Kategoria: Värtsilän Kisa ry

Kisan liikunta.

Nyt sitä on tultu jo niin pitkälle kesään, että Tarun vetämät lasten- ja aikuisten liikuntakerhot päättyvät Värtsiläpäiviin. Kiitän kaikkia kerhoihin osallistujia ja kuntoilijoita. Minä itse aion pitää myös loman ja palaan harrastusten pariin syys/lokakuun alussa. Salilla voitte käydä normaalisti, ovet…

Värtsilän urheilukenttä!

Värtsilän urheilukenttää on kunnostettu  tällä viikolla, sinne on ajettu kivituhka, ja Varonen on ollut sitä tasoittamassa ja lanaamassa. Nyt joku oli ajellut kentällä eilisen illan t. yön aikana autolla siellä. Eikö mene ”pieneen mieleen” että autourheilu ei kuulu kentälle, jossa…

Värtsilän Kisan kesätoiminta

Kososen Taru aloittaa kesätyöt Värtsilän Kisassa liikunnanohjaajana, toivon että käytätte Tarun ohjaamia kerhoja hyödyksenne. Taru opiskelee Tanhuvaarassa liikuntaneuvojaksi, hänellä on uutta ja tuoretta tietoa liikunnasta. Taru aloittaa 29.5. maanantaina klo 9.00 kuntosaliohjauksella Värtsilän kuntosalilla, ja keskiviikkona 31.5. on klo 19…

Kerhot ja jumpat.

Lasten torstai päivän kerhoa ei ole ensi viikolla, on kiirastorstai ja tytöt reissussa. Naisten keppi/kahvakuula jumppaa ei ole myöskään sunnuntaina, kaikki vaan äänestämään, hyvien asioiden puolesta. Jumppa pidetään 17.4. klo 18.00. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Lasten hiihtokilpailut 26.3.2017 klo 13.00

Värtsilän Kisa järjestää lasten hiihtokilpailut  26.3.2017 klo 13.00 Värtsilän urheilukentällä. 3-4 vuotiaat ilman aikaa, ja siitä ylöspäin ajanotto. Sarjat kahden vuoden välein 5 –  12 vuotiaat. Mitalit kolmelle parhaalle. Seuraavat kisat 2.4.2017 klo 13.00 jos lunta on vielä silloin. Toivotaan…

Kisan vuosikokous

Värtsilän Kisan vuosikokous pidettiin 14.2.2017 klo 19.00 Kylätalolla. Kokous pidetty ja päätökset saatu tehtyä. Seuran puheenjohtajana jatkaa Marko Turunen. Kokouksen osanottajia oli todella niukasti (13 henk.). Kertokoon jäsenmäärään nähden kiinnostuksen olevan aika heikkoa. Toivotaan jäsenistön aktivoituvan enemmän, ettei seuran uudelleen herättäminen olisi turhaa,…

Kisan jäsenmaksu

Taas on vuosi vierähtänyt, ja aika nopsaan sanoisin. Monet ovat jo kyselleet jäsenmaksuista, ja on niitä jo tullutkin Kisan tilille. Laittelen kyllä maksulomakkeita, mutta saa maksaa suoraan tietokoneella. Toivon, että lisäisitte osoitetietonne ja syntymävuotenne, koska niitä tarvitaan tehdessä osallistuja luetteloa…

Liikuntakerhot- ja jumpat

Taas on uusi vuosi aluillaan ja kevättä kohti lähdetään menemään. Liikunta innostus herää yleensä jouluherkkujen jälkeen, ja nythän sitä on taas tarjolla. Lasten liikuntakerho aloittaa 12.1 klo 17.00 ja kestää tunnin. Naisten kahvakuula Anjelikan ja Tiinan  vetämänä 12.1 klo 18.30…

KINKKUKÄVELY

Värtsilän Kisa järjestää tänäkin vuonna KINKKUKÄVELYN. Ensimmäinen kävely on 11.12. klo 13.00 – 15.00 välisenä aikana ja toinen kävely on 18.12. klo 13.00 – 15.00. Osanottomaksu on 5 €/henkilö, jos perheestä esim. viisi kävelijää on maksu 20 €. Ulkoilua riittää…

Frisbeegolf kisat 16.10.2016

Värtsilän frisbeegolfradalla järjestetään frisbeen heittokisat 16.10.-16 klo 13.00. Sarjat yleinen (naiset ja miehet) ja nuoret. Palkinnot lahjoittaa Tohmajärven Nuorisotoimi. Lisätietoja voi kysellä iltaisin Olavi Hovilta, numerosta 050 307 5236. Tervetuloa !!

Sporttipäivä ja Kukkovaaranjuoksu

Lauantaina 24.9 kisailimme urheilukentällä vähän harmaassa, mutta sateettomassa syksyisessä säässä. Kukkovaarajuoksuun osallistui neljä naista ja kuusi miestä, Selänteen kävelylenkillä oli 14 osallistujaa. Kukkovaarajuoksun tulokset: Naiset: 1. Riikka Nenonen 50.09 2. Heidi Karjalainen 51.34 3. Jaana Mäkelä 1.10.48 4. Katri Ihanus…

Koko perheen sporttipäivä 24.9.2016

Värtsilssä Patsolan Urheilukentällä lauantaina 24.9.2016 klo 11.00. Kukkovaarajuoksu 11.5km N/M Kolme parasta palkitaan. Selänteen selätys 5 km N/M kuntosarja. Ei ajanottoa, osallistujien kesken arvontapalkinto. Lähtö klo 11.00. Osallistumismaksu 10 €. Palkintojen jako urheilukentällä, jonka jälkeen on mahdollista peseytyä Riistamajalla. Lapsille…

Lasten liikuntakerho

Taas olisi aloittaa liikkuminen, niin lasten kuin aikuistenkin. 15.9. aloitamme 5 – 7 vuotiaitten lasten liikuntakerholla klo 17.30 – 18.30. Paikkana on Värtsilän koulu, Värtsiläntie 119. Vetäjinä toimii Iida Piiroinen ja Hilla Vikki. Alussa yritämme olla ulkona jos sää sallii,…

Kuvia Värtsilän Kisan 70-vuotis juhlista

Perjantaina 22.7.2016 pidettiin Värtsilän Kisan 70-vuotisjuhlaa Navetan Vintillä, juhlapuheen piti Rajavartiolaitoksen edustaja Antti Hartikainen. Meitä muistaneet: Hurri Pentti, K-Market Tiilikainen, Partanen Aarre ja Hilkka, Lavikainen Varpu, Kosonen Aulis, Pusa Seppo, Tohmajärven Kunta, Keski-Karjalan Rasti, MML:N Värtsilän Yhdistys, Värtsiläläisten seura ry,…

Lasten urheilukisan tulokset

Sunnuntaina 31.7. pidettiin lasten urheilukisat Värtsilän urheilukentällä, jossa osanottajia oli yhteensä 11 lasta. Kisat käytiin reippaalla ja iloisella mielellä. Ajateltiin seuraavaksi kokeilla perhekisoja, laitettiin mietintämyssyyn, jos saataisi tämän syksyn aikana toteutumaan. Tulokset:  Tytöt 3v. 1. Olivia Järvinen. Pojat 3v. 1. Veikko Turunen.…

Lasten kerhot

Lasten kerhot Värtsilän koululla lopetetaan vähäisen osanoton vuoksi. Kerhoa ei ole enää tulevalla viikolla, 19.7. Kerhoja olisi ollut vielä neljä kertaa, mutta katsotaan syksyä, miten lähdetään liikkeelle. Ilmoitellaan Kisan sivuilla ja Värtsi lehdessä. Kiitokset kerhoon osallistuneille!!

Värtsilän Kisan 70-vuotisjuhla perjantaina 22.7.

Värtsilän Kisa ry kutsuu entiset ja uudet jäsenensä viettämään seuran 70-vuotisjuhlaa Värtsilän kesäteatterille perjantaina 22.7.2016 klo 18.00. Ohjelmassa Vesa Honkasen ja Ari Monosen lauluja, historiikki sähköisenä esityksenä ja näyttely Kylätalolla. Juhlapuhujana Antti Hartikainen. Mahdolliset muistamiset pyydämme osoittamaan Värtsilän Kisan nuorisotyön…

Lasten ja vanhempien riehapäivä 3.7.2016

Tänään pidettiin Värtsilän koululla, riehapäivä, ei osanotto päätä huimannu, mutta järjestetty on!!! Lapsia oli kahdeksan innokasta ja seitsemän vanhempaa. Aloitimme ” kapteeni käskee ” jumpalla, sitten jalkapalloa josta on Heinon ottamia kuvia, ja sitten oli tarkkuusheittoa ja lopuksi polttopalloa. Mukana…

Kukkovaara juoksu

Kukkovaara juoksu on tulossa tapahtumiin tänäkin vuonna, ajankohta viikolla 38, 24.9.2016. Lähtö tapahtuu urheilukentältä, Selkäkyläntie 1. Matkalla on kaksi mehupistettä. Reitti kiertää Kukkovaaran, jonka päältä on kauniit näkymät Sääperin järvelle. Osanottomaksu on 10€/henkilö. Riistamajalla on peseytymismahdollisuus. Siellä on myös kahvi…

Värtsilän Kisa 70

Värtsilän Kisa ry kutsuu entiset ja uudet jäsenensä viettämään seuran 70-vuotisjuhlaa Värtsilän kesäteatterille perjantaina 22.7.2016 klo 18.00. Mahdolliset muistamiset pyydämme osoittamaan Värtsilän Kisan nuorisotyön hyväksi tilille FI42 5153 7040 0022 96. Ilmoittautumiset pe.15.7. mennessä. Mirja Kinnunen puhelin 050 364 1289…