Kategoria: Ajan patinaa

Värtsilän kansantalon mainospeili vuodelta 1936

Löytynyt Työväen ja pienviljelijäin Osuusliikkeen teettämä mainospeili, josta pelin lasi on valitettavasti särkynyt tai irroitettu. Esine kertoo Osuusliikkeen ja Värtsilän yritystoiminnan historiasta. Mainospeli lahjoitetaan Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:lle sijoitettavaksi esim. Värtsilän Myllymuseoon. Mainospeilin alareunassa teksti: Tämän mainospeilin on VÄRTSILÄN KANSANTALO luvannut säilyttää…

Share

Hautausmaatalkoot

Pieni, mutta sitkeä talkooporukka teki puhdasta jälkeä keskiviikkona Lemin hautausmaalla. Sadekaan ei tahtia haitannut ja puolilta päivin kokoonnuimme kirkolle talkookahveille. Ja kylläpä maistuikin talkookahvi leipien ja kroissanttien kanssa parin tunnin uurastuksen päätteeksi. Kaustajärven hautausmaa on vuorossa perjantaina 13.5. alkaen klo…

Share

Uudenkylän maamiesseuran venekurssi 29.3 – 11.4.1967

VENEKURSSIN VAIHEITA Talavipakkasten paukkuissa lumituiskun tuimain tuivertaessa saimma viestin vuotetun, kauvvan aikoo uotetun, venekurssista sanoman. Jos vuan löytyis halukkaita, puatin tekkoon innokkaita, ni’ kohta kelepo urroon lailla upouuvella venneellä. Lauvvat hienot hankkittihin, kuivaamahan kannettihin. Kuka puljas ommaan tuppaan, kuka anto toisen mukkaan. Kuka survo kammarihin. Päivä oltiin höyleemässä Tohmajärven pitäjässä. Kotona pelekäsi jo emännät, minne katos armaat isännät? Pitkään kun viipyivät. Suapui lauvvat höylättyinä. Piästiin viimen ahertammaan, kehikkopuuta rakentammaan, kokkaviäree muotoillemmaan. Nikkaria sitten touhus monta, ei kai kettään ihan avutonta. Vasara heillä koprassa pysyi, työ ussein hermoja kysyi, räjähtänyt ei kukkaan.

Share

Värtsilän kirkko pystyyn dollareilla

Muutamana sadepäivänä, aikaa tappaakseni aloin taas penkomaan laatikoitani. Eikös vaan taas putkahtanut esiin kaksi hienoa lehtikirjoitusta, jotka mielestäni ansaitsevat tulla julkaistuksi vaikkapa virkistämään muistia. Kaunis Värtsilän kirkkohan on ollut esillä korjaustöiden vuoksi jo pitemmän aikaa. Jospa tästä Olavi Lautamäen hienosta…

Share

74 vuotta sitten

Olin heinäkuussa 19.7.2015 sunnuntaina Värtsilän Pitäjäyhdistyksen matkalla vanhassa Värtsilässä niin kuin aina ennenkin. Ajelimme ensiksi tehtaan konttorin eteen. Kysyin mukanamme olevalta Valentiina Antonovalta toimiiko tehdas vielä? Kyllä toimii, kuului lyhyt vastaus. Kuitenkin hyvin oli hiljaista, eikä juuri savujakaan näkynyt. Tuli…

Share

Vanha luokkakuva 1960

Kuva Uudenkylän koulun ensimmäisitä 1-2 luokan oppilaista vuodelta 1960. Opettajana Eila  Simonen. Jore muisteli ensimmäisen luokan aikoja Värtsin jutussa Ritari Ivanhoe. Tässä juttuun liittyen luokkakuva vuodelta 1960. Kuvasta löytyvät mm. Jore (alarivissä toinen vasemmalta, allekirjoittanut keskirivissä opettajan Simosen vieressä. Tarja…

Share

Entisajan maahanmuuttajia

Rakkaassa kotomaassamme eletään jännittäviä aikoja. Eduskuntavaalit ovat loppusuoralla. Ehdokkaita on pilvin pimein ja uusia päättäjiä tarvitaan. Vaaliteemoja on runsaasti tarjolla, on vara mistä valita. Maahanmuuttajiakin on päätynyt listoille, osaavia ihmisiä heistäkin löytyy – hyvä niin. Ei tämä maahanmuuttajien tulo Suomeen…

Share

Pääsiäistervehdys

Marketit ja kukkakaupat ovat tulvillaan tulppaaneita ja muita pääsiäiskukkia näin pääsiäisen alla. Tästäpä tulikin mieleeni Keski-Euroopan matkamme vuodelta 1996. Nämä kuvat ovat Hollannista Keukenhofin puistosta. On tulppaaneita tulvillaan ”iloinen Amsterdam”, se tuli todettua omalla silmä määrällä, piti pistää ihan lauluksi.…

Share

Ostokorttien ja kansanhuollon aikaa

Jatkosotamme päättymisestä on tullut täyteen pyöreät 70 vuotta. Lehdistössämme ja muissa tiedotusvälineissä on näitä tapahtumia huomioitu hienolla tavalla. Omassa mielessäni, tuon kaiken kokeneena, ne muistikuvat eivät katoa koskaan pois ajatuksista. Kotikylämme Värtsilähän kuului sotatoimialueeseen. Rantatie, lentokenttä ja rautatehdas olivat tietenkin…

Share

Muisteltiin kuponginleikkausta

Kun kaikki oli kortilla, tai ainakin melkein kaikki. Hilkka Partanen kertoi ja muisteli pula-aikaa Värtsiläisten Seuran kuukausikokouksessa. Kolmisenkymmentä seuran aktiivia oli koolla Ortodoksisen Kulttuurikeskuksen tiloissa kuuntelemassa Hilkan muistoja ja itse kukin saattoi palautella mieliin omia muistikuviaan ja kokemuksiaan  korttiajasta. Miltei…

Share

Värtsilän raittikartta

Plaratessani tässä päivänä muutamana omia arkistolaatikoitani osui käteeni kuinkas ollakaan, Värtsilä-seuran mustavalkoinen alkuperäinen raittikartan luonnos. 80-luvun alkupuolella heräsi seuramme silloisessa johtokunnassa ajatus, että mitäpäs jos saataisiin aikaiseksi kylältämme ns. raittikartta, ikään kuin muisteltavaksi menneiltä ajoilta. Silloinen varapuheenjohtajamme Matti Sallinen, puuhamies…

Share

Laulun taikaa

”Laulu se on ollut minun iltojeni ilo, ihana kuin unennäköyöni. Laulu se on ollut päivieni ratto.” näin sävelsi ja sanoitti aikanaan Alfred ”Affu” Tanner viime vuosisadan alkupuolella. Meillä nykyajan suomalaisilla ei liene hajuakaan moisesta musikantista. Alfred syntyi vuonna 1884 Artjärvellä,…

Share

Värtsilän siltatyömaa

    Nämä kuvat on otettu siltatyömaalta, eli Värtsilän keskustassa joskus 50 luvulla. Isäni Vilho oli myös sitä nikkaroimassa. Tämä auto, joka on luiskahtanut sivuun, on kuulemma Sallisen? Toisessa kuvassa näkyy työmiehiä joita en tunne, mutta joku saattais tunnistaa ja…

Share

Kun rautatie Suomeen ja Joensuuhun tuli (osa 2 )

Suomen elokuvateollisuus on hyödyntänyt rautateitä useissa filmeissään. Muistanpa takavuosilta mm. jännärin ”Pikajuna Pohjoiseen”, romanttisen ”Ratavartijan kaunis Inkeri” ja ”Lentävä Kalakukko”, jossa Esa Pakarinen, poika Pohjois-Karjalasta teki unohtumattoman ja sydämellisen roolityön junan konduktöörinä. Myös populäärimusiikista löytyy monia rautateihin liittyviä iskelmiä kuten…

Share

Kun rautatie Suomeen ja Joensuuhun tuli (osa 1)

Eipä tule äkkiseltään mieleen koska viimeksi on näin helteistä kesää kotomaassa vietetty. Ei tarvitse lomanviettäjänkään suunnata etelään hakemaan hellettä ja rusketusta – löytyy omasta takaa. Ja lomakohteita riittää; matkustatko laivalla, autolla taikka rautateitse. Tuosta viimeksi mainitusta aiheesta olen kirjoittanut lehtijutun…

Share

Äänisen aallot ja muita sota-ajan lauluja

Televisiossa menee par’ aikaa mielenkiintoinen neliosainen ohjelma Hengen asein. Ohjelma käsittelee talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Sota-aikojen viihdetarjontaa, kiertuetoimintaa ja sota-ajan musiikkia. Luontevina kertojina ”suosikkipojat” Seppo Hovi ja Lane Lehtinen. ”Ite oon” kirjoittanut sota-aikojen musiikista lehtijuttua vuonna 1997. Annanpa palaa! Yleisradiohan…

Share

Konstit oli monet kun kansa ennen vaivojaan paransi

Tämä talvikausi on kulunut monen perheen ja yksityisenkin ihmisen kohdalla ”potiessa”. On ollut mahatautia, kuumeilua, yskää, nuhaa ja ties mitä. Kuka kertoo mistä tämä jokavuotinen ketjureaktio saa alkunsa? Onko yksi syy ruoka- ym. tuotteissa käytettyjen lisäaineiden? Kuka selittäisi kansantajuisesti meille…

Share

Talkoot Lemin hautausmaalla

Hautausmaalle kokoontui taas reipas joukko siivoamaan talven jälkiä. Erkki Lintunen piti alkuhartauden ennen talkoiden aloittamista. Juhani Kolehmainen oli jo tehnyt paljon ennakkoon, tapansa mukaan. Hän oli kerännyt kynttilät ja kanervat, sekä haravoinut oksia isolta alalta. Vinkka tuulikaan ei estänyt porukan…

Share

Vapun muistoja

Hauskaa vappua kaikille ystäville ja ”kylän miehille”! Uskomaton tämä vapun tienoo onkin, kun lunta ei ole ollut näkyvissä enää aikoihin. Vaikka kuinka pinnistän muistiani, niin eipä tule mieleen vastaavaa tilannetta. Senpä vuoksi laitankin esille kunnon lumikinos-kuvan. Niin kuin rekvisiitasta näkyy,…

Share

Ajan patinaa

Sattui käsiin pari vanhaa kuvaa Värtsilän terveystalolta. Ensimmäisessä kuvassa henkilöt vas. Maija Varonen, Helmi Hukka ja Siiri Pirhonen, vuosiluku 1950. Toisessa kuvassa takana teksti Värtsilän terveystalo 1954? Tätini Siiri Pirhonen oli käynyt muistaakseni diagonissalaitoksen koulun ja muistan hänen olleen töissä…

Share

Leikki ja leikin loppu

Avasin telkkarin kanssa kolmosen 27.3. aamutuimaan kello yhdeksän jälkeen. Kas kummaa, sielläpä oli Suomen Kulttuurirahaston vastuuhenkilö, rouvasihminen, lopettelemassa puhettaan ennen sotia alkaneesta rahankeräyksestä silloisen Kulttuurirahaston perustamiseksi. Seuraavaksi siirtyivät keskustelemaan lasten leikeistä ja leikityksistä. Paljon on vettä virrannut Karinjoessa Värtsilässä siitä,…

Share

Laskemme seppeleen Arppen pihalla

Värtsilä-päivät lähestyvät. Maanantaina klo 19 pidettiin Arppen pihassa, Värtsilän kylätalossa, suunnittelukokous. Värtsilä-päivät alkavat kukkien laskulla Arppen patsaalla. Miksi? Seuraavassa pikakurssi ja muistin virkistys. Tämä myös sen vuoksi, että tänä vuonna Wärtsilä Oyj täyttää 180 vuotta. 100-vuotisjuhlaa vietettiin v. 1934 rajan taakse jääneessä…

Share

Patsolan koulurakennus

Irene P. kyseli taannoin olisiko Patsolan koulusta vanhoja kuvia. Myös Alpoaatos ihmetteli  koulun nykyisiä vanhaan rakennustyyliin sopimattomia ikkunoita.  1900-luvun alkupuolella rakennettu hirsinen koulurakennus on alkuperäisessä muodossaa ollut aikansa rakennusmuodin mukainen tyylikäs rakennus. Tuossa vanhimmassa kuvassa siinä näyttäisi olevan ulkopuolellakin vielä…

Share

Nostalgiaa

Oi niitä aikoja !  Tämän maailman muutoksia on joskun vähän vaikea mieltää parempaan päin menemiseksi. Tekee mieli unohtaa menneen ajan puutteet ja murheet ja muistella vain niitä mukavampia  hetkiä.  Pikkasen kaipuuta menneeseen tuli mieleen tästäkin  kuvaan tallentuneesta hetkestä. Nyt kun…

Share

Jänisjoen rantamilla

Vieläkö muistatte menneitä Värtsiläpäiviä ja  niistä erityisesti Jänisjokeen tavalla tai toisella liittyviä tapahtumia.  On soudettu ja melottu kilpaa, on vedetty köyttä joen yli, on kuunneltu Jänisjoen lauttureita ja mitähän muuta lie ollutkin ohjelmassa.  Yleisö on ollut innokkaasti mukana tapahtumissa niin…

Share

Alvar Aalto ja hänen työnsä

Nyt se on sitten vihdoin viimein valmis, ehompi muka kuin alkuperäinen. Näin suitsuttavat tiedotusvälineet estoitta. Tarkoitan tietysti Alvar Aallon suunnittelemaa komeaa kirjastotaloa Viipurissa. Kaksikymmentä vuotta siihen kunnostukseen meni ennen kuin kaikki oli valmista. Ex-presidenttimme Tarja Halonen oli ottanut asian esille…

Share

Koulumuistoja 1930-luvulta

Nykyisen koulumme opettajien työnkuva on vuosien saatossa muuttunut verrattuna esimerkiksi aikaan jolloin itse olin koulussa. Tämä näkynee ehkä selvimmin oppilaiden koulukäyttäytymisessä ja opettajien mahdollisuuksina käyttää kurinpidollisia toimenpiteitä. Voimassa olevan lain mukaan opettajia kielletään selkeästi kajoamasta oppilaisiin, vaikka kuinka paljon haistateltaisiin…

Share

Värtsilän kirkot

Keskustelua Värtsilän kirkoista Värtsilässä on seurakuntaa palvellut kaksi kirkkoa. Ensimmäisen kirkon rakensi Wärtsilän rautatehdas. Se vihittiin pyhäinpäivänä 1867. Se palveli Tohmajärven seurakuntaan kuuluvaa tehdasseurakuntaa, jonka perustamisesta Nils Ludvig Arppen perillisten anomuksesta Keisarillinen Senaatti oli tehnyt 8.12.1865 päätöksen. Kirkko paloi jatkosodan…

Share