Tekijä: Värtsi

Myös Kekkonen vieraili presidenttinä ollessaan Värtsilässä

Värtsi uutisoi virheellisesti eri presidenttivierailuista Värtsilässä. Väittämämme oli että ennen eilistä presidentti Stubbin vierailua ei Värtsilässä olisi vieraillut muita presidenttejä kuin Svinhufvud vuonna 1934. Kiitos valveutuneiden lukijoiden, saimme tietoa myös presidentti Kekkosen 70-luvulla tapahtuneesta Värtsilä-vierailusta. Agendalla oli tuolloin henkilöjunaliikenteen aloittaminen…

Presidenttiparin Värtsilä-vierailu

Niiralan rajavartioasemalla Värtsilässä oli keskiviikkoaamuna kuhinaa presidenttiparin tutustuessa vartioaseman toimintaan. Paikalle oli saapunut runsain määrin median edustajia, edustettuina olivat kaikki valtakunnan päämediat joista ainakin IS sekä YLE tekivät suoraa ohjelmaa vierailusta. Värtsin lisäksi kaikki muutkin valtakunnan merkittävimmät mediat olivat paikalla…

Kunta teki yli puolen miljoonan ylijäämäisen tilinpäätöksen

TOHMAJÄRVEN VUODEN 2023 TILINPÄÄTÖS YLI PUOLI MILJOONAA YLIJÄÄMÄINEN Tohmajärven kunnanhallitus oli tyytyväinen viime vuoden taloudelliseen tulokseen. Huolimatta korkojen ja yleisen hintatason noususta kunnan menot saatiin pysymään talousarvion mukaisessa kehyksessä. Tulopuolella toimintatuottoja kertyi noin 11 miljoonaa euroa, hieman enemmän kuin talousarviossa…

Tervehdys Kanadasta

Ellan lapset Kyösti, Kalle ja Kirsti vuonna 1944 Tervehdys Värtsilään. Kävin siellä v. 1988 tapaamassa Ella ja Kalle Lintusta. Syystä, että 21-vuotias äitini lääkintälotta Annaliisa Huhtamäki, sittemmin Heimo, asui Ellan ”aitan vintillä” vuonna 1944, kun kenttäsairaala 28, jossa hän palveli…

Presidentti Stubb vierailee Värtsilässä

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja puoliso Suzanne Innes-Stubb vierailevat ensi keskiviikkona Pohjois-Karjalan matkansa yhteydessä Niiralan raja-asemalla. Maakuntavierailu alkaa tutustumisella Tohmajärven rajavartioasemaan, jossa presidenttiparille esitellään Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaa. Niiralasta presidenttipari jatkaa matkaansa Joensuuhun.

Veli Simosen muistokonsertti Ahjossa

Tervetuloa Veli Simosen muistokonserttiin! Tangokonsertissa esiintyvät Johanna Debreczeni & Henna Leppänen. Vuonna 2004 Tangokuningattareksi kruunattu upea, tummaääninen Johanna Debreczeni tekee juhlavuonnaan tangontäyteisiä konsertteja yhdessä taitavan harmonikkataiteilija Henna Leppäsen kanssa. Puolentoista tunnin tangokonsertti sisältää kauniita suomalaisia, argentiinalaisia, ikivihreitä sekä uusia tangoja.…

Värtsilän uudessa kyläkahvilassa riittänyt kuhinaa

Värtsi poikkesi alkuiltapäivästä Värtsilän Nuorisoseuran uudessa kyläkahvilassa. Matti Jaatinen kertoili että kuhinaa on riittänyt aamusta saakka, välillä kahvila olikin ollut aivan tupaten täys kahvittelijoista. Jutunteko hetkellä paikalla ovat naapurukset Esko Turunen ja Veijo Hassinen jotka sanovat lähes yhteen ääneen että…

Värtsiläpäivien suunnitteluilta pidettiin kyläkahvilassa

Ensimmäinen yhdistysten yhteinen Värtsiläpäivien suunnitteluilta pidettiin torstaina nuorisoseuran uudessa kyläkahvilassa. Paikalle oli kokoontunut kaksitoista kylä-aktiivia ideoimaan tulevan kesän päätapahtumaamme Värtsiläpäiviä. Jo pelkästään tarjoilujen takia kannatti tulla ideapalaveriin Ilta oli onnistunut ja monia uusia ideoita nostettiin keskusteluun tapahtuman sisällön osalta. Vanhat…

Pitäjäyhdistyksen lahjoituksen vastaanottaminen

Kunnanhallitus 11.03.2024 § 59   73/02.07.02/2024 Värtsilän Pitäjäyhdistys- Leader-rahoitus, investoinnit, omaisuuden lahjoitus   Esityslistan liitteenä on lista Värtsilän Pitäjäyhdistyksen Leader-rahoituksella tehdyistä investoinneista. Kaikki Pitäjäyhdistyksen investoinnit on rahoitettu Jetinan hallinnoimien teemahankkeiden rahoituksella. Suurimmassa osassa investoinneista on vielä hukkaamiskieltoaikaa jäljellä, vuosiluku on viimeisessä sarakkeessa. Esityslistan liitteenä on…

Ilmastokysely asukkaille

Ilmastokysely asukkaille – vaikuta Tohmajärven ilmastotyöhön! Heinäveden, Kontiolahden, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnat sekä Lieksan, Nurmeksen ja Kiteen kaupungit haluavat kuulla kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden näkemyksiä ilmastotyöstä. Kyselyn avulla kartoitetaan, millaisiin asioihin asukkaat toivovat kotikuntansa panostavan ilmastotyössä. Kysely toteutetaan osana kuntien…

Kolmen valtuutetun kymppitonnit Harkkolammen uimarannan kehittämiseen

Harkon uimaranta vuonna 1989. Samat fasiliteetit tuolloin vain paremmat laiturit. Kuvat kesän uimakoulusta. KuvassaTarmo-Oskari, Mika ja Heikki Valtuutetut Veli-Matti Ahlqvist, Soile Luukkainen ja Mika Piiroinen ovat ilmoittaneet kunnanhallituksen hyväksyttäväksi yhteisen hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää Harkkolammen uimarantaa. Hanke pyritään toteuttamaan vuoden 2024 aikana. Tohmajärven kunnassa jokaiselle valtuutetulle on tälläkin valtuustokaudella varattu 10.000 euroa…

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.2024

Kansainvälinen naistenpäivä on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Perinteen mukaan miehet kunnioittavat äitejään, vaimojaan, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Hyvää naistenpäivää kaikille!

Kesäteatterit tiivistävät yhteistyötään itärajalla

Kuva: Värtsin arkisto Kesäteatterit tiivistävät yhteistyötä Pohjois-Karjalassa. Viikolla pidettyyn ideointipalaveriin osallistuivat Möhkön teatteri, Tohmajärven kesäteatteri, Värtsilän kesäteatteri sekä Kyläparin Myllyteatteri Kiteeltä. Värtsilän kesäteatterista tilaisuudessa mukana olleet Johanna Rannasalo ja Vesa Raninen kertovat että konkreettisesti yhteistyö tarkoittaa mm. yhteismarkkinointia ja näin…

Pitäjätoimiston remontti etenee

Työmiehet rapsuttavat vanhoja tapetteja tulevan kahvilan tiloissa Värtsilän Nuorisoseuran uuden pitäjäntoimiston remontti etenee vanhalla Värtsilän koululla. Toimiston lisäksi tiloihin avataan kahvila lähiaikoina. Toimistolta löytyvät myös samat palvelut kuin vanhalta Pitäjäyhdistyksen toimistolta, mm. kopiopalvelut sekä kalastuslupien myynti. Vuoden 2024 kalastusluvat ja…

Vuoden kylä 2024

Etsinnässä Vuoden kylä 2024. Vuoden kylä -haku tapahtuu täyttämällä hakulomake ja lähettämällä se Pohjois-Karjalan Kylät ry:lle 15.huhtikuuta mennessä. Uutisesta löytyy linkki hakulomakkeeseen.. Pohjois-Karjalan Kylät ry ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjestävät avoimen haun Pohjois-Karjalan Vuoden kyläksi 2024. Esityksen Vuoden kylästä voi tehdä…

Nuorten kesätyöllistäminen

Tohmajärven kunta tarjoaa vuosittain tohmajärveläisille nuorille kesätyömahdollisuuksia kunnan eri toimialoilla. Lisäksi kunta maksaa työnantajille nuoren työllistämistukea tohmajärveläisen nuoren työllistämisestä. Tätä tukea voivat työnantajat hakea ympäri vuoden ja sitä myönnetään määrärahojen puitteissa.  Kunnan kesätyö 2024 Tohmajärven kunta työllistää tänäkin vuonna tohmajärveläisiä 15-25 -vuotiaita nuoria…

Potsipäivät 50 vuotta

Ensi kesänä Potsipäivät täyttää 50 vuotta! Tule suunnittelemaan tapahtumaviikon ohjelmaa ke 13.3.2024 klo 15 Wärtsilä-saliin. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Wärtsilä-sali, Sivistyskeskus Ahjo, Kirkkotie 10 a, Tohmajärvi.

Värtsilän Nuorisoseuralle kylätoimisto Värtsilän koululle

Erkki Tarvainen muuttotalkoissa Värtsilän Pitäjäyhdistyksen vaikeudet ja toimintaedellytysten loppuminen ovat johtaneet siihen että Värtsilän Nuorisoseura on maanantaisessa kokouksessaan päättänyt ottaa ison osan Pitäjäyhdistyksen toiminnoista siipiensä suojaan. Ensimmäinen konkreettinen asia on kylätoimiston avaaminen. Jatkossa Nuorisoseuran pyörittämä kylätoimisto sijaitsee Värtsilän vanhan koulun…

Liikuntaseurailta Ahjossa

Liikuntaseuraillassa viriteltiin seurojen, kunnan ja Pokalin yhteistyötä. Vapaa-aikakoordinaattori Jani ja liikunnanohjaaja Arja kertoivat mm. Harrastamisen Suomen malli -kerhoista, kotisivujen/facebookin hyödyntämisestä seurojen tiedotuskanavana ja avustusperiaatteista. Pokalin Jouni Lehtimäki esitteli Virta-hankkeesta, jolla pyritään kehittämään seurojen ja muiden liikuntaa tarjoavien yhdistysten yhteistyötä, lisäämään…

Vanhojen matkailuviirien bongaus

Suomen Matkailijayhdistys aloitti viirien valmistuttamisen vuonna 1954. Matkamuistoviirien kulta-aikaa oli 1950-1970. Viireissä on yleensä kuvattu paikkakunnan tärkeimpiä nähtävyyksiä tai muita merkittäviä kohteita kuten esim. mm. kirkko, raatihuone, vesitorni, silta, voimalaitos, vaakuna ja järvimaisema, jne. Alla Tohmajärven ja Joensuun matkailuviirit. Isommista…