koulutusta mm. riistaeläimistä ja ampuma-aseista sekä niiden turvallisesta käytöstä. Me juttujen tekijät ja kuvaajat sijotuimme vastaavalla tavalla kuka kenenkin matkaan. Mainittakoon vielä tuosta passipaikkojen sekä muiden tiettyjen maastonkohtien nimeämisistä sen verran, että hirvenpyytäjien paikallistuntemus on muutoinkin luonnollisesti jo mm. rajarikkeiden välttämiseksi erittäin hyvä ja lisäksi heidän keskinäinen viestintänsä näistä paikoista on etenkin täysin sivullisille varsin mystistä kuunneltavaa. Paikanmääreinä käytetään esim. milloin mitäkin halkopinoa, kaatunutta puuta, isoa kiveä, tien mutkaa, vanhan asuinpaikan edesmenneen omistajan kutsumanimeä tai jotakin muuta ilmaisua, joka ei välttämättä avaudu eikä tietysti tarvitsekaan avautua vieraille korville minkään vertaa.

Koira kävi välillä näyttäytymässä …
… ja meni takaisin metsään.
Vanhoja hirven jälkiä löytyi …
… mutta tähtäimeen ei ilmestynyt saalista.

Oli tullut aika polkaista homma käyntiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesta vanhan systeemin ajometsästyksestä eli ”kalikkajahdista” piti luopua koska varsinaisen hirviseurueen jäseniä ei tällä kertaa ollut riittävästi paikalla. Maastoon laskettiin siis irti kaksi koiraa. Sitten vain oranssinutut passiin, ketkä jalkapelissä ja ketkä Kangasjoen toiselle puolelle ihan autokyydillä ja ei kun vain odottamaan. Jahtikiintiössä oli vielä jäljellä kaksi urosta ja viisi vasaa, joten varaa siis on ottaa vaikka useampikin eläin, jos vain metsä antaa. Hirviä todettiin parin päivän takaisten jälkihavaintojen perusteella alueelle kyllä tulleen mutta ovatko ne siellä yhä, sitä ei varmuudella tiedetä. Koirat tekivät työtään, ruutuhavaintojen perusteella saattoi jopa joku riistakosketuskin olla mutta vajaan tunnin mittaisen hakemisen jälkeen oli pakko tunnustaa, että metsän suurin eläin oli (taas kerran) vaistojensa ohjaamana ihmistä ja jopa koiraakin viisaampi. Viestivälineisiin tulleen ohjeistuksen perusteella passiryhmitys purettiin ja siirryttiin Metsästysmajan katokselle nuotiotulien ääreen lämmittelemään sekä nälän siirtoon. Sämpylät, makkarat, mehu ja kahvi tekivät ulkoilun päätteeksi erittäin hyvin kauppansa ja äskeisiä kokemuksia kerrattiin vilkkaasti. Toivotaan, että lapset tekevät myös itse jutun mahdollisesti ottamiensa kuvien kera tästä jahtipäivästä Värtsiin. Nylkyvajassakin oli avoimien ovien päivä, joten sinne päästiin katsomaan muutamaa päivää aikaisemmin ammutun hirven ruhoa sekä myös erikoisempaa piipun eteen juossutta saalista – kahta niinikään nyt jo kinnerpuissa riippuvaa villisikaa! Yle TV haastatteli vielä muutamia koululaisia ja sittenpä olikin jo molemminpuolisten kiitosten vuoro. Metsästystä ja kalastusta harjoitetaan täällä maaseudulla vaihtelevassa määrin melkein jokaisen lapsen kotona joten oli aika luonnollista, että useampia käsiä nousi kun heiltä kyseltiin halukkuutta mm. metsästäjän tutkinnon suorittamiseen. Siinä asiassahan ei ole käytössä ainakaan vielä minkäänlaista ikärasismia, vaikka harrastukseen olennaisesti liittyvät ampuma-aseet ovatkin puolestaan sinänsä ymmärrettävästi erittäinkin tiukan lainsäädännön piirissä.

Päästiin kuitenkin näkemään nyljetty hirven ruho …
… sekä muutamaa päivää aiemmin ammutut villisiat.

Jahtipäivä oli siis päätöksessään, lapset ja opettajat lähtivät ensin koululle ja sieltä sitten koteihinsa eikä myöskään hirviseurueen jäsenillä ollut enää keskenäänkään erikoista mielenkiintoa uuteen yritykseen. Majan piha-alue hiljeni mutta nuotiot jäivät vielä palamaan muistuttaen jälleen siitä, että tällä paikalla aina tapahtuu. Metsästysseurat ovat yleensäkin jokaisella paikkakunnalla ja kylällä niitä aktiivisimpia toimijoita, joiden ympärille sitten kertyy sitä muutakin touhua ja tohinaa. Eittämättä yleisin ja tunnetuin tämänkin jutun aiheeseen liittyvä, lähes jokaista seutukuntaa koskettava yhteisen kokoontumisen muoto on hirvipeijaiset. Kosteista iltamatyyppisistä kekkereistä on tosin aikaa myöten luovuttu ja tilalle ovat tulleet siistit ruokailutapahtumat, joihin on etenkin päiväsaikaan helppo tulla syömään vaikka koko perheen voimin. Värtsilän hirvipeijaiset ovat reilun viikon päästä lauantaina iltapäivällä koulun tiloissa. En lähde arvailemaan tämän syksyn menua, mutta useinhan tarjolla on ollut lihakeitto sekä kakkukahvit. Peijaisruokailu on avoin kaikille seuran jäsenille ja maanomistajille sekä luonnollisesti kaikille kyläläisille. Ketään ei siis käännytetä ovelta pois; olin itse muutamia vuosia sitten todistamassa tapausta kun koululla tuli juuri käymään työkeikalla Etelä-Suomesta lähtöisin oleva sähkömies. Hänet käytiin myös pyytämässä syömään ja hän ottikin kutsun vastaan silminnähden hämillään mutta kiitollisena sekä antoi ymmärtää, että tällainen vieraanvaraisuus on hänen kotiseudullaan harvinaista eikä ainakaan mikään itsestäänselvyys.

Näillä metodeilla siis mennään seuratoiminnassa sekä sen näkyvimmässä jahtimuodossa hirven pyynnissä. Valitettavasti rapatessa joskus roiskuukin, mutta harvoinpa silloinkaan lienee elämää suuremmista asioista kyse!

Jussi Raerinne

Artikkelikuva: Suomen Metsästäjäliitto

Muut kuvat kirjoittajan

Share

5 comments for “Hirveää hommaa

  1. jore
    14.11.2019 at 17:27

    Kiitos Jussi kelpo tarinasta.Tuli ihan savun tuoksu nenään ja käristemakkaran maku suuhun 🙂

    Tuo tapahtuma on kyllä pientä kyläkoulua parhaimillaan.Isoissa laitoksissa tämän kaltaiset tapahtumat eivät ole
    mahdollisia.
    Mökkipaikkakunnallani Teijolla kyläkoulu on tehnyt itsestään luontopainoitteisen ala-asteen.Lasten opetussuunnitelmassa on merelle suuntautuvien kalastusretkien lisäksi monenlaista luontoon tutustumista läheisessä
    kansallispuistossa.Tämä suuntautuminen on tuonut kouluun uusia oppilaita varsinaisen koulupiirin ulkopuoleltakin.

    Takaisin Värtsilään.Näin TV:n alueuutisissa myös pätkän tästä Värtsilän riistamiesten ja koululaisten tapahtumasta.

    Tuo villisikojen sattuminen jahtimiesten eteen oli yksi tarinan mielenkiintoinen kohta.
    Minun lapsuusaikaan Värtsilässä ei villisikoja ollut kuten ei peurojakaan.Tai sitten oli mutta mitään tarinoita moisista otuksista en kuullut.
    Metsäkanalinnut ja jänikset olivat meidän pöydässä joskus juhlaruokaa.

    Värtsilän koulun lakkauttaminen tekee minusta mielenipahoittajan.
    Olisiko mitään mahdollisuutta järjestää vaikka Toukokuussa Värtsilän koulussa avoimien ovien päivä?

    Uskon että meitä kyseisessä opinahjossa koulutiensä aloittaneita, jotka haluaisivat jäähyväiset koululle jättää,
    olisi muitakin kuin minä.

  2. Jussi Raerinne
    14.11.2019 at 18:02

    Jore, kiitos kommentistasi!

    Noista harvinaisemmista riistaeläimistä eli villisiasta ja peurasta (tarkoittanet varmaan metsäkaurista, Etelä-Suomessa yleistä valkohäntäpeuraa ei täällä tavata kuin äärimmäisen harvoin) sen verran, että itse tein täällä ensimmäisen villisian jälkihavainnon v. 1980 ja ensimmäisen kauriin näin v. 1995.

    Tuo ideasi koulun avoimien ovien päivästä on hyvä ja kannatettava. Lupaan omalta osaltani viedä asiaa eteenpäin, katsotaan kuinka siinä sitten käypi mutta uskoisin, että järjestyy!

  3. Mika Piiroinen
    14.11.2019 at 20:34

    Kiitos Jussi mainiosta tarinasta myös järjestävän puulaakin puolesta.
    Mika

  4. Alpoaatos
    14.11.2019 at 20:58

    Kiitos Jussille ja koko Värtsilän aktiviselle väelle. Siinäpä kattava tietopaketti hirvenmetsästyksestä ja hyvä linkitys nuorison kasvatukseen. Onkohan nuoremmissa metsästäjissä sellaisia, jotka ovat saaneet metsästysinnmjostuksen näistä koulun ”metsästysretkistä?”

  5. Raerinne Jussi
    14.11.2019 at 22:41

    On tietysti hyvinkin mahdollista, että nämä teemapäivät ovat saattaneet antaa metsästysharrastukseen joillekin jopa alkusysäyksenkin, mutta ehdottomasti ne ovat ainakin lisänneet ja syventäneet mielenkiintoa asiaan. Olen itse ollut jonkinasteinen jahtiveikko jo neljän vuosikymmenen ajan, joten omat lapseni ovat tulleet luonnollisesti jo kotona tämän asian kanssa sinuiksi. Molemmat pojat sekä yksi tytöistä ovat suorittaneet metsästyskortin ja ainakin tälle tyttärelle metsästysseuramme nyt jo edesmenneen sihteerin Markku Taposen kanssa juuri tällaisella koulun retkellä vietetty hirvijahtipäivä oli ”niin kuin voita nenään”. Markku otti lapset hyvin huomioon ja osasi jahtiasioita opettaessaan vedellä oikeista naruista niin, että kipinä syttyi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *