Kirjoittajalta Hannu Kivivuori

Uudisasukas perheeni kanssa Värtsilässä vuodesta 1982. Kuitenkin samalta leveyspiiriltä, Keski-Suomen Laukaasta kotoisin. Työmatkat tehty jalkaisin, pyörällä, autolla oman ja naapurikylän puolelle. Nyt 2012 vapaammalla otteella harrasteitten parissa ja Päivi-vaimon hyvässä huolenpidossa. Lapsista jo neljä lennähtänyt kotipesästä maailmalle. - Luonto on parhaimmillaan kesäöisin!

Satakieli saapui

Viime yönä – eli puoliltaöin – satakielen helskyttely kuului Savikolle jostakin Eero-Matin, Kunnaksen tai rajan tuntumasta. Arvaa että sydänalasessa hypähti! Tohmajärven Kirkkoniemessä kuului myös toinen kopsuttelija. Siitä sen erottaa laulurastaasta. Taitaa lauleskella tänäkin yönä tihkusateesta huolimatta.

Share

Tarkkana Tornien Taistossa

Tarkkanapa oltiin eilen Hopeakalliolla! Tornien Taistossa. Hienot olivat olosuhteet, liiankin hyvät. Aurinkoa ehkäpä turhankin paljon ja kaakonpuoleista tuulta myös. Mutta tulos 84 eri lintulajia oli AIKA HYVÄ! – Kukapa se sanoikaan että pessimisti ei pety koskaan, mutta aina on lintumies…

Share

Lehtopöllöpariskunta elää!

Tässä viikolla pitivät niin mahtavaa konserttia duettona Selänteen itäisellä rinteellä, kirkon pohjoispuolella, että piti tallentaa taas äänet. Koiras huhuaa ja naaras ”naukuu”. Siitä lehtopöllön vanhempi nimi kissapöllö.Tässä nautittavaksi. http://www.vartsi.net/wp-content/uploads/2015/03/Stralu_150315_Vär.mp3 Kuuntele äänite. Hannu

Share

Laulukuoro Roosat 30 vuotta.

Laulukuoro Roosien juhlakonsertti on huomenna lauantaina 25.10.2014 klo 16.00 Kemien seurakuntatalolla. Laulujen säveltäjinä mm. Pekka Simojoki, Jaakko Löytty, Lasse Heikkilä, J-P Mattila ja Esko Kauppinen. Jälkikommentit kuullaan sitten perään kahvikupin ääressä.

Share

Juhlapäivä Värtsilän koululla

Perjantaina 3.10. oli juhlimisen aika Värtsilän koululla. Edellisenä päivänä, torstaina, oli Vuokko ollut poissa koulusta viettämässä ansaitusti 50 – vuotissyntymäpäiväänsä perheensä seurassa. Silloin oli koulun väellä hyvä tilaisuus valmisteluihin, joita ei tietysti voitu tehdä joka paikkaan ehtivän Vuokon paikalla ollessa.…

Share

Nyt hanhet lähtevät…

Tuuli käy pohjoisesta, ja on se aika. Sanoa hyvästit muutamaksi hetkeksi. Eilen ja tänään Savikon pelloilla taolla ja tankkaamassa liekö lipo kymppitonnin verran valkoposkihanhia! Toki kourallinen metsähanhiakin oli joukkoon mahtunut. – On se vaan näky ja näytelmä parhaasta päästä. Ja…

Share

Hopeakallion lähdekaivo kuntoon talkoilla

Menneisyydessä Valkoisen talon vedenhakupaikkana toiminut lähdekaivo Hopeakallion saarekkeessa on monien kyläläisten toivomuksesta ja Erkin aloitteesta tarkoitus kunnostaa ”maistelukuntoon”. Tällä viikolla saadaan sorat viereen, jotka sitten lapioidaan kaivon renkaan viereen. Uusi kansi, hörppylippa, viitta ja – se on siinä. Tervetuloa maanantai-iltana…

Share

Joulumusiikin sävel on vapaa radiossa!

Niin, se kyllä meni jo. Mutta ehkä moni sattui pitämään  radion YLE1 -kanavaa auki 19-22. Meillä mahdollisuuksien mukaan se on jo perinne. Monia tuttuja, ja nyt uusia tai tuntemattomiakin, joululauluja ja niihin liittyviä soittajien muistoja tulee kuultavaksemme. Tällä kertaa meidän…

Share

Komea harjalintu seikkailee Värtsilässä!

Tänään perjantaina Niiralan koululla Verneri oli päässyt sen bongaamaan kerhossa ollessaa kello 14. Olipa pojalla onnea! Kertoi varmaa ope Annelle, jonka kanssa pähkäilivät ja ihastelivat, varmaan niin… Sen verran komea lintu se on. Viime viikon maanantaina Piiroisen Hellevi seuraili sitä…

Share

Hanhet tulivat – ja kohta jatkavat…

Tänään keskiviikkona niitä – valkoposkihanhia – oli jo 6000 Savikon pellolla ja Noidanniemellä. Välillä Sääperissä paossa. Äitienpäivänä kirjasin 400, maanantaina ja tiistaina 1000 ja tänään tuon summan, kuten syksyllä konsanaan. Upeata on katsella, vaikka kaikki ovat lähes samannäköisiä.   Mutta…

Share

20-vuotismuistopäivä

Palaneen kirkon muistomerkki uuden ortodoksikirkon edessä Huomenna torstaina 9.8. tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Vanhan Värtsilän keskustaan pystytettiin muistomerkki sodan aikana tuhoutuneen kirkon raunioille. Kirkon viereen hautausmaalle haudattiin sotien 1939-44 aikana 169  kaatunutta vainajaa. Nyt tuo alue on ympäröity valkoisella…

Share

Hyyppiä tuli!

Ensimmäiset tänä vuonna. 14 linnun parvi pyörsi Sääperin päältä takaisin etelään. Mukana oli kyytiläinenkin: kottarainen. Ja pienen pienessä Haponoja sularailossa kaksi joutsenta on asustellut jo muutaman päivän korkeiden lumipenkkojen suojassa. Nyt tänään tostaina paikalla oli yksinäinen metsähanhikin. Ja meidän pihapuusta…

Share

Talvitikkoja

Ei nyt tieteelle uusi laji sentään, vaan noita nokankoputtajia on näkynyt ihmisten kertoman mukaan useitakin lajeja Värtsilän pihoissa ja tanhuvilla. Tänäänkin käväisi omassa pihassani HARMAAPÄÄ – poikako lienee vai eläkeläisukko! Maanantaina Soini seuraili Räykyn kupeessa VALKOSELKÄtytön touhuja omilla läskeillään –…

Share

Voi tätä hanhiaikaa!

Se on pieni kaista Suomen itärajalla, jolla voidaan ihailla tällaisia hanhilaumoja, joita nyt on piisannut jo tovin. Varkaus, Savonlinna ja Kuopio ovat aivan liian kaukana näiltä näyttämöiltä. Onneksi tänä vuonna tuulet ovat käyneet idästä, ja hanhet ovat ajautuneet meille –…

Share

Valkkarihanhet tulivat ajallaan

Toimittaja olikin jo havainnut syksyn ensimmäiset valkoposkihanhet, kylän parhailta ”staijjauspaikoilta”, omasta ikkunastaan. Tänään tiistaiaamusta saakka sitten velloikin Sääperin eteläisellä rantapellolla jo melkomoinen potti lintuja: arviolta 5000!  Lämpimästä syksystä huolimatta näyttävät tulleen ajallaan. Vuosi sitten merkkasin 15.9. 250 linnun joukon, ja sitten 21.9.  10…

Share

Satakieli ja ruisrääkkä tulivat

Tosiaan on ilo, varmasti muillakin kuin minulla, kuunnella alkukesäiltoina ja -öinä satakielien laulua Sääperin rannoilla ja Jänisjoen varsilla.  Eilen aamulla kuulin ensimmäisen Uudenkylänlammin länsipuollella, ja yöllä se kovasta tuulesta huolimtta konsertoi vallan riemurinnoin. Upeaa! Ruisrääkkä rapsutteli ensi säkeitään Mantsisen pihan vieressä nurmella. Tervetuloa. Samoilla…

Share

Valkoisten poskien aikaa…

Nimittäin nyt se aika, kun taivaalta kuuluu valkoposkihanhien kaklatusta ja pihoilla kyyhöttävät kukkapenkkien muokkaajat kääntävät talvenvalkoiset poskensa ylöspäin ja etsivät, löytävät ja ihailevat noita hanhien auroja ja laumoja. Erikoista, kuten täällä päin onkin jo huomattu, on keväisten valkoposkien pysähtyminen Sääperin…

Share

Kakkuhaikara

Kakkuhaikara liikkeellä – ilman nyyttiä! No, mitä tuo sitten tarkoittaa? Nimittäin Varosen Eira ja Turusen Marjatta löysivät pellolta Sinilinnun kohdalta iltapäivällä KATTOHAIKARAN. Sellaisen mitä näkee useimmin vihkikakun päällä. Lähti sitten jonnekin kun ei enää pari tuntia myöhemmin löytynyt. – Varmaan…

Share

Upea kohtaaminen kiekkoillassa!

Eilen illalla ennen kiekkokansan hiljentymistä oman alttarinsa äärelle saattoi Sääperin rannoilla liikkuva pysähtyä seuraamaan mahtavaa näytelmää. Muuttomatkallaan järven selälle jääneet kymmenet vesilinnut, sotkat ja telkät  sekä rantapelloilla aterioivat 1250 hanhea, suokukot, lirot ja monet muut olivat yht´äkkiä kaikki ilmassa. Kuin paniikissa. Arvasin…

Share

Vapuksiko käkiä?

Hauskaa Vappua vaan kaikille lukijoille! Se on sitten kevät! Saa nähdä joko se tuona juhlapäivänä se ”KÄK” näyttäytyy. Sanovat vanhat kirjanpitäjät noita tavanneen tähän aikaan. Noissa liikekeskuksissa on kuulemma viskisieppoja  aamutuimaan, mutta meilläpä vallan oikeat kirjosiepot ovat jo tulleet. Ainakin Laakkosen…

Share

Kevään merkkejä

Tosi hyviä nuo Erkin pulmuskuvat! Minusta ylemmät näyttävät suomalaisilta Horneteilta matkalla Libyaan ja alemmat Suomen joukkojen kylvämiltä maamiinoilta Libyan hiekka-aavikolla…! – Vitsi-vitsi. Kaikenlaista kirjoa keväiseen lintumaailman kudelmaan on Luoja ehtinyt jo heittää. On mukava kertoa vuosi vuoden jälkeen sen valkoisen pikkulinnun nimi, joka…

Share

Viitatiaisia nyt tunnistamaan!

Tämän päivän paikallislehti Uutis Alasimessa oli hyvä juttu viitatiaisista mainion Tuomo Erosen kuvan kera. Tämä ennen näkemättömän vaelluksen keskeisin paikka on, mikäpäs muu kuin, oma Värtsilämme. Siis koko valtakunnassa! Viime viikonvaihteessa Tuomon kanssa tapaamiemme lintujen ja muilta saamieni havaintojen mukaan…

Share

Minäkin näin karhun!

Ajelin maanantai-iltapäivän tihkusateessa kotia kohti Niiralan suuntaan. Vähän ennen Peijonniemen koulun piti hiljentää, kun tien vieressä oli useita henkilöautoja pysäköitynä. Poliisi vai kolari. Ei, vaan kun näin miehen kiikaroivan tai kameroivan pellon suuntaan, vilkaisin minäkin sinne. Musta möykky 240 metrin…

Share