Tekijä: Värtsi

Kolmen valtuutetun kymppitonnit Harkkolammen uimarannan kehittämiseen

Harkon uimaranta vuonna 1989. Samat fasiliteetit tuolloin vain paremmat laiturit. Kuvat kesän uimakoulusta. KuvassaTarmo-Oskari, Mika ja Heikki Valtuutetut Veli-Matti Ahlqvist, Soile Luukkainen ja Mika Piiroinen ovat ilmoittaneet kunnanhallituksen hyväksyttäväksi yhteisen hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää Harkkolammen uimarantaa. Hanke pyritään toteuttamaan vuoden 2024 aikana. Tohmajärven kunnassa jokaiselle valtuutetulle on tälläkin valtuustokaudella varattu 10.000 euroa…

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.2024

Kansainvälinen naistenpäivä on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Perinteen mukaan miehet kunnioittavat äitejään, vaimojaan, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Hyvää naistenpäivää kaikille!

Kesäteatterit tiivistävät yhteistyötään itärajalla

Kuva: Värtsin arkisto Kesäteatterit tiivistävät yhteistyötä Pohjois-Karjalassa. Viikolla pidettyyn ideointipalaveriin osallistuivat Möhkön teatteri, Tohmajärven kesäteatteri, Värtsilän kesäteatteri sekä Kyläparin Myllyteatteri Kiteeltä. Värtsilän kesäteatterista tilaisuudessa mukana olleet Johanna Rannasalo ja Vesa Raninen kertovat että konkreettisesti yhteistyö tarkoittaa mm. yhteismarkkinointia ja näin…

Pitäjätoimiston remontti etenee

Työmiehet rapsuttavat vanhoja tapetteja tulevan kahvilan tiloissa Värtsilän Nuorisoseuran uuden pitäjäntoimiston remontti etenee vanhalla Värtsilän koululla. Toimiston lisäksi tiloihin avataan kahvila lähiaikoina. Toimistolta löytyvät myös samat palvelut kuin vanhalta Pitäjäyhdistyksen toimistolta, mm. kopiopalvelut sekä kalastuslupien myynti. Vuoden 2024 kalastusluvat ja…

Vuoden kylä 2024

Etsinnässä Vuoden kylä 2024. Vuoden kylä -haku tapahtuu täyttämällä hakulomake ja lähettämällä se Pohjois-Karjalan Kylät ry:lle 15.huhtikuuta mennessä. Uutisesta löytyy linkki hakulomakkeeseen.. Pohjois-Karjalan Kylät ry ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjestävät avoimen haun Pohjois-Karjalan Vuoden kyläksi 2024. Esityksen Vuoden kylästä voi tehdä…

Nuorten kesätyöllistäminen

Tohmajärven kunta tarjoaa vuosittain tohmajärveläisille nuorille kesätyömahdollisuuksia kunnan eri toimialoilla. Lisäksi kunta maksaa työnantajille nuoren työllistämistukea tohmajärveläisen nuoren työllistämisestä. Tätä tukea voivat työnantajat hakea ympäri vuoden ja sitä myönnetään määrärahojen puitteissa.  Kunnan kesätyö 2024 Tohmajärven kunta työllistää tänäkin vuonna tohmajärveläisiä 15-25 -vuotiaita nuoria…

Potsipäivät 50 vuotta

Ensi kesänä Potsipäivät täyttää 50 vuotta! Tule suunnittelemaan tapahtumaviikon ohjelmaa ke 13.3.2024 klo 15 Wärtsilä-saliin. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Wärtsilä-sali, Sivistyskeskus Ahjo, Kirkkotie 10 a, Tohmajärvi.

Värtsilän Nuorisoseuralle kylätoimisto Värtsilän koululle

Erkki Tarvainen muuttotalkoissa Värtsilän Pitäjäyhdistyksen vaikeudet ja toimintaedellytysten loppuminen ovat johtaneet siihen että Värtsilän Nuorisoseura on maanantaisessa kokouksessaan päättänyt ottaa ison osan Pitäjäyhdistyksen toiminnoista siipiensä suojaan. Ensimmäinen konkreettinen asia on kylätoimiston avaaminen. Jatkossa Nuorisoseuran pyörittämä kylätoimisto sijaitsee Värtsilän vanhan koulun…

Liikuntaseurailta Ahjossa

Liikuntaseuraillassa viriteltiin seurojen, kunnan ja Pokalin yhteistyötä. Vapaa-aikakoordinaattori Jani ja liikunnanohjaaja Arja kertoivat mm. Harrastamisen Suomen malli -kerhoista, kotisivujen/facebookin hyödyntämisestä seurojen tiedotuskanavana ja avustusperiaatteista. Pokalin Jouni Lehtimäki esitteli Virta-hankkeesta, jolla pyritään kehittämään seurojen ja muiden liikuntaa tarjoavien yhdistysten yhteistyötä, lisäämään…

Vanhojen matkailuviirien bongaus

Suomen Matkailijayhdistys aloitti viirien valmistuttamisen vuonna 1954. Matkamuistoviirien kulta-aikaa oli 1950-1970. Viireissä on yleensä kuvattu paikkakunnan tärkeimpiä nähtävyyksiä tai muita merkittäviä kohteita kuten esim. mm. kirkko, raatihuone, vesitorni, silta, voimalaitos, vaakuna ja järvimaisema, jne. Alla Tohmajärven ja Joensuun matkailuviirit. Isommista…

Eero T. Luukkainen 1925 – 2024

Eero T. Luukkainen kuoli kotonaan Siilinjärvellä lauantai-aamuna 3.2. rauhallisesti nukkuessaan. Eero oli 98-vuotias. Eero syntyi Säämingissä. Kotitila sijaitsi Savonlinnan Pääskylahdessa. Värtsiläinen Eerosta tuli 17-vuotiaana hänen tehtyään sopimuksen Selkäkylän Eerolan tilasta. Eero siirtyi tilan isännäksi heti sodasta päästyään. Eerolan tila oli…

Ennakkoäänestys alkaa tänään

ENNAKKOÄÄNESTYS Vuoden 2024 Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen toinen kierros 31.1.-6.2.2024 seuraavasti: Nuorisotila Stoppi, entinen posti, Kirkkotie 6   82600 Tohmajärvi Avoinna: keskiviikko 31.1.2024 klo 12.00-18.00 torstai 1.2.2024 klo 12.00-18.00 perjantai  2.2.2024 klo 12.00-18.00 lauantai 3.2.2024 klo 10.00-14.00 sunnuntai 4.2.2024 klo 10.00-14.00 maanantai 5.2.2024 klo 12.00-18.00 tiistai 6.2.2024 klo 12.00-18.00 KOTIÄÄNESTYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua…

Presidentinvaali sunnuntaina 28.1.2024

Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Vaalissa äänioikeutetut Suomen kansalaiset valitsevat tasavallan presidentin kuuden vuoden pituiseksi toimikaudeksi. Ehdokkaat ovat ehdolla koko maassa. Presidentinvaalin aikataulu Presidentti valitaan tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Jos yksi ehdokkaista saa ensimmäisessä vaalissa enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hänet valitaan…

Uusi-Värtsilää koskeva tiedote

Vesihuoltolaitos tiedottaa Vesihuoltolaitos kehottaa Uuden-Värtsilän alueen kiinteistönomistajia tarkastamaan tyhjillään olevat kiinteistönsä. Kehotus koskee erityisesti Uusi-Värtsiläntien, Wattitien, Mökkikyläntien sekä Valimotien kiinteistöjä. Vesihuoltolaitos on havainnut veden kulutuksen kasvaneen erittäin runsaasti ja äkillisesti em. alueella edellisen vuorokauden aikana. Äkillinen kulutuksen kasvu yhdistettynä lauhoihin…

Kunnanhallitus hylkäsi Värtsilän Pitäjäyhdistyksen esityksen

Tohmajärvelle muuttavilla uusilla asukkailla on mahdollisuus saada hakemuksesta 1000 euroa. Rahan saadakseen on oltava uusi tohmajärveläinen. Hakijalla on myös oltava uusi työsuhde tohmajärveläiseen työnantajaan tai hän tekee etätyötä Tohmajärveltä käsin. Lisäksi hakijalla täytyy olla vähintään kuuden kuukauden vuokrasuhde tai hankittuna…

Lisää tarjontaa avantouimareille Tohmajärvellä

Värtsiläläinen Polina Kuznetsova pullahtaa avantoon Aseman koululla Harkon saunan avantouintimahdollisuudesta Värtsi on uutisoinut pariinkin otteeseen. Harkolla voi käydä saunan kera avannossa keskiviikkoisin klo 18-20 ja lauantaisin klo 18-21. Palvelua kylmäuimareille löytyy myös Aseman koulun rannassa, osoitteessa Tehdastie 330. Sunnuntaisin klo…

Pitäjäyhdistyksen toiminnan jatko katkolla

Värtsilän Pitäjäyhdistys on ajautunut vakavaan kassakriisiin. Asiasta uutisoi tänään myös YLE Pohjois-Karjala. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen hallitus kokoontuu käsittelemään tilannetta sunnuntaina. Alla ohessa ensi maanantain kunnanhallituksen esityslistasta yhdistystämme koskeva kohta. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen maksusuunnitelmahakemus Kunnanhallitus 22.01.2024      60/02.06.04.03/2024 Kunnan saatavien valvonta 2024   Värtsilän Pitäjäyhdisys ry.…

Kunnanhallitus esittää määrärahaa Teollisuustien valaistukseen Niiralassa

Kuntalaisaloite Teollisuustien valaisemiseksi Kunnanhallitus 08.01.2024 § 17   187/00.02.16/2023 Kansalaisaloite Teollisuustien valaisemiseksi   Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa…

Kyytitakuu kyydillä Värtsilästä Kemieen

Kyytitakuu Kyydillä pääsee kunnan keskustaan lähes joka kylältä kerran viikossa. Kyytitakuukyydeissä voi kulkea kuka tahansa alentamattomalla ns. linja-autotaksalla. Kyyti lähtee liikkeelle vain tilauksesta. Kyytitilaus on tehtävä edellisenä iltana klo 18 mennessä.  Keskiviikko klo 9.15 Reitti: Kemie – Petravaara – Perä-Musko…

Kotiäänestykseen ilmoittautuminen

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan, siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa osoitteessa asuva omaishoitajasopimuksen tehnyt omaishoitaja voi myös…

Värtsilän talviteatteri valmistautuu kiertueelle

Viime kesänä, vielä kesäteatterikauden ollessa meneillään, pienestä ajatuksen siemenestä alkoi syntymään idea talviteatterista. Värtsilän kesäteatterin aktiiviset harrastajat ryhtyivät tuumasta toiseen. Harjoitukset laitettiin käyntiin jo syyskuun puolivälissä mistä lähtien niitä on pidetty viikoittain. 21.1.2024 ensi-iltansa saava näytelmä “Hemmetin karkauspäivä” käsittelee nimensä…

Putket jäätyy ja autot hyytyy

Ilmatilan uutisoinnissa ja kauppakeskusteluissa on ottanut tällä viikolla pakkaset. Täällä Värtsilässäkin pakkanen on paukkunut lähes ennätyslukemissa. Sosiaalisessa mediassa on kerrottu eri puolilta kylää jopa -39°C pakkaslukemista. Vesijohdot ovat olleet kovilla ja ikäviä putkistojen jäätymisiä on koettu useassa talossa. Hinausautoja on…

MuikkuFest Tohmajärvellä 20.1.2024

Tervetuloa tutustumaan Puruveden ainutlaatuisen talvinuottauskulttuurin kiehtovaan maailmaan, kuulemaan Nuu-Chah-Nulth-alkuperäiskansan kulttuurista sekä nauttimaan elävästä musiikista, valokuvataiteesta sekä lähiruuasta Tohmajärvelle! Tutustu ohjelmaesittelyyn https://www.lumikala.com/muikkufest2024?fbclid=IwAR3EnNKXLCxVLuch9Gaa30Z7Xif0lc3YNYHlKiKJjvYywpQksx09h4tB4Xs.