Värtsiläpäivät

Jokakesäiset Värtsiläpäivät olivat heinäkuun 17., 18. ja 19. päivinä. Viimeisenä päivänä, sunnuntaina, tehtiin taas Värtsilän matka kotiseutuyhdistyksen toimesta wanhaan Värtsilään.

Tällä kertaa mukana oli ainoastaan 11 henkilöä sekä kuljettaja, yhteensattumille kun ei voi mitään, tuli taas kerran todettua. Kotiseutumatkamme sujui tilausliikenne Karhun, itse isännän turvallisesti luotsatessa erittäin hyvin, mahdottomista tieongelmista huolimatta. Sääolosuhteetkin olivat suurin piirtein puolellamme. Suomen tullista selvittiin tyylikkäästi, naapurin puolella tietenkin tavanmukaista odottelua. Siellä passintarkastus on luku sinänsä, aina!

Päästiin lopulta ajelemaan kohti Jänismäkeä. Hoidettiin Wc-huolto ja juotiin leivoskahvit. Sitten lähdettiin sompaamaan kohti Värtsilän kylän keskustaa. Vihreät pusikot tien molemmilla puolilla näyttivät lisänneen yhäti korkeuttaan ja leveyttään sitten viime kesän.

Jänismäeltä saimme mukaan toiseksi oppaaksi hyvän ystäväni Valentina Antonovan. Ensimmäiseksi kiinnittyi huomio Pappilan pellon tien molemmilla puolilla oleviin valtaviin puumääriin. Tukkipuiksi taidettiin sanoa ennen vanhaan. Kysyin Valentinalta, minnepä ovat menossa. Vastaus kuului että Suomeen. Että silleen.

Matkan edetessä ihailimme taas kertaalleen hyvin hoidettuja kasvimaita, rivistöt viivasuorat ilman roskan roskaa. Kauniita kukkaistutuksia riitti silmän iloksi.

Seuraavaksi ajettiin, niin kuin aina, tehtaan konttorin eteen. Itse tehdasta ei paljon erottunut eikä kuulunutkaan, kasvillisuutta ja puustoa oli tullut eteen yhä sankemmin. Valentina kertoi jonkun verran tehtaan toiminnasta. Toveri Leninin patsas oli vielä uskollisesti paikallaan.

Sittenpä lähdettiinkin ajelemaan kohti keskustaa. Uusia sieviä taloja näkyi siellä täällä. Vanha Osuusliikkeen talo tien oikealla puolella oli entisellään, liiketiloja edelleenkin. Nyt sitten selvisi tuon lähettyvillä olevan ”aavetalon” tarinakin. Olemme aina ihmetelleet samalla puolen tietä olevaa suurta keskeneräistä kerrostaloa. Valentina kertoi että se on tehtaan omistama työntekijöilleen valmistumassa ollut komea talo. Rahat loppuivat kesken ja siihen jäi rakennus! Näinnii osovaa käyvä. Melkoinen monumentti! Hökkeleitä näkyy kuitenkin vielä jonkun verran. Ajeltiin koulunmäeltä hiljalleen Notkoa kohden. Poliisilaitos oli saanut upean valkean värin, tyylikäs funkkisrakennus. Jotakin radioon liittyvää hommaa siellä kuulemma tehdään.

Yht’ äkkiä eteemme ajoi kaksi pikkuautoa, sotilaat kuskina. Matkantekomme eteenpäin päättyi siihen! Se puoli kylästä, notko ja kassanpeltokin jäivät tällä kertaa näkemättä. Kuulimme että jos Valentina ei olisi ollut mukana, emme olisi päässeet kylälle ollenkaan! Pieni pelko hiipi ”kintaan peukaloon”. Käännös takaisin, mars!

Vanhalla hautausmaalla pistäydyttiin kuitenkin, paitsi että kukaan ei lähtenyt kiipeämään kumparetta ylös, oli se sen verran ryteikköinen. Pikkuisen näkyi Arppen patsaan kulmaa. Kirkonmäellekään emme kuulemma saaneet mennä, kehotin porukkaa kurkkaamaan auton ikkunasta. Tuolla näkyy sankarihautausmaata ympäröivä valkoinen aita. Suomen puoleisen Värtsilän miehet käyvät kunnostamassa aitaa vuosittain. Emme päässeet myöskään uudelle hautausmaalle, lentokentän laitamille, eikä Jänisjärvelle. Että se siitä tällä kertaa.

Lähdettiin ajelemaan kohti Jänismäkeä, jossa Valentina jäi pois kyydistämme. Matka jatkui kohti Ruskealan kaivosta. Liikekojuja oli tullut lisää sitten viime kesän, myös uusia tyyliteltyjä taloja. Melkoinen bisnespaikka nykyisellään. Väkeä oli runsaasti liikkeellä. Parkissa oli kuusi bussia. Vähän benjihypyn tyylistä urheilua nähtiin kun veden ylle oli viritetty kaksi vaijeria, jota myöten uskalikot saivat kiitää edestakaisin. Vastapäistä kalliota yritti eräs mieshenkilö laskeutua köyden varassa alas. Kallio oli sileää, sinne jäi heilumaan. Paljon siellä oli nähtävää, mm melkein oikea valkoinen enkelikin (ilman siipiä) punainen omena kädessään. Seisoi hievahtamatta paikallaan jonkinlaisen korokkeen päällä. Vaikuttava näky.

Tulotiessä käytiin myös ostoksilla ”tyttöjen” kaupassa. Väkeä riitti sielläkin. Belmeneitä on jo tullut kotona maisteltua ja hyviksi on havaittu. Ruskealan pappila ja ruokapaikkamme odotti jo vuoroaan. Tällä kertaa söimme yläkerrassa, siisti oli sekin puoli. Ruoka oli hyvää ja kahvipullat juuri uunista otettuja. Ruisleipää ei ole ollut enää moneen vuoteen tarjolla. Hyvää ja oikein aamulämmintä tämäkin vaaleahko leipä oli. Kysyin saako tätä ostaa? Ei, mene kauppaan, kuului vastaus. Hyvin ravittuina lähdimme sitten paluumatkalle, aikaa jäi vielä ”tähteeksikin”.

Jänismäellä tehtiin vielä viimeisiä ostoksia. Ainakin mustaa mätiä lähti taas mukaan pari purkkia, se on ollut ain herkullista. Palailtiin rajalle. Molemmista tulleista selvittiin kohtuudella. Isot kiitoksen vaan kaikille mukana olleille, mielestäni matkamme onnistui suurin piirtein hyvin, lukuun ottamatta niitä käännytysjuttuja. Hymyillään kun tavataan!

Hilkka Partanen

4 comments for “Värtsiläpäivät

  1. Niinhän siinä kävi, että Vanhan Värtsilän
    kierrokseen tuli esteitä. Mukana olisi ollut kaksi
    pätevää opastakin Hilkka ja Valentina. Koskaan
    aiemmin ei ole tälläista sattunut.

    Tosin Pälkjärvellä liikkuessa täytyy olla erillinen
    rajaseutulupa sellaisille jotka meinaavat käydä
    Pälksaaressa. Ehkä Värtsilä matkan järjestäjä varautuu
    seuraavalla kerralla tälläiseen.

    Pälkjärvi jää sopivasti Värtsilän ja Ruskealan väliin,
    joten reissussa mukana olleelle Pälkjärven pitäjä-
    seuran sihteerille tarjoutui tilaisuus tarttua mikkiin
    ja kertoilla matkalaisille myös meidän kotiseudutamme.

    Ruskealan Marmorienkeli näytti patsaalta,
    vaan kylläpä hämmästyksemme
    oli suuri kun patsas laskeutui alas korokkeeltaan ja
    pistäytyi kahvikioskissa!

    Itseäni hämmästytti, että melkein koko reissuporukka
    tuntui olevan Värtsin lukijoita!

  2. Rajavyöhykelupa pitää olla. Sakottavat ilman lupaa liikkuvia. Sakko 1000 ruplaa. Hankalaksi sakon maksaminen menee, koska se pitää käydä maksamassa Sortavalassa. Ilman rajalupaa ei ole asiaa Värtsilän pankkiinkaan, luonnollisesti. Sakon maksuun saa maksuaikaa.

  3. Kertokaa myös Suomen puolella Värtsilässä vakituisesti asuvat, onko teillä lupa mennä mansikoita poimimaan esimerkiksi Räykyn kupeelle! Siellä voisi olla nähtävänä myöskin sitä alkuperäistä apilaa, josta isäntä Arppe ”jalosti” Pälkjärven apilan ja joka levisi rajattomasti ympäri Suomen. Vaa pääseekö sitä etsimään? Ja jos pääsee, niin minkälaisen luvanhakuprosessin jälkeen.

    Minä vain kyselen ja ihmettelen olinpa rajan länsi- tai itäpuolella.

  4. Rajavyöhykeluvan hankkiminen ei ole mikään pikku juttu. Venäjänkielinen anomus pitää toimittaa Sortavalan rajavartio-osaston esikuntaan vähintään 2 kuukautta etukäteen. Lupa myönnetään Petroskoissa ( FSB ). Anomuslomakkeita saa Värtsilän FSB:n toimistosta keskiviikkoisin klo 16 – 17 tai Sortavalan rajavartio-osastosta. Ammattitaitoisen tulkin käyttö enemmän kuin suositeltavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *