Kirikön ristat

Tässä ristisaatto ei matkaa Korpiselkään, vaan lähes samoissa maisemissa Pörtsämöön 2007. Kuva EJ

Jos kesämökiltämme pääsisi linnuntietä entiseen Korpiselän kirkonkylään, matkaa kertyisi noin seitsemäntoista kilometriä. Virallisen rajanylityspaikan – Niiralan – kautta sinne on n. 45 km ja käsittääkseni Venäjän puoleinen tiekin on huonokuntoinen. Toukokuun puolivälissä emme menneet Korpiselkään linnuntietä, emmekä virallisen rajanylityspaikan kautta, vaan meillä oli tilaisuus ylittää valtakunnanraja Tuupovaaran Ruhovaarasta. Sain tietooni, että Iisalmessa toimiva Korpiselkä-seura suunnitteli matkaa entiseen kotipitäjäänsä. Kun arvasimme kysellä ajoissa, mahduimmekin mieheni kanssa 70 iloisen iisalmelaisen bussiin, johon nousimme Korpiselkätalon pihasta Tuupovaarassa.

Pappien perässä

Matka oli tehtävä ristisaattona (”pappien perässä”, kuten lapsenlapsemme asian ilmaisivat), muuten rajanylitys epäviralliselta ylityspaikalta ei olisi onnistunut. Matkan johtajana oli isä Vesa Takala apunaan Ortodoksisen kirkon ylidiakoni Paavo Kokotti. Ristisaattoon kuului myös edellä kulkeva laulava kuoro sekä pyhien ikonien kantajat. Reppujammekaan emme tarvinneet raahata itse, vaan ne voi jättää mukana seuraavaan huoltoautoon. Onneksi, sillä hellettä oli melkein 30 astetta!

Saattueeseen kuului vielä Ilomantsin Parppeinvaarasta pari ”Kokki Kolmosta” kenttäkeittiöineen. Valtakunnan rajalla meitä vastassa olivat Suomen ja Venäjän rajavartioston edustajat, jotka kulkivatkin mukanamme koko retken ajan. Virallisia tullimuodollisuuksia ei ollut, passit tietenkin tarkastettiin ennen rajan ylitystä. Venäläisten päällikkönä oli karjalankieltä puhuva kapteeni Salminen. Hauska mies, mutta surulliset silmät.

Kirikön ristat

Olimme kuvitelleet Venäjän puoleista maantietä kuraiseksi ja märäksi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tie oli hiekkaista metsäautotietä, joten maastokenkämme olivat tällaisessa helteessä suorastaan hätävarjelun liioittelua. Reitti rajalta Korpiselän kirkolle oli koko ajan hienoista nousua, ja vaikka matkaa oli vain pari kilometriä, kului siihen aikaa melkein tunti paahtavan auringon porottaessa taivaalta. Tien varrella ei ollut ainuttakaan asumusta, siellä täällä näkyi kuitenkin Suomen aikaisten rakennusten kivijalkoja ja pusikoituneita peltotilkkuja. Siinä taivaltaessani mietin, liekö ukkini aikoinaan ajellut hevosellaan samoissa maisemissa. Hänen kotinsa oli ollut kestikievari Korpiselän Tolvajärvellä, ja hän kertoili tarinoita vieraiden kyydityksistä ja rahdinajosta Öllölään ja Värtsilään. Olisipa pitänyt kuunnella niitäkin juttuja tarkemmin ajallaan!

Ortodoksisen kirkon kellotapulin torni näkyi kauas harhauttavan komeana. Lähemmäksi tultuamme huomasimme, että ainoastaan kellotapulin raamit ja katto olivat paikoillaan, varsinainen kirkon katto oli romahtanut sisään ja kirkon pääkupoli rysähtänyt maahan kirkon kupeeseen. Varsin kummallisen surullinen näky!

Kalmismailla

Kokit jäivät kirkon heinittyneeseen pihapiiriin valmistelemaan ruokailua ja pystyttämään telttakatosta. Muu seurue jatkoi vaeltamista kohti vanhoja kalmismaita, nyt matkattiin vuorostaan alamäkeä. Hautausmaa oli umpimetsässä, luterilaisella puolella oli vielä jäljellä muutamia kaatuneita hautakiviä. Jokunen vuosi sitten kerrottiin, että hautausmaalla pyöri vielä vanhoja pääkallojakin, joita suomalaiset hautausmaata raivatessaan hautasivat uudelleen.

Suomalaiset olivat pystyttäneet ortodoksiselle puolelle korkean muisteluristin, jonka ympärille kokoonnuimme palavat tuohukset käsissämme. Tämä oli se kohokohta, jota matkalta olin odottanut. Nyt olin paikassa, jossa tiesin äidinpuoleisten esi-isieni (Vornaset ja Shemeikat) lepäävän. Kun kuoro lauloi ”Ollos iäti muistettu”, muistin yhtäkkiä äidin pienenä espanjantautiin kuolleet sisarukset Lahjan ja Johanneksen. Heidät oli aikoinaan tuotu yötä myöten Pälkjärveltä Korpiselkään, koska Pälkjärvellä ei ollut ortodoksista hautausmaata.

Armorikkaita vuosia

Ruokailun ja yhteislaulujen jälkeen yllätyimme, kun saimme luvan liikuskella vapaasti pari tuntia lähiympäristössä. Jylhästä kuusikosta löysimme luterilaisen kirkon jäänteet: yhden betonipylvään ja hieman perustuksia. Tässä vaiheessa ukkospahka yllätti meidät, ja koska minkäänlaista katosta ei ollut, oli luonnonvoimat otettava vastaan urhoollisesti taivasalla. Onneksi myräkkä ei kestänyt kauan. Sadekuuro joudutti kuitenkin poislähtöä. Vaelsimme taas ristisaatossa kohti valtakunnanrajaa, nyt alamäkeen. Ennen kuin siirryimme Suomen puolelle lauloimme venäläisille vartijoille kiitokseksi ”Armorikkaita vuosia”, ja isä Vesa Takala luki heille rukoukset.

Iisalmelaiset menivät vielä Hoilolan kirkkoon, mutta me poistuimme kuumasta bussista Korpiselkätalon tienhaarassa. Kotona tuumasimme, että tulipa ulkomailla käynti halvaksi ja aikaakin meni kokonaisuudessaan vain seitsemisen tuntia. Tätä kirjoittaessani ulkona on parinkymmenen asteen pakkanen ja vietämme jo jouluun laskeutumisen aikaa, mutta on kuin jossakin Karjalan mailla kukkuisivat kuldakägözet kiitokseksi matkan järjestäjille!

Jälkikirjoitus

Lehtitietojen mukaan rajavartiolaitos on sulkemassa epävirallisia rajanylityspaikkoja, Ruhovaarakin mainittiin.

Tellervo

9 comments for “Kirikön ristat

  1. kyllä se kuu on huomattu, kirkasta on eikä nukuta. Olenkohan ns. kuuhullu?

  2. Mirja P,

    taisi sattua kommenttisi väärään juttuun, oliko Värtsilän kuuta tarkoitus torua. Mutta ei se mitään, haitanneeko tuo. Kiitos joka tapauksessa, ja eiköhän kohta taas nukuta.

  3. Kiitos, Lissu! Kiitos myös Tellervolle vuosien takaisesta kertomuksesta, joka palautti mieleen ainutlaatuisen kokemuksen Korpiselän matkasta! Toivottavasti mahdollisimman moni Värtsin lukija klikkaa ruutuun videon tämänvuotisesta ristisaatosta.
    Suosittelen samalla, että ottaa nenäliinan esille.

  4. Unohtui edellä olevasta kommentistani yksi seikka. Tellervon kertomus on viiden vuoden takaa. Samana kesänä oli Värtsilässä kirkkomme 60-vuotisjuhlamessu. Piispa Leino Hassinen, Värtsilän kirkkoherra 1950-luvulla, saarnasi. Nyt seurakunta puuhaa kirkon korjaamista, etteivät seinät rapistuisi entisestään. Meillä kun on varaa ja mahdollisuus sellaiseen kulttuuritekoon. Eikä kirkkoomme kävelemiseen tarvita rajojen ylityslupiakaan.

    Muutenkin Värtsilässä asiat ovat toisin kuin Korpiselässä. Venäjän puolella v. 1941 palaneen luterilaisen kirkon paikalla seisoo nyt pieni, kaunis ortodoksinen kirkko. Meidän ei enää tarvitse järjestää messuja luterilaisin menoin, niin kuin vielä 1990-luvulla. Kirkon edessä on sankarihautausmaa, jota saamme ylläpitää ja hoitaa.

    ”Rajalla rauhallista!” niinkuin oli tapana lausua, kun tapasin rajavartijan, silloin virkaurani viime vuosina.

  5. Panihida Korpiselän kalmistossa 2015 – YouTube

  6. Hienoa, että Tuula-Riitta Kärkkäinen on kaivanut esille Tellervon kirjoituksen. Siitä pääsee myös videoon, jossa kuvataan ristisaattoa Korpiselkään. Kannattaa katsoa tätä Lissun kommentissaan 12.8.2015 antaman osoiteen kautta hyvin merkittävää ristisaattoa.

    Tämän vuoden Saarivaaran prasniekka taitaa olla merkkivuoden tapahtuma.

  7. Korpiselkä on vahvasti ollut esillä omissa sukututkimuksissani, kun löysin myös yllättäen omaa heimoa sieltä päin. Liityin Korpiselkä ryhmään Facebookissa ja siellä on paljon kuvia ja juttuja – kiitos Lea Tajakan ja ryhmäläisten. – Viikonlopulla oli sukututkijat ja juuristaan kiinnostuneet koolla Nurmeksessa Bomballa .. harmi vaan kun jäi tällä kertaa käymättä. Näin iän karttuessa uteliaisuus lisääntyy, ja on mukava seurata mm. Genistä kuinka esi-isät ja äidit ovat vaeltaneet kuka mistäkin, jopa merten takaa tänne itäiseen Suomeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *