Rajanryssäys

Jo perinteeksi muodostunutta Rajanryssäys tapahtumaa vietettiin jälleen kerran, tällä kertaa Arppen pihassa.

Sää oli erittäin suosiollinen, edelliseen päivään verrattuna, aurinko paisteli sopivasti pilvien lomasta ja kuivatteli edellisen päivän lätäköt. Ihmisiä oli ihan mukavasti liikkeellä ja muutamia torimyyjiäkin oli paikalla, enemmänkin olisi mahtunut varsinkin heitä jotka myyvät omia tuotteitaan.

Yksi kohokohta oli leikkimielinen ja huumorilla toteutettu saappaanheittokisa, senkaltaista urheilua soisi nähtävän useimmin sitä hampaat irvessä urheilua tulee ihan kyllästymiseen asti televisiosta. Alkuun osallistujia oli nihkeästi mutta kun muutama rohkea uskalsi aloittaa niin osallistujia saatiin ihan mukavasti, itsekin rohkaistuin kokeilemaan minulle täysin uutta lajia ja totesin, että laji on melko tekninen saapas pitää irrota kädestä juuri oikealla hetkellä ja oikeassa kulmassa saadakseen maksimituloksen.

Saappaanheittokisan tulokset

Seuraavaksi kuvia ja arvonnan voittajat

Rajan-Ryssäyksessä arvottiin kaikkien arpalipun palauttaneiden kesken kolme palkintoa.
Onnettarena reippaasti toiminut Rauha-tyttönen nosti arpalaatikosta ensimmäisenä
arvotun tuotepalkinnon voittajaksi Alma Parviaisen omasta pitäjästä.
Toisena arvottiin lahjakortti K-kauppaan. Sen voitti Olli Hamunen Joensuusta.
Lopuksi arvottiin pääpalkinto, joka oli Illallislahjakortti illan Lähiruokatapahtumaan
Kesäteatterille. Tämä voitto jouduttiin arpomaan useamman kerran, kun arvassa luki
kolme kertaa sellaisen henkilön nimi, joka halusi antaa voittonsa uudelleen arvottavaksi.
Lauantai-illaksi oli heillä jo muita suunnitelmia. Neljännellä kerralla voitto osui Niiralaan
Aini Hoville.
Onnea kaikille voittajille!
Kiitos onnettarelle ja kaikille arvontaan osallistuneille sekä Rajan-Ryssäyksessä käyneille.

Kuva: Eira Varonen
Kuva: Eira Varonen
Kuva: Eira Varonen
Kuva: Eira Varonen
Kuva: Eira Varonen
Kuva: Eira Varonen
Lauantain markkina torilla meitä löytyi kokonainen trio ensimmäisen rajanryssäyksen mainospaidoissa. Keltainen pallo mainoksessa symbolisoi silloisia lauantai-illan ohjelmaa- Täysikuun pidot. Kuva: Heino Turunen
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Anne Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Lasten sarjan saappaat. Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kuva: Sauli Lindfors
Kari Kuronen esiintyy. Kuva: Sauli Lindfors

2 comments for “Rajanryssäys

  1. Kiitos Saulille raportista sekä kuvista. Kiitokset kuvista myös Eiralle ja Annelle sekä kiitokset tietysti kaikille päivän tapahtumiin ja kilpailuun osallistuneille.

    Tämä mainittu saappaanheittokisa on helppo järjestää ja kaikenlainen ryppyotsaisuus on siitä todellakin hyvin kaukana.
    Tällaisia kumikenkämittelöitä pidettiin joskus vuosikymmeniä takaperin Värtsilä-päivien yhteydessä Patsolan urheilukentällä, mutta jostakin ihmeen syystä sitten pääsi valitettavasti tulemaan aivan luvattomankin paljon näitä välivuosia.
    Silloista tulostasoa en en enää tarkemmin muuten muista, mutta mestaruusheiton metrilukemissa ainakin hivoskeltiin jollei jopa ylitettykin peräti neljänkympin tasoa!

    Tämänkertainen voittoheitto on nuorukaisen ikään suhteutettuna erittäin kova tulos. Onnittelut Antille, nyt vain vielä pientä treeniä kehiin ja ensi suvena vielä kahta vertaa paremmaksi mutta edelleen aivan ehdottomasti huumorin siivillä!

  2. Ei ollut mahdollista olla paikalla, mutta mukava on päästä tunnelmaan näin mittavan kuvasaldon välityksellä. Ensiksi yritin nähdä miltä näyttää kunnantalon purkutyömaa, mutta eipä näy mitään. Se on tainnut siistiytyä näkymättömiin.

    Tuo saappaanheittokisa on varmaan hauska. Hienoa, että oli noin suuri osanottajamäärä. Mielessäni ajattelin siihen lisämausteiksi eri tyylilajeja, niitä on nyt nähty Olympialaisissa. Esimerkiksi moukarinheitosta tuttu pyörähdystyyli 1-2-3 pyörähdyksellä tai keihäänheitosta mallia; kova vauhti, heitto ja turvalleen viskautuminen. Värtsiläpäivillä oli myös mukava kilpailu kun heitettiin maitotonkkaan sellaisia ”lypsyttimiä” – vai mitä lie oikeilta nimiltään olleet mitkä lehmän tisseihin lypsykoneella lypsettäessä.

    Toivottavasti näemme näitä hauskoja tapahtumia jatkossakin kilpailuna tai muuten vaan kevennyksenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *